Tridentiininen messu

Tridentiininen tai gregoriaaninen messu (lat. Missa Tridentina) on roomalaisen riituksen messun muoto, jonka Paavi Pius V kodifioi Trenton konsiilin yhteydessä. Tämän messun huomattavin erikoisuus on sen viettäminen pääasiallisesti latinaksi, mutta tarvittaessa evankeliumi ja muut lukukappaleet luetaan ja oleelliset rukoukset rukoillaan myös kansankielellä. Messua viettävä pappi on suurimman osan ajasta kääntyneenä seurakunnan kanssa kohti liturgista itää (Lat. Ad orientem tai Ad Deum, kohti Jumalaa), lisäksi hän lukee huomattavan osan messun rukouksista hiljaa, vain Jumalalle. Sekä papin asento että rukousten hiljaisuus kuvastaa sitä, että messu mielletään ensi sijassa uhritoimitukseksi Jumalalle, ei seurakunnan juhlaksi.

Tridentiinistä messua kutsutaan sen kielen mukaan myös latinankieliseksi tai latinalaiseksi messuksi. Tämä on kuitenkin epätarkka nimitys, koska myös uudempaa, vuonna 1970 julkaistua messua voidaan viettää kokonaan tai osittain latinaksi. Itse asiassa kyseinen messukaava julkaistiin sen normatiivisessa muodossa latinaksi, ja kansankieliset messukaavat ovat käännöksiä latinasta. Nimitys on epätarkka sikälikin, että tridentiinistä messua vietettiin nykyisen Kroatian ja Bosnia ja Hertsegovinan alueella kirkkoslaaviksi.

Tridentiininen messu on saanut nimensä Tridentin eli Trenton kirkolliskokouksesta vuosina 1545–1563. Kirkolliskokous antoi paavin ja kuurian tehtäväksi kirkossa käytettävien messujen yhtenäistämisen ja niiden saattamisen myös opillisesti kirkolliskokouksen päätöksen mukaisiksi. Tämän päätöksen mukaisesti paavi Pius V julkaisi vuonna 1570 latinankielisen messukirjan, Missale Romanumin, ja määräsi sen otettavaksi käyttöön koko katolisen kirkon alueella. Poikkeuksen muodostivat ne hiippakunnat ja sääntökunnat, joiden oman jumalanpalvelusjärjestyksen paavi oli vahvistanut ennen vuotta 1370. Suurin osa näistä siirtyi viettämään yhtenäistä, Missale Romanumin mukaista messua. Poikkeuksiksi jäivät kuitenkin ambrosiaaninen messu, jota vietetään Milanon arkkihiippakunnassa, Italiassa, sekä mozarabialainen messu, jota vietetään Toledossa ja Salamancassa Espanjassa.

Missale Romanumia uudistettiin useaan otteeseen, viimeisin uudistettu versio on vuodelta 1962. Sen julkaisi paavi Johannes XXIII. Hänen aloitteestaan kokoon kutsuttu Vatikaanin II kirkolliskokous kuitenkin määritteli kirkon liturgian osittain uudelleen. Se korosti messun asemaan "Jumalan kansan yhteisenä juhlana" ja toivoi seurakuntalaisten aktiivisen osuuden lisäämistä. Messuun haluttiin myös mukaan kansankielisiä elementtejä. Kirkolliskokouksen päätöksen mukaisesti paavi Paavali VI julkaisi uuden messukirjan vuonna 1970.

Katoliseen kirkkoon jäi kuitenkin monia, jotka pitivät "vanhaa" messua parempana, hengellisempänä ja puhuttelevampana. Heidän toivomuksestaan tridentiinistä liturgiaa saatiin viettää, mikäli hiippakunnan piispa sen salli. 7. heinäkuuta 2007 paavi Benedictus XVI antoi motu proprion Summorum Pontificum, jossa hän vahvisti tridentiinisen messun asemaa. Hän vahvisti messukaavan aseman erityismessuna, ja totesi sen ja uuden kansankielisen messukaavan "saman roomalaisen riitin kahdeksi eri ilmenemismuodoksi". Hän myös korosti, ettei tridentiinisen messun viettoa ollut kirkossa koskaan kielletty. Hän ilmoitti myös, että sitä tulee viettää, mikäli seurakuntalaiset sitä pyytävät ja pappi suostuu. Tridentiininen messu ei kuitenkaan saa syrjäyttää uudistetun messun asemaa seurakunnan päämessuna.

