Tsukiji (jap. 築地) on Tokion kaupunginosa Chūōn erillisalueella. Se sijaitsee erillisalueen eteläosassa Sumidajoen oikealla rannalla. Tsukiji tunnetaan etenkin Tsukijin kalatorista, joka oli Tokion tärkein merenelävien kauppapaikka. Kalatori siirrettiin Toyosun kaupunginosaan vuonna 2018, mutta sen ympäristössä on edelleen tori- ja ravintolatoimintaa. Alueella sijaitsevat esimerkiksi myös Asahi shinbun -sanomalehden toimitalo ja suuri syöpäsairaala.[1][2][3]
Tsukijin pinta-ala on 1,01 neliökilometriä.[4] Kaupunginosa jakautuu seitsemään osa-alueeseen, jotka on numeroitu Tsukiji 1-chōme–Tsukiji 7-chōme. Niissä on yhteensä 9 260 asukasta (marraskuussa 2022).[5] Kaupunginosan väestötiheys on siten noin 9 170 asukasta neliökilometrillä.
Nimi ”Tsukiji” viittaa täyttömaahan. Aluetta ryhdyttiin valtaamaan Tokionlahdelta vuoden 1657 Meireki-suurpalon jälkeen. Edo-kaudella 1600–1800-luvuilla siellä sijaitsi etenkin sotilasluokan residenssejä: aiemman kalatorin paikalla oli Kansei-uudistuksista vastuussa olleen daimion Matsudaira Sadanobun asuintalo laajoine puutarhoineen. Yhteen alueen residensseistä Fukuzawa Yukichi perusti koulun, josta kehittyi myöhemmin Keiō-yliopisto. Bakumatsun eli sotilashallinnon loppukauden aikaan vuonna 1868 lähettyville perustettiin ulkomaalaisten asuinalue (gaikokujin kyoryūchi), jonka myötä Tsukijiin rakennettiin Japanin ensimmäinen länsimaalaistyylinen hotelli Tsukiji hoteru-kan. Kaupunginosaan virtasi länsimaista kulttuuria ja siitä tuli myös kansainvälisen politiikan näyttämö.[2][6]
Meiji-restauraation jälkeen osa Tsukijin alueesta otettiin Japanin asevoimien käyttöön, ja sitä pidetäänkin keisarillisen Japanin laivaston syntypaikkana. 1800-luvulla kaupunginosaan rakennettiin laivastoministeriö, telakka, Japanin laivastokorkeakoulu ja muita laivaston kouluja.[6] Japanin rannikkovartioston toimintoja Tsukijissa oli aina vuoteen 2011 saakka. Vuoden 1923 suuren Kantōn maanjäristyksen jälkeen alueelle siirrettiin Nihonbashista kalatori, josta tuli Tsukijin kalatori, kaupungin tärkein ruoan tukkutori. Se toimi Tsukijissa vuoteen 2018 asti.[1][2] Maanjäristys, sitä seuranneet kaupunkiuudistukset ja kalatorin siirto muuttivat Tsukijin kaupunkikuvaa radikaalisti, ja kuva länsimaisvaikutteisesta alueesta hiipui.[6]
2000-luvulla kaupunginosan ilmettä ovat muuttaneet aiempaa korkeammat toimistorakennukset, joita on kohonnut alueelle etenkin Ōedo-metrolinjan aseman avaamisen jälkeen vuonna 2000.[6]
Tsukiji sijaitsee Sumidajoen oikealla rannalla lähes Tokionlahden suulla. Etelässä se rajautuu Hama-rikyūn keisarilliseen puutarhaan. Naapurikaupunginosia ovat lännessä Ginza, pohjoisessa Shintomi ja Akashichō sekä idässä Sumidajoen vastarannalla Tsukishima ja Kachidoki. Sumidajoen yli johtaa Tsukijista kaksi siltaa, Kachidokibashi ja Tsukiji-ōhashi. Aiemmin Tsukijin kalatorin käytössä ollut alue käsittää valtaosan kaupunginosan eteläosasta. Ginzan-vastaisella rajalla kulkee Tokion pääkaupunkimoottoritien haara.[7]
Tsukijin nähtävyyksiin kuuluu Tsukiji Hongan-jin buddhalainen temppeli, jonka 1934 valmistunut päärakennus on rakennettu intialaiseen tyyliin. Temppeli on kuitenkin huomattavasti vanhempi, sillä se siirrettiin paikalle alun perin 1600-luvun Meireki-tulipalon jälkeen.[2] Vaikka Tsukijin kalatoria ei enää ole, torin ulommalla markkina-alueella (Tsukiji jōgai-shijō) on edelleen lukuisia elintarvikkeita ja keittiötarpeita myyviä liikkeitä sekä kalaruokaa tarjoavia ravintoloita.[3] Alueen nurkalla sijaitsee Namiyoke Inari-jinjan šintolainen pyhäkkö, joka on perustettu vuonna 1659.[6]
Tsukijin muita merkittäviä rakennuksia ovat esimerkiksi Chūōn erillisalueen kaupungintalo, Tokion verotoimisto, Asahi shinbun -sanomalehden Tokion-toimitalo ja Japanin kansallisen syöpätutkimuskeskuksen sairaala.[1][7]
Tsukijia palvelee kolme Tokion metron linjaa. Tōkyō metron liikennöimä Hibiya-linja pysähtyy Tsukijin metroasemalla kaupunginosan keskellä, Tōkyō metron Yūrakuchō-linja taas Shintomin metroasemalla kaupunginosan pohjoisrajalla. Toei-metron liikennöimä Ōedo-linja vuorostaan käyttää Tsukijishijōn metroasemaa Tsukijin entisen kalatorin vieressä.[7][2]