Tina(II)fluoridi

Tina(II)fluoridi
Tunnisteet
CAS-numero 7783-47-3
PubChem CID 24550
Ominaisuudet
Molekyylikaava SnF2
Moolimassa 156,71
Ulkomuoto Väritön tai valkoinen kiteinen aine
Sulamispiste 213 °C[1]
Kiehumispiste 853 °C[1]
Tiheys 4,57 g/cm3[2]
Liukoisuus veteen 310 g/l (0 °C)[3]

Tina(II)fluoridi (SnF2) on tina- ja fluoridi-ionien muodostama epäorgaaninen ioniyhdiste. Yhdistettä voidaan käyttää hammastahnoissa, orgaanisen kemian synteeseissä ja erikoislasien valmistamiseen.

Ominaisuudet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Huoneenlämpötilassa tina(II)fluoridi on valkoista tai väritöntä kiteistä ainetta. Sen kiderakenne on vääristynyt rutiilia muistuttava rakenne. Tina(II)fluoridi liukenee erittäin hyvin veteen. Se kuitenkin hydrolysoituu hitaasti jolloin muodostuu samentuma, joka koostuu muun muassa tinaoksidista ja tinaoksifluoridista. Tina(II)fluoridi liukenee myös eräisiin orgaanisiin liuottimiin esimerkiksi asetoniin, etyyliasetaattiin tai pyridiinin, mutta ei alkoholeihin tai dietyylieetteriin. Fluoridipitoisissa liuoksissa muodostuu fluorostannaattikomplekseja esimerkiksi [SnF3]-. Muiden tina(II)yhdisteiden tavoin tina(II)fluoridi on vahva pelkistin.[1][2][3][4]

Valmistus ja käyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tina(II)fluoridia valmistetaan liuottamalla tinaoksidia vetyfluoridin vesiliuokseen tai metallisen tinan ja vetyfluoridin välisellä reaktiolla. Ensimmäisen kerran yhdistettä valmisti todennäköisesti Carl Wilhelm Scheele vuonna 1771.[3][4][5]

SnO + 2 HF → SnF2 + H2O

Tina(II)fluoridia voidaan käyttää hammastahnoissa, koska sen sisältämä fluoridi-ioni muodostaa hampaiden hydroksiapatiitin kanssa suojaavan fluoriapatiittikerroksen. Yhdistettä käytetään myös matalissa lämpötiloissa sulavien lasien valmistukseen, sekä orgaanisen kemian synteeseissä valmistettaessa optisesti aktiivisia alkoholeja, katalyyttinä muun muassa Knoevenagel-kondensaatioissa ja aldolikondensaatioissa sekä orgaanisten tinayhdisteiden valmistuksessa.[2][3][4][5]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c Egon Wiberg, Nils Wiberg, Arnold Frederick Holleman: Inorganic chemistry, s. 904. Academic Press, 2001. ISBN 978-0-12-352651-9 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 13.1.2017). (englanniksi)
  2. ↑ a b c Leland O. Weigel: Tin(II) Fluoride, e-EROS Encyclopedia of Reagents for Organic Synthesis, John Wiley & Sons, New York, 2001. Teoksen verkkoversio Viitattu 13.1.2017
  3. ↑ a b c d M. N. Gitlitz & M. K. Moran: Tin Compounds, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2006. Viitattu 13.1.2017
  4. ↑ a b c Charles B. Lindahl & Tariq Mahmood: Fluorine Compounds, Inorganic, Tin, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 13.1.2017
  5. ↑ a b Günter G. Graf: Tin, Tin Alloys, and Tin Compounds, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000. Viitattu 13.1.2017

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]