Useimmissa maissa tridentiininen messu vietettiin latinaksi vuosien 1570 ja 1970 välisenä aikana (vaikka messukaava sisälsikin kreikkalaisia ja heprealaisia sanoja). Huomattavimmat poikkeukset tähän olivat Dalmatia ja Istria, joissa katolista messua vietettiin roomalaisen messun kaavalla, mutta kirkkoslaaviksi.

Terminologia

Tridentiininen tai trentolainen messu termi viittaa Trenton kaupunkiin ja Trenton konsiiliin, jonka seurauksena Paavi Pius V promulgoi vuoden 1570 Roomalaisen Missale laitoksen. Mikäli viitataan yleisesti roomalaisen riituksen vanhempaan muotoon, voidaan käyttää termiä vanhempi roomalainen riitus tai gregoriaaninen messu. Koska termi "tridentiininen" on myös suora viittaus vuoden 1570 messumuotoon ja sitä seuraaviin Missale Romanumin laitoksiin, on sen soveltaminen kokonaiskattavana terminä vanhempiin roomalaisiin riituksen muotoihin osittain harhaanjohtava.

Paavi Pius V Trenton konsiilin yhteydessä yhdensi voimassa olevat vanhat liturgiset perinteet ja säännökset ja täten tridentiininen termi ei viittaa messun alkuperään tai ikään. Trenton konsiilin jälkeisenä aikana tuli käyttää ainoastaan roomalaista riitusta. Poikkeuksena tähän olivat liturgiset käytännöt jotka olivat yli 200 vuotta vanhoja.

Tridentiinisen messun rakenne

Tridentiininen messu jakautuu kahteen pääosaan: opetettavien eli katekumeenien liturgiaan ja uskovien liturgiaan; Suomen luterilaisen kirkon nykyisessä jumalanpalveluskaavassa näiden osien nimet ovat sanaosa ja ehtoollisen vietto. Lisäksi messuun kuuluu johdanto-osa ja lyhyt päätös.

Johdanto-osa

Asperges (Psalmi 51:9, 3)
- Asperges eli siunatulla vedellä pirskottaminen on katumusta ja puhdistautumista kuvaava riitti, joka yleensä edeltää sunnuntain päämessun viettämistä. Siinä pappi pirskottaa alttarin kolmasti siunatulla vedellä, johon on yleensä lisätty myös suolaa puhdistautumisen vertauskuvana. Tämän jälkeen pirskotetaan samalla tavalla alttaripalvelijat ja kirkkokansa sekä pappi itse. Samalla kuoro lauloi antifonia psalmista 51. Pääsiäisestä helluntaihin kestävänä pääsiäisaikana seurakunta pirskotetaan vihkiveden sijasta kastevedellä, ja kuoro laulaa hymniä Vidi aquam.

Opetettavien liturgia

Rukoukset alttarin juurella

Ristinmerkki
- Pappi nousee alttarille prosession mukana ja asettaa peitetyn ehtoolliskalkin alttarille. Sen jälkeen hän siunaa alttarin ristinmerkillä ja lausuen In nomine Patris et Filii et Spiritus Sancti ("Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen"). Juhlallisessa messussa ehtoollisaineet viedään alttarin sivussa olevalle kredenssipöydälle ja tuodaan sieltä alttarille vasta ehtoollisliturgian alussa. Tällaisessa messussa pappi siunaa alttarin.
Psalmi 43
- Pappi ja messupalvelijat laulavat psalmin 43 (Vulgatassa 42) Judica me, Deus ("Tuomitse minut, oi Herra") ja sen edellä ja jäljessä antifonin Introibo ad altare Dei, ad Deum qui laetificat juventutem meam ("Astun Jumalan alttarin ääreen, Jumalan, joka on nuoruuteni ilo"). Tämän jälkeen pappi tekee uudelleen ristinmerkin ja lausuu Adjutorium nostrum in nomine Domini ("Meidän apumme on Herran nimessä"), mihin messupalvelijat vastaavat kirkkokansan edustajina Qui fecit coelum et terram ("Hänen, joka on tehnyt taivaan ja maan").
Synnintunnustus (Confiteor)
- Ensiksi pappi lausuu: Confíteor Deo omnipoténti, beátæ Maríæ semper Vírgini, beáto Michaéli Archángelo, beáto Joanni Baptístæ, sanctis Apóstolis Petro et Paulo, ómnibus Sanctis, et vobis, fratres (tibi, Pater), quia peccávi nimis cogitatióne, verbo et ópere: mea culpa, mea culpa, mea máxima culpa. Ideo precor beátam Maríam semper Vírginem, beátum Michaélem Archángelum, beátum Joánnem Baptístam, sanctos Apóstolos Petrum et Paulum, omnes Sanctos, et vos, fratres (te, Pater), oráre pro me ad Dóminum Deum nostrum. ("Tunnustan Jumalalle, kaikkivaltiaalle, autuaalle ikuisesti neitsyelle Marialle, autuaalle arkkienkeli Mikaelille, autuaalle Johannes kastajalle, pyhille apostoleille Pietarille ja Paavalille, kaikille pyhille ja teille veljet, että olen tehnyt syntiä ajatuksin, sanoin ja teoin, omasta syystäni, omasta syystäni, omasta suuresta syystäni. Siispä pyydän myös autuasta ikuisesti neitsyttä Mariaa, autuasta arkkienkeli Mikaelia, autuasta Johannes kastajaa, pyhiä apostoleita Pietaria ja Paavalia, kaikkia pyhiä ja teitä, veljet, rukoilemaan puolestani Herraa, Jumalaamme.") Tämän jälkeen messupalvelijat vastaavat papille: "Armahtakoon sinua kaikkivaltias Jumala, antakoon Hän sinulle kaikki sinun syntisi anteeksi ja johdattakoon sinut iankaikkiseen elämään." Tämän jälkeen messupalvelijat tunnustavat kirkkokansan edustajina syntinsä samoin sanoin, paitsi korvaten puhuttelun "teitä, veljet" sanoilla "sinua, isä" ja pappi julistaa heille synninpäästön.

