Ultranopea kaupankäynti ([1] engl. high-frequency trading, tunnetaan myös nimellä korkean taajuuden kaupankäynti) on rahoitusmarkkinoilla eräs kaupankäynnin muoto, jossa markkinoita monitoroivat tietokoneohjelmat käyvät nopeatempoista automatisoitua kauppaa erilaisilla rahoitusinstrumenteilla sekuntien tai sekunnin kymmenysosien aikana.[2] Korkean taajuuden kaupankäynnin termille ei ole ehtinyt vakiintua yhtä ainoaa määritelmää; mutta sen keskeisimpänä ominaisuutena voidaan pitää suurta volyymia, monimutkaisia algoritmeja ja erittäin lyhyen aikajänteen sijoitushorisonttia.[3] Tietokoneiden laskentatehon ylläpitämien teknologisten työkalujen avulla esimerkiksi osakkeiden ostamista ja myymistä voidaan korkean taajuuden kaupankäynnin strategioiden avulla käydä jopa sekunnin murto-osien aikana.
Tiedonsiirtoviiveen minimoimiseksi jotkut HFT-kauppiaat ovat jopa maksaneet siitä, että ne saavat sijoittaa fyysiset palvelimensa pörssien sisälle saadakseen markkinoiden datasyötteen millisekunteja muita nopeammin.[4][5]
Tieteellinen tutkimus osaltaan puoltaa näkemystä siitä, että korkean taajuuden kaupankäynti parantaa rahoitusmarkkinoiden likviditeettiä ja tehokkuutta nopeuttamalla hinnanmuodostusta (ks. informationaalinen tehokkuus)[6], mutta myös suhtautuu kriittisesti algoritmeillä toteutettavien kaupankäyntistrategioiden korkeaan keskinäiseen korrelaatioon lisäten ns. "salamaromahduksen" (engl. Flash crash) riskiä rahoitusmarkkoilla.[7] Kaupankäyntiä korkealla taajuudella on kritisoitu myös siksi, koska sen on koettu antavan ylivoimaista ja etuoikeutettua informationaalista asemaa rahoitusmarkkinoilla toimiville suurille hedgerahastoille ja investointipankeille pitkälle aikavälille sijoittavien yksityisten piensijoittajien kustannuksella.