Troijan urhot | |
---|---|
La guerra di Troia | |
Elokuvan ranskalainen mainosjuliste. |
|
Ohjaaja | Giorgio Ferroni |
Käsikirjoittaja | Ugo Liberatore, Giorgio Stegani, Federico Zardi, Giorgio Ferroni |
Tuottaja | Giampaolo Bigazzi |
Säveltäjä | Giovanni Fusco |
Kuvaaja | Rino Filippini |
Leikkaaja | Antonietta Zita |
Lavastaja | Pier Vittorio Marchi |
Pääosat | Steve Reeves, John Drew Barrymore, Juliette Mayniel, Hedy Vessel |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa | Italia, Ranska |
Tuotantoyhtiö | Europa Cinematografica, Les Films Modernes, Compagnie Industrielle et Commerciale Cinématographique |
Ensi-ilta |
26. lokakuuta 1961 (Italia) 28. joulukuuta 1962 (Suomi) |
Kesto | 115 min. (Italia) |
Alkuperäiskieli | italia ja muita kieliversioita |
Tuotto | 799 336 461 liiraa (Italia, 30.6.1965) |
Seuraaja | La leggenda di Enea |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
AllMovie | |
Troijan urhot (ital. La guerra di Troia, ransk. La guerre de Troie, ”Troian sota”) on vuonna 1961 valmistunut italialais-ranskalainen seikkailuelokuva. Lajityypiltään mytologisaiheista peplumia edustavan elokuvan on ohjannut Giorgio Ferroni. Sen sankaria Aineiasta näyttelee yhdysvaltalainen kehonrakentaja Steve Reeves.
Elokuva perustuu Homeroksen Iliaaseen ja Odysseiaan[1] sekä Vergiliuksen Aeneis-teokseen[2]. Troijan sodan kymmenentenä vuonna kreikkalainen Akhilleus surmaa troijalaisten johtajan Hektorin, jonka tilalle on valittava uusi komentaja. Ehdokkaina ovat hovin suosikki, petollinen Paris sekä sotilaiden kannattama urhea Aineias, joka voittaa kaksinkamppailussa Aiaan. Aineias on mennyt salaa naimisiin Priamoksen tyttären Kreusan kanssa, jonka Paris antaa kreikkalaisille panttivangiksi. Aineias pelastaa vaimonsa ja Paris tappaa Akhilleuksen osumalla tätä kantapäähän. Aineiaan ollessa vangittuna kreikkalaiset rakentavat suuren puuhevosen, jonka troijalaiset vievät kaupunkiinsa. Sen sisälle piiloutunut Odysseus miehineen avaa yöllä kaupungin portit ja kreikkalaiset hävittävät Troijan. Aineias löytää Kreusan ruumiin ja pakenee vastasyntyneen poikansa kanssa Italiaan, jonne hän sittemmin perustaa Rooman kaupungin.[3][4]
Steve Reeves | … | Aineias |
John Drew Barrymore | … | Odysseus |
Juliette Mayniel | … | Kreusa |
Lydia Alfonsi | … | Kassandra |
Warner Bentivegna | … | Paris |
Arturo Dominici | … | Akhilleus |
Mimmo Palmara | … | Aias |
Luciana Angiolillo | … | Andromakhe |
Nerio Bernardi | … | Agamemnon |
Nando Tamberlani | … | kuningas Priamos |
Carlo Tamberlani | … | Menelaos |
Giancarlo Bastianoni | … | Akhates |
Nino Marchetti | … | vanhempain neuvoston jäsen |
Giovanni Cianfriglia | … | |
Luigi Ciavarro | … | |
Giulio Maculani | … | |
Giovanni Pazzafini | … | kilpailuihin osallistuva akhaialainen sotilas |
Hedy Vessel | … | Helene |
Bianca Doria | … | Hekabe |
Benito Stefanelli | … | Diomedes[3][4] |
Troijan urhot on kuvattu Euroscope-laajakangastekniikalla Eastmancolor-väreissä Cinecittàn studioilla Roomassa sekä ulkokuvien osalta Jugoslaviassa[5]. Sen visuaalisia kohokohtia ovat tasangolla kohoavat Troijan muurit, kreikkalaista geometristä tyyliä muistuttava puuhevonen sekä suuret taistelukohtaukset, jotka samalla kuitenkin hidastavat toimintaa. Runollinen käsikirjoitus ja Giovanni Fuscon muinaiseen Kreikkaan assosioituva musiikki korostavat tarinan eeppistä luonnetta. Päähenkilöksi nostetaan Vergiliuksen Aineias, joka puisevan Steve Reevesin esittämänä on kuin vieraileva tähti nimekkään näyttelijäkaartin keskellä. Reeves esittelee lihaksiaan painiottelussa Mimmo Palmaran Aiasta vastaan ja Hedy Vessel on elokuvahistorian viettelevin Helene. Palava kaupunki ja sen pakolaisvirta tuovat mieleen toisen maailmansodan kauhut.[1][2]
Elokuva oli varsin hyvä yleisö- ja arvostelumenestys sekä kotimaassaan että ulkomailla[5]. Se tuotti Italiassa lähes 800 miljoonan liiran pääsylipputulot[6] (toisen tiedon mukaan 813 miljoonaa) ja oli kauden 18.[7] tai 20. katsotuin elokuva[8]. Aikalaiskriitikot kiittivät varsinkin ohjaaja Ferronin ja lavastaja Pier Vittorio Marchin ammatitaitoa[5].
Troijan urhojen kuvamateriaalia on sittemmin kierrätetty useissa peplum-elokuvissa[5]. Giorgio Venturini ohjasi seuraavana vuonna Steve Reevesin kanssa Vergiliuksen teokseen perustuvan jatko-osan La leggenda di Enea[9]. Giorgio Ferroni sivusi samaa aihetta vielä vuonna 1964 valmistuneessa elokuvassa Il leone di Tebe[10].
Elokuva on saatavissa New Entertainmentin hyvälaatuisena saksalaisena DVD-julkaisuna, joka käsittää saksan-, ranskan- ja englanninkieliset ääniraidat sekä saksankielisen tekstityksen[11]. Trimark Home Videon amerikkalainen versio on laadultaan ala-arvoinen[12].