Pappi ja messupalvelijat resitoivat tämän jälkeen muutamia anteeksiantamuksesta puhuvia raamantunjakeita. Tämän jälkeen pappi lausuu: "Oremus" ("Rukoilkaamme"), astuu hiljaisuuden vallitessa alttarille ja rukoilee hiljaisesti: "että saisimme puhtain mielin astua kaikkein pyhimpään" (2. Mooseksen kirja 26:33–34). Astuttuaan alttarin ääreen pappi liittää kätensä yhteen ja rukoilee hiljaisesti, että Jumala antaisi hänelle hänen syntinsä anteeksi niiden pyhien esirukousten tähden, joiden reliikit on kätketty alttariin.

Rukoukset alttarilla

Alttari vuotta 1969 edeltävältä ajalta.
Pääalttarille johti yleensä kolme porrasta, rukoukset alttarin juurella lausuttiin niiden alapuolella. Sivualttareille johti yleensä vain yksi porras.

Introitus
- Pappi tekee jälleen ristinmerkin ja lausuu introituksen eli johdantolauselman. Yleensä tämä on psalmin jae, mutta esimerkiksi pääsiäissunnuntaina käytetään Viisauden kirjan 10:20–21 ja Neitsyt Marialle omistettujen juhlapyhien introituksena käytettiin säettä runoilija Coelis Seduliukselta. Tämä lauselma on jäänne tavasta aloittaa alttaripalvelus psalminluvulla. Keskiajalla psalmi siirtyi jo rukoukseen alttarin juurella.
Kyrie
- Kuoro laulaa kolmasti kreikankielisen säkeen "Kyrie, eleison; Christe, eleison; Kyrie, eleison." ("Herra, armahda; Kristus, armahda; Herra, armahda.")
Gloria in excelsis Deo
- Kiitosvirsi, jonka alkusäe on otettu enkelten jouluisesta ylistyksestä Luukkaan evankeliumin 2:14:stä ("Kunnia Jumalalle korkeuksissa!"). Tämä jätetään pois paastonaikana, siis ennen pääsiäistä edeltää suurta paastoa ja joulua edeltävää adventtipaastoa. Sitä käytetään kuitenkin näihin aikoihin osuvina juhlapäivinä ja kiirastorstain iltamessussa.
Päivän rukous eli collecta
- Pappi kääntyy seurakunnan puoleen lausuen: "Dominus vobiscum." ("Herra olkoon teidän kanssanne."), johon messupalvelijat vastaavat: "Et cum spiritu tuo." ("Niin myös sinun henkesi kanssa"). Tätä seuraa lyhyt päivän rukous, joka käsittelee kulloisenkin päivän teemaa.

