Ultra Bra | |
---|---|
Ultra Bra esiintyy Maailma kylässä -festivaalilla vuonna 1997. |
|
Tiedot | |
Toiminnassa |
1994–2001 paluu: 2007, 2012, 2017, 2024– |
Tyylilaji |
taiderock pop-rock laulelma |
Kotipaikka | Helsinki, Suomi |
Laulukieli | suomi |
Jäsenet |
Vuokko Hovatta, laulu |
Entiset jäsenet |
Anna Tulusto, laulu (1994–1998) |
Levy-yhtiö |
Ray Milland Records, 1995–1996 |
Ultra Bra on[1] suomalainen, poliittissävytteinen pop- ja rockyhtye, joka sai alkunsa vuonna 1994 ja lopetti varsinaisen toimintansa vuonna 2001. Yhtye teki lyhyen paluun lavoille vuonna 2017 tuotteliaimpien vuosiensa 12 hengen kokoonpanossa. Syyskuussa 2024 yhtye ilmoitti paluusta, konsertista Olympiastadionilla Helsingissä ja uudesta musiikista.[2]
Yhtye perustettiin alun perin Suomen demokraattisen nuorisoliiton (nyk. Vasemmistonuoret) järjestämää laulukilpailua varten. Alun perin tarkoituksena ei ollut muodostaa pysyvää yhtyettä puhumattakaan menestyvästä sellaisesta, mutta kilpailun voitettuaan osa yhtyeen jäsenistä päätti jatkaa musiikin luomista yhdessä. Kilpailunauhalla lauloi muun muassa Maija Vilkkumaa.[3] Alkuvaiheen laulajiin kuuluivat myös Joel Melasniemen sisko, näyttelijä Vilma Melasniemi ja näyttelijä Petriikka Pohjanheimo.
Yhtyeen ensimmäinen julkaisu oli SDNL:n laulukilpailun voittopalkintona kustantama Houkutusten kiihottava maku -EP heinäkuussa 1995. Tämän jälkeen yhtyeen kiinnitti Johanna Kustannus, jonka kautta yhtyeen kaikki myöhemmät julkaisut ilmestyivät. Ensimmäinen kokopitkä studioalbumi Vapaaherran elämää ilmestyi 20. syyskuuta 1996, ja se valittiin vuoden albumiksi Rumbassa. Toinen albumi, Kroketti, julkaistiin vuonna 1997, ja se on myynyt tuplaplatinaa. Albumin kappale ”Älä soita tänne enää koskaan” oli Isänmaan toivot -TV-sarjan tunnusmusiikkina. ”Sinä lähdit pois” oli ainut albumilta julkaistu single ja sai paljon radiosoittoa.
Vuonna 1998 Ultra Bra osallistui Suomen Euroviisukarsintaan ”Tyttöjen välisestä ystävyydestä” -kappaleella ja sijoittui jaetulle kolmannelle sijalle.[4] Samana vuonna laulaja Anna Tuluston ja yhtyeen tiet erosivat. Kerkko Koskisen mukaan ”perusongelma oli, että Anna ei osannut laulaa”.[5]
Yhtyeen kolmas levy Kalifornia julkaistiin 13. maaliskuuta 1999. Se myi heti julkaisuviikollaan kultaa ja nousi albumilistan ensimmäiseksi.
Yhtyeen viimeinen levy Vesireittejä ilmestyi 13. lokakuuta 2000 ja myi nopeasti platinaa. Single ”Heikko valo” myi myös kultaa. Vuonna 2001 yhtye päätti lopettaa, julkaisi tuplakokoelman Sinä päivänä kun synnyin ja soitti viisi perättäistä jäähyväiskonserttia Helsingin Tavastialla. Yhtye ei varsinaisesti hajonnut vaan kertoi, että saattaa jatkaa toimintaansa joskus tulevaisuudessa. Vuonna 2001 Jan Pethmania tuurasi keikoilla Mikko Sirén Pethmanin soittaessa Maija Vilkkumaan yhtyeessä.[6]
Yhtyeen hajottua Kokkonen, Lehtinen, Melasniemi ja Saarikivi jatkoivat yhdessä Scandinavian Music Group -yhtyeessä. Lokakuussa 2006 julkaistun ”Uuden ajan kynnyksellä” -kappaleen työryhmässä oli mukana Kokkonen, Koskinen, Lehtinen, Melasniemi, Pohjola ja Saarikivi. Kerkko Koskinen ja Vuokko Hovatta ovat mukana vuosina 2012 ja 2014 kaksi albumia julkaisseessa Kerkko Koskinen Kollektiivissa.
