Mitalit | |||
---|---|---|---|
![]() Tohar Butbul vuonna 2017. | |||
Maa: ![]() | |||
Miesten judo | |||
![]() | |||
![]() |
Tokio 2020 | sekajoukkue | |
EM-kilpailut | |||
![]() |
Lissabon 2021 | 73 kg |
Tohar Butbul (hepr. טוהר בוטבול, s. 24. tammikuuta 1994) on israelilainen judon olympia- ja EM-mitalisti.[1]
Butbul on kilpaillut koko kansainvälisen uransa 73 kg:n painoluokassa Hän saavutti nuorten EM-kilpailuissa pronssia 2014 ja alle 23-vuotiaiden EM-kilpailuissa hopeaa 2016. Hän oli viides Varsovan EM-kilpailuissa 2017 ja Minskin Euroopan kisoissa 2019 sekä seitsemäs Tokion MM-kilpailuissa 2019 ja Prahan EM-kilpailuissa 2020.[1]
Butbul saavutti 73 kg:n sarjassa hopeaa Lissabonin EM-kilpailuissa 2021 hävittyään loppuottelussa kosovolaiselle Akil Gjakovalle. Vuodelle 2021 siirretyissä Tokion olympialaisissa hän sijoittui 73-kiloisissa seitsemänneksi ja saavutti sekajoukkuekilpailussa pronssia.[1]
Butbul on saavuttanut IJF World Tourin kilpailuissa yhden turnausvoiton, kolme kakkossijaa ja seitsemän kolmossijaa. Continental Open -kilpailuissa hän on ollut kerran kolmas. Hän on voittanut aikuisten sarjassa kolme Israelin-mestaruutta.[1]