Tšekkoslovakialaisen elokuvan uusi aalto

Tšekkoslovakialaisen elokuvan uusi aalto oli vuosien 1963–1970 välinen poikkeuksellinen kokeellisen elokuvan ajanjakso Tšekkoslovakiassa. Kulttuurisen ja poliittisen vapautumisen ja valtion elokuvatuen yhdistelmä johti nuorten elokuvantekijöiden sukupolveen, joka työskenteli lähes vuosikymmenen ilman kaupallista painetta. Uusi aalto ei ollut muodollinen liike vaan vapaamuotoinen ryhmä elokuvantekijöitä, joita yhdisti kangistuneen sosialistisen realismin elokuvan ja yhteiskunnan pysähtyneisyyden vastustaminen.

Liikkeen tunnetuimmat ohjaajat olivat Jaromil Jireš, Jiří Menzel, Ivan Passer, Miloš Forman, Věra Chytilová ja Jan Němec. Uuden aallon elokuvia seurattiin tarkasti myös Tšekkoslovakian ulkopuolella. Uusi aalto päättyi käytännössä vuoden 1968 Tšekkoslovakian neuvostomiehityksen jälkeen kun tuotannon tukijärjestelmiä muutettiin, sensuuria kiristettiin ja monet liikkeen kärkiohjaajista lähtivät maasta.

Uuden aallon tausta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stalinin kuoltua vuonna 1953 Neuvostoliitossa nousi valtaan Nikita Hruštšov. Itäblokin maissa seurasi vapautumisen aika, jota on kutsuttu nimellä suojasää. Varsinkin vuoden 1956 Unkarin kansannousun jälkeen Varsovan liittoon kuuluneet Itä-Euroopan maat saivat uusia vapauksia ja viranomaiset sallivat jopa länsimaista kulttuuria, jos vain pidättäydyttiin esimerkiksi englannin kielen käytöstä.[1]

Prahan elokuva- ja televisiokoulun FAMUn rakennus. Koulusta valmistui uuden aallon keskeisiä tekijöitä.

Tšekkoslovakialainen elokuva ei ollut erityisen tunnettua ennen 1960-lukua.[2] 1960-luvun Tšekkoslovakian markkinasosialismi oli kuitenkin hyvä kasvupohja kulttuurille. Elokuvan ja television tuotantojärjestelmää uudistettiin. Televisio oli nyt viihdettä varten. Elokuville perustettiin uusi valtion tukijärjestelmä, joka rahoitti erityisesti nuoria tekijöitä. Elokuvatuotantoyksikköjen johtoon tuli ohjaajan ja käsikirjoittajan työpari. Työparit pystyivät työskentelemään suhteellisen vapaasti ilman keskitettyä valvontaa.[3] Uuden aallon mahdollisti myös tuotannollinen perinne. Tšekkoslovakian suunnitelmataloudessa elokuvantekijöiden tehtävä oli tuottaa maan elokuvateattereihin 40 elokuvaa vuodessa, mikä oli maan asukaslukuun suhteutettuna erittäin paljon. Maassa oli siten laaja ja yhtenäisenä jatkunut elokuvatuotannon perinne ja merkittävä määrä korkeatasoisia teknisiä ammattilaisia.[4] Suurin osa elokuvista tuotettiin ja kuvattiin Prahassa Barrandov-elokuvastudioilla.[5] Pääosa uuden aallon ensimmäisistä nuorista tekijöistä tuli Prahan elokuva- ja televisiokoulusta FAMUsta. He tunsivat ranskalaisen elokuvan uuden aallon elokuvat. He olivat tutustuneet myös muihin eurooppalaisen elokuvan suuntauksiin kuten 1940- ja 1950-lukujen vaihteen italialaiseen neorealismiin ja 1950-luvun lopun Puolan nuoreen elokuvaan.[3][6]

Kun nuoret elokuvantekijät alkoivat tehdä elokuvia 1960-luvun alussa seurauksena oli kokeellisen elokuvan räjähdys, joka hakee vertaistaan koko elokuvan historiassa.[7] 1960-luvun aikaa on syystäkin kutsuttu myös Tšekkoslovakian elokuvaihmeeksi.[8]

Uuden aallon 1960-luku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jaromil Jireš (Krik), Věra Chytilová (Jostakin muusta) ja Milos Forman (Musta Pekka) ohjasivat kaikki esikoiselokuvansa vuonna 1963.[2]

Tšekkoslovakialaisen elokuvan uusi aalto alkoi noin vuonna 1963 ja kesti 1960-luvun loppuun.[7] Seuraavien seitsemän vuoden aikana Tšekkoslovakiassa tehtiin kymmeniä kokeellisia elokuvia, joita seurattiin myös maan rajojen ulkopuolella. Syntyi poikkeuksellinen tilanne, jossa maailman huomio oli poliittisen lientymisen myötä kohdistunut Tšekkoslovakiaan ja maan elokuvantekijät vastasivat katseeseen tekemällä jotakin täysin uutta.[9]

