Ulfberht-miekka

Ulfberht-miekan digitaalinen jäljennös.

Ulfberht-miekoiksi kutsutaan 900–1000-luvuilta peräisin olevia taidokkaasti valmistettuja miekkoja, joita käyttivät erityisesti viikingit.

Euroopasta tunnetaan 170 miekkaa. Eniten niitä on löytynyt Norjasta, eli 44, ja toiseksi eniten Suomesta, eli 31.[1] Miekkoja on löydetty runsaasti myös Baltiasta, Venäjältä, Britanniasta, Saksasta sekä muualta Keski-Euroopan pohjoisosista. Yksittäisiä löytöjä on myös muista Euroopan maista.[2] Miekkojen oletetulta tuotantoalueelta, Frankkien valtakunnan alueelta, löytöjä on tehty alle 20.[1]

Nimi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ulfberht-miekan säiläkirjoitus.

Miekat ovat saaneet nimensä niiden terään taotusta säiläkirjoituksesta ULFBERHT, joka on todennäköisesti miekat valmistaneen sepän tai pajan nimi. Useimmiten nimi kirjoitettiin +ULFBERH+T. Koska niitä on valmistettu noin 200 vuoden ajan, eivät kaikki miekat kuitenkaan voi olla pelkästään yhden sepän takomia.

Itse nimi Ulfberht on arvoitus. Sen edessä ja lopussa oleva risti voisi viitata kirkolliseen tahoon, piispaan, apottiin tai luostariin, joiden nimien yhteydessä tällainen risti esiintyy. Miekkojen valmistusajalta ei kuitenkaan tunneta yhtään kirjallista lähdettä, jossa esiintyisi nimi Ulfberht.[3]

Teräs ja sen alkuperä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ulfberht-miekat valmistettiin korkealaatuisesta teräksestä ja niitä pidetään yksinä parhaista milloinkaan valmistetuista miekoista. Materiaalistaan johtuen ne olivat omana aikanaan ylivertaisia aseita.

Ulfberht-miekkoihin käytetyn upokasteräksen hiilipitoisuus on valmistusajankohtaansa nähden erittäin korkea, jopa 1,2 %[4], joka vastaa puhtaimman nykyisin kaupallisesti tuotetun hiiliteräksen hiilipitoisuutta[5].

Terästä pidettiin pitkään Pohjois-Euroopassa valmistettuina miekkojen frankkilaisperäisestä nimestä ja niiden arvellusta valmistuspaikasta johtuenselvennä. Aitojen Ulfberht-miekkojen teräs oli peräisin Persian ja nykyisen Afganistanin alueelta, josta viikingit toivat sitä Volgaa ja Kaspianmerta pitkin kulkenutta kauppareittiään myöten. Kun venäläiset 1000-luvulla sulkivat reitin, loppui myös Ulfberht-miekkojen valmistus.[6]

Niistä valmistettiin myös heikkolaatuisempia kopioita, joihin kirjoitettiin nimi muodossa +ULFBERHT+. Brittiläisessä National Physical Laboratoryssa 2000-luvulla tehdyt tutkimukset osoittivat, että kopio-miekkojen teräs oli valmistettu Euroopassa. Niissä hiiltä oli vain kolmasosa alkuperäisten Ulfberht-miekkojen pitoisuudesta ja se teki niistä huomattavasti helpommin hajoavia.[6]

Ulfberht-miekat Suomessa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomesta viikinkiaikaisia miekkoja on löydetty noin 400.[7] Kokonaisia Ulfberht-miekkoja tunnetaan ainakin 31, joista 22 sisältää nimen kokonaisuudessaan.[1] Suomesta löytyneistä 800- ja 900-lukujen miekoista Ulfberht-miekkoja tai niiden kopioita on noin kolmasosa.[8] Miekkoja on löydetty lähinnä Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Hämeen alueelta. Löytöpaikkoja ovat muun muassa Hämeenlinnan Peltorinne,[9] Sääksmäen Rapola,[10] Halikko, Euran Luistari ja Pappilanmäki, Karkku, Vehmaa[11] ja Vesilahti[12]tarvitaan parempi lähde. Suurin osa miekoista on Kansallismuseon kokoelmissa, mutta esimerkiksi Harjavallassa sijaitsevan Emil Cedercreutzin museon kokoelmissa on vuonna 1975 Kokemäeltä löydetty miekka. Miekka ei kuitenkaan ole osana julkista näyttelyä.[13]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c Mikko Moilanen: Viikinkimiekat Suomessa, s. 169–175. Suomalaisen kirjallisuuden seura, 2018.
  2. ↑ Map 1. Number of Ulfherht blades found in the European countries Imageshack. Arkistoitu 7.7.2013. Viitattu 30.5.2013.
  3. ↑ Tukholman yliopiston Fredrik Charpentier Ljungqvist, Viikinkimiekan salaisuudet. Ohjaus Peter Yost, National Geographic, 2011. Yle TV1, 10.8.2014. Viitattu 19.8.2014
  4. ↑ Ulfberht, Mysterious Viking Sword Made With Technology That Didn’t Exist For Another 800 Years 2.2.2019. War history online. Viitattu 13.6.2024.
  5. ↑ Japanilainen ylihiiliteräs Teräsrenki. Viitattu 13.6.2024.
  6. ↑ a b 1,000 years on, perils of fake Viking swords are revealed 27.12.2008. The Guardian. Viitattu 30.5.2013.
  7. ↑ Huhtanen, Jarmo: Maan uumenista on Suomessa paljastunut viime vuosina valtavasti tuhatvuotisia viikinkimiekkoja – Löydöt hämmästyttävät jopa arkeologian tohtoria Helsingin Sanomat. 9.9.2018. Viitattu 7.6.2020.
  8. ↑ Huurre, Matti: "9000 vuotta Suomen esihistoriaa", s. 203. Otava 1995. ISBN 978-951-11375-3-5.
  9. ↑ Petersen tyyppi H Helsingin yliopisto. Arkistoitu Viitattu 30.5.2013.
  10. ↑ Matomäen kalmisto Museovirasto. 16.12.2011. Arkistoitu 2.10.2013. Viitattu 30.5.2013.
  11. ↑ Halikonjokilaakson rautakautiset muinaisjäännökset eli inventoinnin ihmeellinen maailma. Muinaistutkija, 1999, Mikkola, Esa. vsk, nro 1, s. 48. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 6.6.2020.
  12. ↑ Kristinuskon ja kirkon tulo Vesilahteen Narvasoft.fi. Viitattu 30.5.2013.
  13. ↑ Maaliskuu 2013 – Miekka Kuukauden esine – Emil Cedercreutzin museon. Arkistoitu Viitattu 30.5.2013.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Moilanen, Mikko: Marks of Fire, Value and Faith - Swords with Ferrous Inlays in Finland (Doctoral thesis). Archaeologia Medii Aevi Finlandiae, 2015, nro XXI. Turku: Suomen keskiajan arkeologian seura. ISSN 1236-5882 Artikkelin verkkoversio. (pdf) Viitattu 31.3.2016. (englanniksi)