Sanan jumalanpalvelus

Epistola
- Pappi lukee latinaksi epistolatekstin. Yleensä tämä on otettu Uuden testamentin kirjeteksteistä, pääsiäisen ja helluntain välillä luetaan Apostolien tekoja.
Graduale
- Epistolan ja evankeliumin välissä kuoro laulaa vastauslaulun. Yleensä kuoro laulaa psalmiteksteihin perustuvan graduaalin, jota seuraavat halleluja-säkeet. Septuagesimasunnuntain ja pääsiäisen välillä halleluja-säettä ei lauleta, vaan sen korvaa tractus. Pääsiäisaikana taas graduaalin korvaa toinen hallelujasäe. Eräinä juhlapäivinä graduaalin korvaa sequentia.
Evankeliumi
- Ennen evankeliumin lukemista latinaksi pappi rukoilee hiljaa, että Jumala puhdistaisi hänen huulensa kuten kerran profeetta Jesajan huulet (viittaus Jesaja 6:6:een).
Saarna
- Sunnuntain päämessussa pappi keskeyttää messun pitääkseen saarnan. Tapana on, että ennen saarnaa hän kertoo päivän evankeliumin sisällön kansankielellä. Ennen saarnaa papeilla oli tapana lukea kuulutukset, joissa mainittiin esimerkiksi solmituista avioliitoista, kasteista ja kuolemantapauksista, kehotettiin rukoilemaan seurakunnan sairaiden jäsenten tai edesmenneiden puolesta sekä muistutettiin tulevan viikon tapahtumista ja kirkkovuoden aikaan liittyvistä asioista, kuten paastosta.
Uskontunnustus
- Kuoro laulaa Nikean-Konstantinopolin uskontunnustuksen latinaksi. Laulettaessa sanat "ja tuli lihaksi" pappi ja seurakunta polvistuvat.
Rukouskehotus
- Pappi kääntyy seurakunnan puoleen ja lausuu. "Oremus" ("Rukoilkaamme"). Mitään rukousta ei kuitenkaan seuraa, koska tähän kohtaan aiemmin kuulunutta yleistä esirukousta ei ole tridentiinisessä messussa.

Uskovien liturgia

Offertorium

Tämän osan aikana pappi valmistaa ehtoollisaineet, leivän ja viinin, sekä rukoilee valmistavia rukouksia.

Offertorioantifoni
- Kuoro laulaa antifonin, joka yleensä on otettu psalmista. Jos ehtoollisaineet tuodaan kredenssipöydältä alttarille kulkueessa, se tapahtuu tässä vaiheessa.
Leivän ja viinin uhraaminen
- Pappi ottaa ehtoollisleivän ja asettaa sen rintansa korkeudelle. Samalla hän rukoilee, että Jumala ottaisi sen hänen arvottomista käsistään tahrattomaksi uhriksi hänen lukuisten syntiensä, väärintekojensa ja laiminlyöntiensä puolesta, kaikkien niiden syntien, väärintekojen ja laiminlyöntien puolesta, jotka ovat läsnä sekä kaikkien elävien ja kuolleiden kristittyjen syntien, väärintekojen ja laiminlyöntien puolesta. Sitten hän sekoittaa tilkan vettä ehtoollisviiniin ja rukoilee, että tämä "pelastuksen malja" tulisi Jumalalle suloisesti tuoksuvaksi uhriksi. Lopuksi pappi rukoilee Danielin kirjan 3:39–40 pohjalta laaditun rukouksen.
Uhrilahjojen, alttarin ja kirkkokansan suitsuttaminen (ei pakollista)
Käsien pesu
- Pappi pesee sormensa ja rukoilee hiljaa psalmin 26:6-12 (Arkistoitu – Internet Archive) sanoin: Lavabo inter innocentes manes ("Pesen käteni...").
Rukous kaikkein pyhimmälle kolminaisuudelle
- Pappi rukoilee, että kaikkein pyhin kolminaisuus ottaisi vastaan uhrin, joka uhrataan muistaen Jeesuksen Kristuksen kärsimystä, kuolemaa, ylösnousemusta ja taivaaseenastumista ja kunnioittaen autuasta ikuista neitsyttä Mariaa ja kaikkia pyhiä. Samalla pappi pyytää pyhien esirukousta taivaassa.
Orate fratres, Suscipiat and Salainen rukous
- Pappi kääntyy seurakuntaa kohti ja pyytää: Orate fratres, ut meum ac vestrum sacrificium acceptabile fiat apud Deum Patrem omnipotentem. ("Rukoilkaa, veljet, että minun ja teidän uhrinne olisi otollinen Jumalalle, kaikkivaltiaalle Isälle".)
- Alttaripalvelijat vastaavat: Suscipiat Dominus sacrificium de manibus tuis, ad laudem et gloriam nominis sui, ad utilitatem quoque nostram, totiusque ecclesiae suae sanctae. ("Herra ottakoon uhrin vastaan sinun käsistäsi, nimensä kiitokseksi ja kunniaksi, meidän ja koko pyhän kirkkonsa hyödyksi.")
- Tämän jälkeen pappi lausuu äänettönästi päivän salaisen rukouksen, päättäen sen kuuluvalla äänellä lausuttuihin sanoihin Per omnia saecula saeculorum, ("iankaikkisesta iankaikkiseen").
- Alttaripalvelijat ja koko seurakunta vastaavat "Amen."