Ultra Bra esiintyi tunnetuimmassa kokoonpanossaan Juhani Merimaan 60-vuotisjuhlissa Helsingin Tavastialla 26. marraskuuta 2007.[7] Seuraavan kerran yhtye esiintyi 30. tammikuuta 2012 Helsingin jäähallissa Pekka Haaviston presidenttikampanjan tukikonsertissa Kokoaan suurempi Suomi 2012.[8]
Ultra Bra teki kolmen festivaalin kiertueen Provinssissa, Ruisrockissa ja Ilosaarirockissa kesällä 2017.[5] Lisäksi Ultra Bra ilmoitti elokuun lopussa pitävänsä Helsingin Hartwall-areenalla keikan 15. joulukuuta 2017.[9] Keikka myytiin nopeasti loppuun, ja yhtyeen ilmoitettiin soittavan toisen keikan seuraavana päivänä.[10] Pian tämän jälkeen paljastettiin, että on tulossa vielä kolmaskin keikka sunnuntaina 17. joulukuuta 2017.[11] Myös alkuvuosien laulaja Anna Tulusto oli mukana vierailijana kesän festivaalikeikoilla.[12]
Yhtyeestä kertova tietokirja Ultra Bra – Sokeana hetkenä ilmestyi 16. elokuuta 2018. Kirjan ovat kirjoittaneet Ville Similä ja Mervi Vuorela, ja se oli ehdolla vuoden 2018 Tieto-Finlandia-palkinnon saajaksi.[13][14]
Vuonna 2024 yhtye ilmoitti julkaisevansa kaksi uutta kappaletta, joista Samuli Putron sanoittama ”Aarre” julkaistiin 6. syyskuuta ja Ronja Salmen sanoittama ”Toivo” 13. syyskuuta 2024. Yhtye ilmoitti myös kahdesta konsertista Helsingin olympiastadionilla elokuussa 2025.[15][16] Olympiastadionin konserttien laajennetussa kokoonpanossa soittavat Jan Pethmania tuuraava Mikko Sirén sekä trumpetisti Teemu Mattson ja baritonisaksofonisti-huilisti Linda Fredriksson.[17] Lisäksi yhtye tiedotti esiintyvänsä kesällä 2025 kolmella festivaalikeikalla Pori Jazzissa, Qstockissa ja Ruisrockissa.[18]
Ultra Bra tunnetaan myös musiikkivideoistaan. Videot ”Kirjoituksia” ja ”Sinä lähdit pois” ovat voittaneet kultaisen Muuvin sekä ”Kaunis ja ylpee” ja ”Tyttöjen välisestä ystävyydestä” saaneet pronssisen Muuvin. ”Villiviini” oli Jyrki Video Awardseissa vuoden popvideo.
Ultra Bran tunnetuin sanoittaja oli sittemmin muun muassa työministerinä, vihreiden puheenjohtajana ja Helsingin apulaispormestarina toiminut Anni Sinnemäki, jonka ensimmäiset sanoitukset ovat mukana yhtyeen esikoisalbumilla. Muita vakituisia sanoittajia olivat Pekka Lahdenmäki, Janne Saarikivi ja Juhana Rossi. Viisi Ultra Bran laulua perustuu Anna Ahmatovan ja yksi Nâzım Hikmetin suomennettuihin runoihin. Erpo Pakkala on sanoittanut yhtyeelle kaksi kappaletta; Anna Tulusto, Ville Putro ja Tommi Saarikivi kukin yhden. Kerkko Koskinen on säveltänyt koko yhtyeen tuotannon lukuun ottamatta Antti Lehtisen säveltämää ”Kuka haluaa?” -kappaletta. Koskinen sovitti pääosin yhtyeen tuotannon sen aloittaessa, ja rytmiryhmän Lehtinen–Melasniemi–Saarikivi rooli sovittajana kasvoi levy levyltä. Myös Pethman osallistui sovittamiseen Kalifornia-albumilla.