Triumph Herald

Triumph Herald
Valmistustiedot
Valmistusmaa Britannia
Intia
Australia
Uusi-Seelanti
Irlanti
Malta
Peru
Valmistaja Standard-Triumph
Konserni Leyland Motors
Valmistusvuodet 1959–1971
Tuotantomäärä noin 500 000
Korimalli sedan, coupé, farmari, avoauto
Muotoilija Giovanni Michelotti
Edeltäjä Standard 8 / 10
Seuraaja Triumph Toledo
Teknisesti samankaltaisia Triumph Vitesse, Triumph Spitfire, Triumph GT6
Tekniset tiedot
Iskutilavuus 1,0 l, 1,2 l, 1,3 l
Polttoaine bensiini
Vetotapa takaveto
Vaihteisto 4+1
Mitat
Pituus 3,89 m
Akseliväli 2,31 m
Leveys 1,52 m
Korkeus 1,32 m

Triumph Herald on brittiläisen Standard-Triumph-yhtiön vuonna 1959 esittelemä henkilöautomalli, joka oli tuotannossa 1970-luvun alkuun saakka. Kaksiovinen, takavetoinen pienehkö auto oli Suomessakin hyvin yleinen 1960-luvulla, ja jonkin verran myytiin myös sen coupe-, farmari-, paketti- (Courier) ja avomallia.

Auton muotoilijana toimi italialainen Giovanni Michelotti.[1] Alun perin malli oli tarkoitus tuoda markkinoille yhtiön toisen merkin alla, nimellä Standard Herald, mutta lopulta urheilullisemman Triumph-merkin imago todettiin sopivammaksi.[2] Standard-automerkki lakkautettiinkin 1960-luvun alkuvuosina.

Kaikkien panosten laittaminen yhteen kiireisesti suunniteltuun massatuotantomalliin oli taloudellisesti raskasta Standard-Triumphille. Heraldin kustannusrakenne oli varsin epäkannattava, ja kaavailtu Yhdysvaltojen markkinoiden valloitus kaatui jälleenmyyjäverkoston murenemiseen.[3]

Heraldin moottoria isonnettiin ja tehoa tuli lisää, josta mallinimen perään 13/60. Nelisylinterisen 1 296 cm³ rivimoottorin suurin teho on 45 kW (61 hv, DIN). Suurin vääntömomentti on 10,1 kilopondimetriä DIN eli 99 Nm. Autossa on neljä vaihdetta, joista 2–4 on synkronoitu ja ykkönen synkronoimaton. Herald 13/60 painaa 850 kiloa.[4]

Triumph Herald 13/60 vuodelta 1968

Triumph Herald oli niin pieni sisätiloiltaan, että se rekisteröitiin Suomessa vain neljälle. Auto on myös meluisa.

Triumph Heraldin kääntöympyrä on hyvin pieni johtuen etupyörien poikkeuksellisen isosta kääntyvyydestä. Ohjaus on nopea ja tarkka, tosin huonopintaisella tiellä ohjaus saattaa lyödä käsille. Heiluriakselistosta johtuen kaarreajo-ominaisuudet ovat varsin äkkinäiset nopeassa ajossa. Kulutus on melko iso pikkuautoksi, koeajossa keskimäärin 11,9 litraa superbensiiniä /100 km.[4]

Triumph Herald 13/60 kiihtyi 0–50 km/h 4,9 sekunnissa, 0–80 km/t 11,1 sekunnissa ja 0–100 km/h 18,6 sekunnissa Tekniikan Maailman 9/1968 koeajossa. Huippunopeus on 133,3 km/h.[4]

Triumph Herald 13/60 maksoi Suomessa vuonna 1968 9970 markkaa.

Myynti Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Triumph Herald herätti Suomessa suurta kiinnostusta heti tuoreeltaan, ja siitä tuli koko 1960-luvun ajaksi Triumphin myydyin malli. Sen kanssa samassa hinta- ja kokoluokassa kilpailivat muiden muassa Fiat 1100, Hillman Imp, Moskvitš Elite, Renault 8, Škoda 1000 MB ja Volkswagen Kupla. Heraldin farmarimallia rekisteröitiin runsaasti pakettiautoksi ns. piilofarmareina. Maahantuojana toimi Sisun valmistaja Oy Suomen Autoteollisuus Ab.[5]

Hinnaltaan kilpailukykyinen Herald muodosti yksinään suurimman osan Triumphin henkilöautokannasta Suomessa, ja sen viimeinen versio 13/60 meni hyvin kaupaksi vielä 1970-luvun alkuvuosina, vaikka auton ensiesittelystä oli kulunut jo toistakymmentä vuotta. Heraldin seuraajaksi tuli 1970-luvun alussa Triumph Toledo, jonka myynti ei yltänyt lähellekään Heraldin lukuja. Triumphin maahantuonti Suomeen päättyi vuonna 1976.[6]

Muita malleja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Triumph Heraldin runkoa ja tekniikkaa hyödyntäen tuotiin markkinoille myös muita malleja: kuusisylinterinen Triumph Vitesse (1962–1971), kaksipaikkainen avo-roadster Triumph Spitfire (1962–1980) ja kaksipaikkainen urheiluauto Triumph GT6 (1966–1973). Muunnelmien teko oli helppoa, sillä erilliskorin osat kiinnitettiin runkoon pulteilla. Tämä oli harvinaista aikana, jolloin useimmat uudet henkilöautomallit perustuivat jo itsekantavaan koriin. Bond Cars valmisti Heraldiin pohjautuvaa coupé-malliaan Bond Equipe vuodesta 1963 vuoteen 1970.[7]

Triumph Heraldin avomalli (Amerikan vientimalli).

Heraldin erikoisuuksia olivat ennätyksellisen pieni kääntösäde ja etupuskurin kohdalta saranoitu korin etuosa, joka kääntyi kokonaisuudessaan eteenpäin tavanomaisen konepellin sijasta.[2]

Triumph Heraldin myöhempiä malliuudistuksia olivat Herald 1200 (1962–1970), urheilullinen Herald 12/50 Skylight Saloon (1963–1967) ja Herald 13/60 (1967–1971).

Triumph Heraldia valmistettiin Coventryn tehtaan ohella myös Intiassa ( aluksi nimellä Standard Herald ja myöhemmin Standard Gazelle ), Australiassa (nimellä Triumph 12/50), Uudessa-Seelannissa, Irlannissa, Maltalla sekä kahdessa tehtaassa Perussa.[7]

  1. Taskinen, Kimmo: Triumphin kunnostus lujitti isä–poika-suhdetta, Autot-videoblogi, Helsingin Sanomat 20.10.2014. Viitattu 24.5.2015.
  2. a b Its name implied quality. But all the tinny Triumph Herald heralded was the death of Britain's motor industry, says Brian Sewell, The Independent 19.9.2006. Viitattu 24.5.2015.
  3. Whisler, Timothy R.: The British Motor Industry, 1945–1994: A Case Study in Industrial Decline, s. 59. Oxford University Press, 1999. ISBN 0-19-829074-8 Kirjan teksti Questia-palvelussa (vaatii tilauksen). (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. a b c Tekniikan Maailma 9/1968, koeajo
  5. Olli J. Ojanen: Autot ja autoilu Suomessa 60-luvulla, s. 138–140. Helsinki: Alfamer Oy, 2002.
  6. Timo Laitinen: Auto 70-luvulla: nousun ja kriisin vuosikymmenellä (3. painos), s. 177–179. Helsinki: Alfamer Oy, 2013.
  7. a b Tarinaa Triumph autoista calameo.com. Viitattu 21.8.2018.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Triumph Herald