Consecratio

Prefaatio

Prefaatiovuorolaulu
Papin ääneen lausuma prefaatiorukous, joka ilmaisee syyn Jumalan kiittämiselle. Prefaatio vaihtelee kirkkovuoden ajan ja juhlapäivien mukaan, ja se johtaa Pyhä-hymniin.
Kuoron laulama Sanctus.

Canon

Tämä on tridentiinisen messun ydinosa. Siinä tapahtuu katolisen teologian mukaan ehtoollisaineiden eli hostian ja viinin muuttuminen olemuksellisesti Kristuksen ruumiiksi ja vereksi (transsubstantiaatio). Samalla tapahtuu messu-uhri, Kristuksen Golgatalla antama ristinuhri nykyistyy eli tulee uudelleen läsnä olevaksi. Pappi toimii ikään kuin Kristuksen sijaisena uhraten itsensä uudelleen. Seurakuntalaiset polvistuvat kaanonin lukemisen ajaksi.

Intercessio
- Pappi rukoilee elävien puolesta ja pyytää, että kirkko saisi olle yksi ja että Jumala johtaisi sitä paavin ja piispojen kautta. Tässä osassa rukoillaan paavin ja hiippakunnan piispan puolesta, samoin kuin eri ihmisryhmien, kuten kirkossa koossa olevien ja kaikkien kristittyjen puolesta. Tämän jälkeen mainitaan ainainen neitsyt Maria, apostolit, marttyyrit ja pyhät, jotka muodostavat taivaassa olevan riemuitsevan seurakunnan ja rukoilevat maan päällä olevan kirkon puolesta.
Valmistavat rukoukset
- Pappi rukoilee, että Jumala ottaisi armollisesti uhrin vastaan ja vapauttaisi meidät kaikesta pahasta sekä antaisi armoisasti rauhaa meidän aikanamme.
Konsekraatio ja suuri elevaatio
- Pappi lukee ehtoollisen asetussanat niiden Luukkaan evankeliumiin (Luukas 22:19–20) perustuvassa muodossa. Hän ottaa ensin ehtoollisleivän eli hostian, lukee sen yli leivän asetussanat ja kohottaa sen päänsä yläpuolelle, jotta seurakunta voisi hiljentyä rukoukseen sen edessä. Samalla joku messupalvelijoista soittaa ehtoolliskelloa, jotta kirkkokansa tietäisi muutoksen tapahtuneen. Katolisen käsityksen mukaan ehtoollisen leipä ja viini muuttuvat olemuksellisesti Kristuksen ruumiiksi ja vereksi, kun asetussanat lausutaan (transsubstantiaatio). Tämän jälkeen pappi ottaa ehtoollismaljan, rukoilee asetussanat sen yli ja kohottaa kalkin päänsä yläpuolelle palvottavaksi. Messupalvelija soittaa toistamiseen ehtoolliskelloa.
Oblaatio
- Pappi rukoilee oblaatiorukouksen, jossa hän pyytää Jumalaa ottamaan vastaan tämän pyhän ja tahrattoman uhrin sekä lähettämään enkelinsä kantamaan uhrin eteensä taivaaseen. Samalla hän pyytää, että ne, jotka ottavat osaa pyhiin salaisuuksiin, täyttyisivät armolla ja taivaallisella siunauksella.
Kuolleiden muistaminen
- Pappi rukoilee heidän puolestaan, jotka ovat käyneet meidän edellämme kuolemaan ja nukkuvat nyt rauhan unta. Hän pyytää, että Jumala antaisi heille valon ja rauhan, sekä anoo, että me saisimme perintöosan yhdessä marttyyrien ja pyhien kanssa. Rukouksen lopussa mainitaan nimeltä pyhiä ja marttyyreita.
Kaanonin loppu ja pieni elevaatio
- Pappi päättää kaanonrukouksen kohottamalla kalkin rintansa korkeudelle ja nostamalla toisella kädellä hostian sen päälle sekä lausumalla loppuylistyksen 'per ipsum, et cum ipso, et in ipso, est tibi Deo Patri omnipotenti, in unitate Spiritus Sancti, omnis honor et gloria, per omnia saecula saeculorum. ("hänen [Kristuksen] kauttaan. hänen kanssaan ja hänessä kuuluu sinulle, Jumala, iankaikkinen Isä, yhdessä Pyhän Hengen kanssa kaikki kunnia ja kirkkaus nyt ja aina, iankaikkisesta iankaikkiseen.") Tähän seurakunta vastaa: "Aamen."

