Ukonhattukimalainen

Ukonhattukimalainen
Uhanalaisuusluokitus
Suomessa:

Erittäin uhanalainen [1]

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Eläinkunta Animalia
Pääjakso: Niveljalkaiset Arthropoda
Alajakso: Kuusijalkaiset Hexapoda
Luokka: Hyönteiset Insecta
Lahko: Pistiäiset Hymenoptera
Alalahko: Hoikkatyviset Apocrita
Osalahko: Myrkkypistiäiset Aculeata
Yläheimo: Mesipistiäismäiset Apoidea
Heimo: Aitomehiläiset Apidae
Alaheimo: Apinae
Tribus: Bombini
Suku: Kimalaiset Bombus
Alasuku: (Megabombus)
Laji: consobrinus
Kaksiosainen nimi

Bombus consobrinus
Dahlbom, 1832

Katso myös

  Ukonhattukimalainen Wikispeciesissä
  Ukonhattukimalainen Commonsissa

Ukonhattukimalainen (Bombus consobrinus) on kimalaisiin kuuluva mesipistiäislaji. Suomessa se on hyvin harvinainen ja luokiteltu erittäin uhanalaiseksi.

Koko ja ulkonäkö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ukonhattukimalainen on kookas kimalaislaji, joka muistuttaa väritykseltään etenkin kartano- ja korpikimalaista. Ruumiin pituus on kuningattarella 20–23 mm, työläisillä ja kuhnureilla 12–17 mm. Ruumis on musta, mutta keskiruumis ja takaruumiin tyviosa ovat ruskeanoranssit ja takaruumiin kärki valkoinen. Kuningattaret ja työläiset ovat väritykseltään samanlaiset. Pää ja suuosat ovat pitemmät kuin kartano- ja korpikimalaisella: posken pituus on yli kaksi kertaa suuosien leveys.[2][3]

Levinneisyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ukonhattukimalainen on taigalaji, jota tavataan Pohjois- ja Itä-Euroopasta Siperian poikki Kiinan pohjoisosiin, Koreaan ja Japaniin saakka.[4] Suomessa sen levinneisyys rajoittuu täysin Pohjois-Karjalan ukonhattulehtoihin.[2]

Elinympäristö ja elintavat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ukonhattukimalainen on Pohjois-Euroopan ainoa yhteen ravintokasviin erikoistunut kimalaislaji. Suomessa sen pääasiallinen ravintokasvi on lehtoukonhattu (Aconitum lycoctonum), jota tavataan vain parillakymmenellä paikalla Pohjois-Karjalassa Kiteen ja Tohmajärven kuntien alueella. Erittäin pitkäkielinen ukonhattukimalainen on yhdessä tarhakimalaisen kanssa ainoa lehtoukonhatun pölyttämiseen kykenevä hyönteinen.[2]

Talvehtinut kuningatar lähtee liikkeelle vasta kesäkuussa, kun ukonhattujen kukinta alkaa. Vaikka laji onkin erikoistunut ukonhattuihin, kuningatar käy myös muiden kasvien kukilla. Yhdyskunnan pesä on maassa, yleensä vanhassa myyränpesässä. Yhdyskunnassa on 50–70 yksilöä. Muista kimalaisista poiketen ukonhattukimalaisyhdyskunta saattaa tuottaa kuningattaria jopa saman määrän kuin pesässä on työlaisiä, kun muilla lajeilla työläisiä syntyy selvästi enemmän.[2][3]

Suomen uhanalaisarvioinnissa 2010 ukonhattukimalainen on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi (EN). Vaikka Suomen kaikki ukonhattulehdot onkin rauhoitettu, kimalaisen ravintokasvia uhkaa niiden umpeenkasvu. Kimalaista itseään myös samasta ravintokasvista kilpailevan tarhakimalaisen yleistyminen.[2] Ruotsissa[5] ja Norjassa laji on luokiteltu elinvoimaiseksi[3].

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Juho Paukkunen: Ukonhattukimalainen – Bombus consobrinus Suomen Lajitietokeskus. 2019. Viitattu 23.3.2022.
  2. ↑ a b c d e Seppo Parkkinen, Juho Paukkunen & Ilkka Teräs: Suomen kimalaiset. Jyväskylä: Docendo, 2018. ISBN 978-952-291-454-5 s. 74, 92
  3. ↑ a b c Artsdatabanken (norjaksi) (viitattu 26.4.2018)
  4. ↑ Pierre Rasmont & Stéphanie Iserbyt: Atlas of the European Bees: genus Bombus (englanniksi) (viitattu 26.4.2018)
  5. ↑ Artdatabanken (ruotsiksi) (viitattu 26.4.2018)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]