Uusplatonismi ja gnostilaisuus

Uusplatonismi ja gnostilaisuus kehittyivät osaksi samaan aikaan 200- ja 300-luvuilla jaa., ja kumpikin on saanut vaikutteita Platonin kirjoituksista ja platonismista. Tämän vuoksi niiden välillä on ollut myös erilaisia yhteyksiä puolin ja toisin. Jotkut uusplatonistit ovat myös vastustaneet gnostilaisuutta kirjoituksissaan.

Uusplatonismi sai muotonsa ennen kaikkea Plotinoksen vaikutuksesta. Tämä esitti saaneensa oppinsa aleksandrialaiselta Ammonios Sakkakselta. Uusplatonistit katsoivat olevansa yksinkertaisesti ”platonilaisia”, mutta halusivat toisaalta erottua joistakin heitä edeltäneistä platonilaisista, kuten Arkesilaoksesta ja Uudesta Akatemiasta.

Gnostilaisuus puolestaan on nykyisten tutkijoiden antama nimitys joukolle ensimmäisten vuosisatojen uskonnollisia liikkeitä, joista osa katsoi olevansa osa kristinuskoa.^[1] Tutkijat ovat olleet osittain erimielisiä siitä, mitä ryhmiä termin alle tulisi lukea. Joskus siihen luetaan vain sellaisia uskonnollisia ryhmiä kuin setiläiset, jotka ovat saattaneet käyttää sitä nimityksenä itsestään. Joskus termiä käytetään laajemmin, ja mukaan luetaan samankaltaisia ryhmiä, kuten Basileideen ja Valentinoksen seuraajat tai myöhemmät paulikiaanit.

Uusplatonismin ja gnostilaisuuden historialliset suhteet

Platonismi kävi läpi neljä pääkehitysvaihetta antiikin aikana. Nämä olivat Vanha Akatemia, Uusi Akatemia, keskiplatonismi ja uusplatonismi. Antiokhos Askalonlainen, joka toimi Platonin Akatemian johdossa vuodesta 79/78 eaa., palasi Uuden Akatemian akatemialaisesta skeptisismistä takaisin Vanhan Akatemian dogmaattisempaan Platonin tulkintaan. Hän katsoi, etteivät platonilaiset ideat olleet transsendentteja vaan läsnä olevia ajatteleville mielille (mukaan lukien Jumalan mieli). Tällainen näkemys ja siihen liittyvät tulkinnat demiurgista (Timaios-dialogin luojajumala) ja maailmansielusta (Timaioksen ajatus siitä, että aineellinen maailma on elävä sielullinen olento) tarjosivat pohjan myöhemmille keskiplatonisteille, kuten Filonille, ja muille platonisteille, kuten Plutarkhokselle, Numeniokselle ja Albinokselle ja vaikuttivat merkittävästi uusplatonismin ja gnostilaisuuden tulkintoihin platonilaisuudesta. Tämän lisäksi myös uuspythagoralaisuus näyttää vaikuttaneen sekä uusplatonismiin että gnostilaisuuteen.^[2]

Keskiplatonismi ja uuspythagoralaisuus näyttävät vaikuttaneen myös Basileideehen ja hermeettiseen perinteeseen, jotka ovat vaikuttaneet edelleen valentinolaisuuteen.^[3] Nag Hammadin teksteihin kuuluikin myös katkelmia Platonin teoksista, ja kirkkoisä Irenaeus väitti, että karpokraatit kunnioittivat Pythagoraan, Platonin ja Aristoteleen kuvia Jeesuksen kuvien lisäksi.

Uusplatonismi

Plotinos kehitti 200-luvulla platonismia suuntaan, jota nykyiset tutkijat pitävät kokonaan uutena liikkeenä, uusplatonismina, vaikkakin Plotinos itse katsoi opetustensa olevan yhteensopivia Vanhan Akatemian ja keskiplatonismin kanssa. Plotinos vaikuttaa saaneen gnostilaisuudesta ainoastaan sen verran vaikutteita, että kirjoitti poleemisia kirjoituksia gnostilaisia vastaan. Porfyrios järjesti nämä Enneadeiksi 2.9 (joka tunnetaan nimellä ”Gnostilaisia vastaan”, koko nimeltään ”Niitä vastaan, jotka katsovat maailmankaikkeuden luojan ja maailmankaikkeuden itsensä olevan pahoja”), 3.8, 5.5 ja 5.8. Myöhemmät uusplatonistit ovat saattaneet saada enemmän vaikutteita gnostilaisuudesta.