Communio

Tässä osassa pappi kommunikoi eli ottaa vastaan ehtoollisleivän ja viinin seurakuntalaisten puolesta. Myös seurakuntalaisilla on mahdollisuus tulla osallisiksi Kristuksen ruumiista ja verestä, mutta perinteisessä tridentiinisessä messussa tämä oli harvinaista. Maallikoille jaettiin yleisesti vain leipä, koska Kristuksen katsottiin olevan kokonaan läsnä leivässä, jolloin viinin vastaanottaminen oli tarpeetonta. Seurakuntalaiset nousevat Isä meidän -rukouksen ajaksi, mutta polvistuvat papin nauttiessa kommuunion.

Isä meidän -rukous ja Libera nos
- Pappi rukoilee hiljaa Isä meidän -rukouksen ja siihen liitetyn pyynnön nimeltä Libera nos. Tämä on Isä meidän -rukouksen viimeisen pyynnän sed libera nos a malo ("vaan päästä meidät pahasta") laajentuma. Siinä pappi rukoilee, että Jumala vapauttaisi meidät kaikesta pahasta ja antaisi armoisasti rauhaa meidän päivinämme, sekä pyytää neitsyt Marian, apostolien ja kaikkien pyhien esirukouksia, jotta rauha säilyisi.
Fractio panis eli leivän murtaminen
- Pappi lausuu rukouksen ja murtaa ehtoollisleivän kolmeen osaan, kuvaten näin Kristuksen ruumiin "murtamista" eli hänen kuolemaansa. Pienimmän osasen hän pudottaa ehtoolliskalkkiin rukoillen samalla, että tämä Kristuksen ruumiin ja veren sekoittuminen ja pyhittyminen "johtaisi meidät, jotka tulemme siitä osallisiksi, iankaikaikkiseen elämään".
Agnus Dei
- Pappi rukoilee Agnus Dei – eli Jumalan karitsa -hymnin. Juhlallisessa messussa kuoro laulaa tämän, samalla kun pappi rukoilee ehtoollista edeltäviä rukouksia.
Jumalan rauha
- Pappi rukoilee, ettei Jumala katsoisi meidän syntejämme, vaan kirkkonsa uskoa, ja anoo häneltä rauhaa ja kristittyjen ykseyttä. Sitten hän toivottaa seurakuntaan päin kääntyneenä sille Jumalan rauhaa sanoen: "Pax vobiscum" ("Rauha kanssanne"), johon messupalvelijat vastaavat: "Et cum spirito tuo" ("Niin myös sinun henkesi kanssa"). Juhlallisissa messuissa pappi voi toivottaa Jumalan rauhaa antamalla messupalvelijalle rauhansuudelman.
Valmistavat rukoukset
- Pappi rukoilee kaksi rukousta, joista ensimmäisessä hän pyytää, että pyhä kommuunio vapauttaisi hänet kaikista hänen pahoista teoistaan ja rikkomuksistaan, saattaisi hänet aina seuraamaan Kristuksen käskyjä eikä antaisi koskaan minkään erottaa itseään hänestä. Toisessa hän pyytää, ettei Kristuksen ruumiin ja veren nauttiminen olisi hänelle tuomioksi eikä kadotukseksi, vaan että se varjelisi hänet iankaikkiseen elämään.
Kristuksen ruumiin ja veren vastaanottaminen
- Pappi syö ensin Kristuksen ruumiin eli hostian ja nauttii sitten Kristuksen veren eli viinin. Tähän liittyy useita rukouksia. Jos maallikot haluavat ottaa vastaan ehtoollisen eli eukaristian, he astuvat alttarin ääreen papin otettua vastaan kommuunion ja polvistuvat. Messupalvelija lausuu uudestaan synnintunnustuksen ja pappi synninpäästön, minkä jälkeen pappi asettaa hostian ehtoollisen vastaanottajan suuhun. Samalla hän lausuu: "Corpus Domini nostri Iesu Christi custodiat animam tuam in vitam eternam" ("Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumis varjelkoon sinun sielusi iankaikkiseen elämään"), johon vastaanottaja vastaa "Aamen".