Tšekkoslovakialaisen elokuvan uusi aalto ei ollut elokuvan muotoon liittyvä yhtenäinen liike. Kyseessä oli tuotannollisesta vapaudesta syntynyt tilanne, joka mahdollisti kokeelliset elokuvat ilman kaupallista vastuuta. Elokuvia yhdisti usein käytännössä vain formalistisen sosialistisen realismin elokuvaperinteen ja yhteiskunnallisen pysähtyneisyyden vastustaminen.[3] Uuden aallon elokuvia palkittiin lukuisilla festivaaleilla ja kansainvälisillä palkinnoilla. Ironisesti useimmat suurimmat ja merkittävimmät kansainväliset palkinnot menivät vanhemmalle elokuvantekijöiden sukupolvelle.[3]

Viranomaiset eivät suhtautuneet uuden aallon elokuviin hyväksyvästi. Sekä Chytilován Tuhatkaunokeilla (1966) että Jan Němecin Juhlavierailla (1966) oli vaikeuksia tulla julkaistuksi ja levitetyksi varsinkin ulkomaille.[10] Alexander Dubčekin tultua valtaan tammikuussa 1968 kulttuurituotannon valvonta vapautui kuitenkin hetkeksi. Esimerkiksi Tšekkoslovakian kommunistisen puolueen ”ikuisiksi ajoiksi” pannaan julistaman Miloš Formanin Palaa, palaa! -komedian sallittiin palata elokuvateattereihin Prahan keväänä.[11] Käytännössä elokuvien ennakkosensuuri loppui kokonaan 1967–1968.[12]

Keskeisiä tekijöitä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jan Němec Amsterdamissa vuonna 1967.

Uuden aallon tunnetuimpia yhteiskunnalliseen realismiin pyrkineitä ohjaajia olivat Jaromil Jireš, Jiří Menzel, Ivan Passer ja Miloš Forman. Liikkeen kokeellisimmat tekijät olivat Věra Chytilová ja Jan Němec.[3] Tunnetuimpien ohjaajien lisäksi uuteen aaltoon osallistuivat kuitenkin monet muut ohjaajat ja elokuvantekijät, esimerkiksi Pavel Juráček, Evald Schorm, Hynek Bočan, Jaroslav Papoušek, Antonín Máša, Jan Schmidt ja Drahomíra Vihanová.[2]

Uusi aalto alkoi nuorten elokuvantekijöiden Prahasta ja elokuviin viitataan joskus virheellisesti vain Tšekin elokuvan uutena aaltona. Myös slovakialaiset ohjaajat tekivät kuitenkin uuteen aaltoon laskettuja elokuvia. Štefan Uherin Aurinko verkossa ilmestyi jo vuonna 1962, ennen ensimmäistä ”virallista” uuden aallon pitkää elokuvaa. Muut slovakialaiset ohjaajat, kuten Dušan Hanák, Juraj Herz, Juraj Jakubisko, Ján Kadár ja Elo Havetta ehtivät mukaan vasta 1960-luvun puolivälin jälkeen.[2]

Kaikki 1960-luvulla Tšekkoslovakiassa vaikuttaneet merkittävät ohjaajat eivät myöskään olleet nuoria. Ján Kádar, Elmar Klos, Vojtěch Jasný, Karel Kachyňa ja František Vláčil olivat kaikki aloittaneet uransa jo aiemmin. Heitä ei ole yleensä laskettu uuden aallon ohjaajiin, sillä heidän elokuvaestetiikkansa oli perinteisempää kuin nuoren sukupolven ohjaajilla. [2]

Keskeisiä elokuvia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(Tähdellä* merkityillä ei virallista suomenkielistä käännösnimeä.)

Prahan kevät ja uuden aallon loppu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mielenosoitus Helsingissä Tšekkoslovakian miehitystä vastaan vuonna 1968.

Uusi aalto tuli tiensä päähän kun Neuvostoliitto miehitti Tšekkoslovakian Prahan keväänä 1968. Kulttuurin vapautuminen oli ohitse. Tšekoslovakia-filmin pääjohtajaksi nimitettiin aiemmin kulttuuriministeriön virkamiehenä toiminut Jiří Purš. Käytännössä Puršista tuli Barrandov-elokuvastudioiden ja koko maan elokuvatuotantojen johtaja.[13] Monet uuden aallon kärkinimistä jättivät maan. Passer ja Forman lähtivät Yhdysvaltoihin ja Němec Länsi-Eurooppaan.[14] Yli sata 1960-luvulla tehtyä elokuvaa kiellettiin. Tuotantotukijärjestelmää muutettiin niin, että se suosi puolueen maailmankuvaa tukevia ja kevyitä kaupallisia elokuvia. Useat uuden aallon ohjaajista jatkoivat elokuvien tekemistä, mutta heidän elokuviaan ei mainostettu tai levitetty.[2][15] Purš oli taivuttanut Tšekkoslovakian elokuvatuotannon puolueen tahtoon, mutta myös suojellut elokuvantekijöitä ja pitänyt heitä palkkalistoilla. Tšekkoslovakiaan jääneet ohjaajat kuten Chytilová ja Menzel eivät kuitenkaan saaneet työskennellä vapaasti. Vaikka vielä vuosina 1969 ja 1970 ilmestyi uuteen aaltoon laskettavia elokuvia, oli vapauden aika käytännössä ohi.[13]