Kiitosrukoukset ja messun päätös

Pappi vie jäljelle jääneet hostiat ehtoolliskaappiin eli tabernaakkeliin, sekä juo lopun viinin.

Abluutio
- Pappi suorittaa abluution, eli puhdistaa ehtoolliskalkin huuhtomalla sen tilkkasella vettä ja juomalla veden. Sitten hän puhdistaa symbolisesti kätensä. Samalla hän rukoilee, että "Jumala antaisi meille puhtaan mielen" ja "ettei synnin häivääkään jäisi minuun, jota tämä puhdas ja pyhä sakramentti on vahvistanut".
Kommuunioantifoni ja kiitosrukous
- Pappi lukee kommuunioantifonin ja kiitosrukouksen eukaristian lahjasta.
Siunaus ja lähettäminen
- Pappi siunaa seurakunnan ristinmerkillä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen sekä lähettää seurakunnan matkaan sanoen: "Ite, missa est" ("Menkää, [seurakunta] on lähetetty", nykyinen lähettäminen kuuluu "Menkää rauhassa ja palvelkaa Herraa iloiten").
Toinen evankeliumi
- Pappi lukee kappaleen Johanneksen evankeliumista. Yleensä luetaan Johannes 1:1–14. Luettaessa sanoja "Et Verbum caro factum est" ("Ja Sana tuli lihaksi") kaikki polvistuvat.

Paavi Leon rukoukset

Paavi Leo XIII määräsi, että messun päätteeksi on luettava polvistuneena kolme Ave Mariaa, Salve Regina, lauselma ja vastauslauselma sekä rukous syntisten kääntymisestä ja Pyhän Kirkon vapaudesta ja korotuksesta, sekä lopuksi rukous arkkienkeli Mikaelille. Pius X lisäsi kolminkertaisen rukoushuudon "Jeesuksen pyhä sydän, armahda meitä!". Pius XI määräsi, että nämä rukoukset tuli rukoilla Venäjän kääntymiseksi. Nämä rukoukset eivät olleet osa messukaavaa, ja ne rukoiltiin yleensä kansankielellä.

Seurakuntalaisten osallistuminen tridentiiniseen messuun

Tridentiinisessä messussa kirkkovieraat olivat ennen muuta messun kunnioittavia tarkkailijoita. Messuun osallistuminen miellettiin hengelliseksi tapahtumaksi; jo messussa kunnioittavin mielin läsnä oleminen välitti siunauksen. Messun katsottiin puhuttelevan ennen muuta silmää ja sydäntä, ei niinkään korvia.

Seurakuntalaiset eivät tridentiinisessä messussa lausuneet niitä messun osia tai vastanneet niitä liturgisia vastauksia, jotka alun alkaen oli tarkoitettu seurakunnan lausuttaviksi. Tämä johtui ennen muuta siitä, että messua vietettiin tavallisesti latinaksi, eivätkä seurakuntalaiset yleensä osanneet tätä kieltä. Keskiajalta saakka muodostui tavaksi, että messupalvelija tai palvelijat lausuivat seurakunnalle kuuluvat osuudet ikään kuin seurakuntalaisten edustajina. He myös rukoilivat seurakunnan osuudet "rukouksissa alttarin juurella", myös seurakunnan synnintunnustuksen.

Vuoden 1910 tienoilla otettiin käyttöön tridentiinisen messun erikoismuoto, nk. dialogimessu, jossa seurakuntalaiset lukivat heille kuuluvat osuudet liturgiasta. Yleensä heillä oli tätä varten messukirja tai valmiiksi painettu lehtinen, jossa seurakunnan vastaukset olivat valmiina. Tässä messussa seurakunta saattoi myös laulaa joitakin liturgisia osia, jotka yleensä lauloi kuoro, myös muu seurakunnan hengellinen laulu oli mahdollinen. Tämä messun muoto ei kuitenkaan yleistynyt.

Vieraan kielen ohella seurakuntalaisten osallistumista vaikeutti myös se, että tridentiinisessä messussa pappi luki suuren osan rukouksista hiljaa, joko täysin äänettömästi tai kuiskaavalla äänellä. Lähes kaikki uskovien messun rukoukset kuuluvat tähän ryhmään: offertorium, messun kaanon (prefaatiorukousta ja loppudoksologiaa lukuun ottamatta) ja rukoukset Isä meidän -rukouksen ja postcommunion välillä.

Juhlallisessa kuoro lauloi messupalvelijoiden vastaukset (paitsi rukouksia alttarin juurella). Se lauloi myös introituksen, Kyrien, Glorian, graduaalin, hallelujan (tai tractatuksen), credon, offertorio- ja commuunioantifonit, Sanctuksen ja Agnus Dein. Vähemmän juhlallisessa eli lauletussa messussa kuoro lauloi vain Kyrien, Glorian, Credon, Sanctuksen ja Agnus Dein. Nämä muodostavat nk. messun ordinariumin. Näitä varten on useita gregoriaanisia sävelmiä, ja renessanssiajalta lähtien lukuisat säveltäjät ovat säveltäneet ne messussa käytettäviksi.

Koska suuri osa messusta vietettiin hiljaa, eivätkä seurakuntalaiset useinkaan ymmärtäneet latinaksi vietettyä messua, tuli yleiseksi tavaksi rukoilla messun aikana henkilökohtaisia rukouksia. Erityisesti rukousnauha- eli ruusukkorukousta pidettiin tähän tarkoitukseen soveliaana.

Tridentiinisen messun muodot

Tridentiinisestä messusta on useita eri muotoja, jotka vaihtelevat ennen muuta messun juhlallisuuden mukaan.

Missa papalis eli paavinmessu on juhlallisin tridentiinisen messun muodoista. Sitä sai viettää vain paavi, ja se vietettiin yleensä Pietarinkirkossa tai muussa Rooman hiippakunnan kirkossa. Paavinmessun alussa paavi yleensä kannettiin paikalle kantotuolissa, ja messu aloitettiin viettämällä hetkipalvelusta, jonka aikana paavi puettiin liturgisiin vaatteisiin. Paavinmessuun liittyi tiettyjä liturgisia erikoisuuksia; esimerkiksi suuri elevaatio suoritettiin kolmasti.
Missa pontificalis eli piispanmessu on tridentiinisen messun juhlallinen muoto, jota saa viettää vain piispa tai piispan arvomerkkeihin oikeutettu henkilö (yleensä vanhan ja perinteisen luostarin apotti). Piispanmessussa piispan avustajina oli aina pappeja, diakoneja ja alidiakoneja sekä (nykyään poistettujen) alempien vihkimysten edustajia. Piispalle oli aina myös henkilökohtainen avustava pappi (presbyter assistens). Piispanmessu alkoi yleensä juhlallisella kulkueella eli prosessiolla, jossa piispa saapui avustajineen kirkkoon, ja se päättyi samoin kulkueeseen. Piispanmessussa lauloi aina kuoro, yleensä erityisen juhlallisen messun. Eräillä rukouksilla ja siunauksilla oli erityinen muoto, jota vain piispa sai käyttää.
Missa solemnis eli juhlamessu on papin viettämä messun erityisen juhlallinen muoto. Siinä papin avustajina toimivat diakoni ja alidiakoni. Juhlamessussa lauloi aina kuoro.
Missa cantata eli laulettu messu oli yleensä seurakunnan sunnuntai- ja pyhäpäivien pääjumalanpalvelus. Siinä lauloi yleensä kuoro, mutta myös messupalvelijat voivat laulaa messun laulettavat osuudet. Pappi lauloi aina oman osuutensa. Yleensä laulettu messu keskeytettiin saarnaa varten.
Missa lecta eli luettu messu on messun "hiljainen" muoto. Siinä pappi luki hiljaa messun laulut ja rukoukset. Osa messun rukouksista voitiin myös jättää pois. Luetussa messussa ei ollut kuoroa eikä avustajia, mutta vähintään yhden messupalvelijan oli oltava läsnä edustamassa Jumalan kansaa eli seurakuntaa. Pappi vietti luettua messua yleensä arkipäivän aamuina, ja paikalla oli harvoin seurakuntalaisia. Tämän takia missa lecta tunnettiin myös nimellä missa privata eli yksityismessu (mitä se ei tarkkaan ottaen ollut, koska seurakuntalaisilla tuli aina olla mahdollisuus olla saapuvilla).