Merkitys ja perintö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tšekkoslovakialaisen elokuvan uusi aalto alkoi useita vuosia ennen Prahan kevääseen johtanutta poliittista kehitystä. Liike kesti seitsemän vuotta, huomattavasti pidempään kuin esimerkiksi ranskalaisen elokuvan uusi aalto. Sillä ehti siis olla vaikutusta kulttuuriin ja ilmapiiriin ja siten ehkä myös Prahan kevään syntyyn.[16]

Tšekkoslovakialaisen elokuvan uusi aalto on yksi elokuvahistorian merkittävimmistä tunnistettavista liikkeistä ja kirkkaimmista luovista leimahduksista.[17] Sen suoraa vaikutusta myöhempien tekijöiden elokuviin on usein vaikeaa arvioida. Uuden aallon elokuvista tuli esimerkki siitä, mitä elokuvalla oli mahdollista tehdä. Se näytti mitä muuta elokuva voisi olla kerronnallisesti hyvin samankaltaisten elokuvien sijasta.[2] Osa ohjaajista kuten Milos Forman ja Ivan Passer jatkoivat uraansa länsimaissa. Toisten ura käytännössä katkesi kokonaan, esimerkiksi Jan Němecin, Ewald Schormin ja Pavel Juráčekin. Vera Chytilova, Jiří Menzel ja Karel Kachyna palasivat tekemään elokuvia kun poliittiset olot jälleen lientyivät, mutta eivät enää yltäneet aiemmalle tasolleen.[18]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Badley, Linda & Palmer, R. Barton & Schneider, Steven Jay: Traditions in world cinema. Edinburgh University Press, 2006. ISBN 978-0-8135-3873-0 (englanniksi)
  • Bergan, Ronald: Vera Chytilová obituary The Guardian. 14.3.2014. Viitattu 14.10.2020. (englanniksi)
  • Buscombe, Edward: Cinema today. London: Phaidon, 2003. ISBN 978-0-7148-4081-9 (englanniksi)
  • Forman, Miloš ja Novak, Jan (Suom. Jaakkola, Eeva-Liisa: Otetaan hatkat – Elokuvaohjaajan muistelmat. Otava, Helsinki, 1996. ISBN 951-1-13322-5
  • Hames, Peter: Czech and Slovak cinema: Themes and tradition. Edinburgh University Press, 2009. ISBN 978 0 7486 2081 4 (englanniksi)
  • Hames, Peter: The Golden Sixties: the Czechoslovak New Wave revisited. Studies in Eastern European Cinema, 2013, 4. vsk, nro 2. doi:10.1386/seec.4.2.215_1 (englanniksi)
  • Hänninen, Harto: Kinosaurus – Elokuva-friikin vuosisata. Otava, Helsinki, 1997. ISBN 951-1-13577-5
  • Paul, David W.: Politics, art and commitment in the East European cinema. London: Macmillan, 1983. ISBN 978-0-333-34979-3 (englanniksi)
  • Thompson, Kristin & Bordwell, David: Film history : an introduction. (Kindle Edition) New York: McGraw Hill, 2019. ISBN 978-0-07-351424-6 (englanniksi)

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Forman ja Novak 1996 s. 170–175.
  2. ↑ a b c d e f g Hames, Peter: Luku 5. The Czechoslovak new wave teoksessa Badley 2006, s. 67–79
  3. ↑ a b c d e Thompson & Bordwell 2019, s. 414–417
  4. ↑ Daniel, Frantisek: Luku 2. The Czech Difference teoksessa Paul 1983, s. 49–56
  5. ↑ History www.i-projekt.cz. Barrandov studios. Viitattu 16.10.2020. (englanniksi)
  6. ↑ Hames 2013 s. 217–218
  7. ↑ a b Buscombe 2000, s. 354–355
  8. ↑ Paul 1983, s. 51
  9. ↑ Hudson, David: The Czechoslovak New Wave Rolls On www.criterion.com. 8.5.2019. Criterion Collection. Viitattu 16.10.2020. (englanniksi)
  10. ↑ Rapold, Nicolas: An Audience for Free Spirits in a Closed Society (Published 2012) www.nytimes.com. 29.6.2012. The New York Times. Viitattu 16.10.2020. (englanniksi)
  11. ↑ Forman ja Novak 1996 s. 209–211.
  12. ↑ Paul 1983 s. 13
  13. ↑ a b Forman ja Novak 1996 s. 339–341.
  14. ↑ Bergan 2014
  15. ↑ Hames 2009 s. 11–12
  16. ↑ Badley 2006 s. 76–78
  17. ↑ The Power of the Powerless: Banned Films from the Czechoslovak New Wave Film at Lincoln Center. Viitattu 15.10.2020. (englanniksi)
  18. ↑ Paul 1983 s. 5

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Bubenicek, Petr: Subversive Adaptations : Czech Literature on Screen Behind the Iron Curtain. Palgrave Macmillan, 2017. ISBN 9783319409603.