Gnostilaisuus

Gnostilaisuuden alkuperä on edelleen hämärän peitossa ja tutkijat ovat siitä hyvin erimielisiä, mutta gnostilaiset suuntaukset ovat todennäköisesti saaneet vaikutteita paitsi juutalaisuudesta myös Platonilta, keskiplatonismista ja uuspythagoralaisuudesta. Tämä vaikuttaa pätevän sekä setiläisiin että valentinolaisiin gnostilaisiin.^[2] Jos erilaisia setiläisiä kirjoituksia verrataan aikajärjestyksessä sen mukaan, missä järjestyksessä ne oletetaan kirjoitetuksi, vaikuttaa siltä, että myöhemmät tekstit ovat alkaneet saada enemmän vaikutteita platonismista. Varhaisimmat kirjoitukset, kuten Aadamin ilmestys, vaikuttavat olevan kristinuskoa edeltäviä ja keskittyvät juutalaisen Raamatun Setiin. Nämä varhaiset setiläiset ovat saattaneet olla sama ryhmä kuin ofilaiset tai Filonin mainitsema minuth-lahko. Myöhemmät setiläiset kirjoitukset, kuten Zostrianos ja Allogenes, hyödyntävät varhaisempia setiläisiä kirjoituksia, mutta yhtä lailla myös suurta joukkoa tuon ajan platonismin filosofisia käsitteitä ilman kristillistä sisältöä.^[2] Muun muassa Allogeneen oppi "kolmivoimaisesta yhdestä" on sama kuin Porfyrioksen nimiin laitetussa Parmenides-kommentaarissa (fragmentti XIV) ja joka voidaan löytää myös Plotinoksen Enneadista 6.7, 17, 13–26.^[2] 200-luvulla kuitenkin sellaiset uusplatonilaiset kuin Plotinos, Porfyrios ja Amelios hyökkäsivät kaikki setiläisiä vastaan.

Näin vaikuttaa siltä, kuin setiläisyys olisi saanut alkunsa esikristillisenä synkretistisenä perinteenä, joka yhdisteli egyptiläistä pakanuutta, hellenististä filosofiaa ja juutalaisia ajatuksia, ja otti mukaansa platonilaisia ja kristillisiä piirteitä kasvaessaan. Lopulta sekä kristinusko että platonismi hylkäsivät sen ja kääntyivät sitä vastaan. Professori John D. Turner on sitä mieltä, että tämä kahdesta suunnasta tullut hyökkäys sai aikaan sen, että setiläisyys hajosi useiksi pieniksi ryhmiksi.^[4] Näitä olivat audianistit, borboriitit ja arkhontiki sekä mahdollisesti myös fibioniitit, stratiotiki ja sekundiaanit.

Uusplatonismin ja gnostilaisuuden filosofiset suhteet

Yhtäläisyyksiä

Gnostilaisuus lainasi paljon ajatuksia ja käsitteitä platonismista. Näihin kuuluvat sellaiset käsitteet kuin hypostaasi (todellisuus, olemassaolo, olemus, persoona), ousia (olemus, ydin, substanssi) ja demiurgi (”käsityöläinen”, luojajumala). Hyviä esimerkkejä platonilaisia käsitteitä hyödyntävästä gnostilaisesta kirjallisuudesta ovat Hallitsijoiden olemus ja Kolmimuotoinen Protennoia ("Kolmimuotoinen alkuajatus").

Gnostilaiset hahmottivat maailman synnyn emanaationa eli eräänlaisena virtaamisena, säteilynä tai itserefleksiona yhdestä korkeimmasta jumaluudesta, Yhdestä. Samoin ihmisen mystinen henkinen kohoaminen takaisin jumalan puoleen perustuu Platonin Pitoihin. Plotinos kehitteli kumpaakin ajatusta edelleen Enneadeissaan. Jumalalliset monadit, dyadit, triadit, tetradit ja ogdoadit puolestaan liittyvät läheisesti uuspythagoralaiseen olevan matematisointiin, joka oli tyypillistä myös Platonin myöhäisajattelulle. Allogeneen ”Kolmivoimaisen yhden” kolminaisuus, jonka voimat koostuvat olemassaolon, elämän ja mielen modaliteeteista, peilautuvat läheisesti uusplatonilaiseen oppiin siitä, kuinkä Äly emanoitui Yhdestä kolmen vaiheen, Olemassaolon, Elämän ja Älyn (nous), kautta. Kummatkin näkemykset painottavat negatiivisen teologian roolia, ja gnostilaiset näkemykset jumalan lausumattomuudesta ovat usein kaikuja platonilaisesta ja uusplatonilaisesta ajatuksesta, jonka mukaan Yksi tai Hyvä (Hyvän muoto eli idea) ovat lausumattomia, mikä oli tyypillistä myös Filonille.

Eroja

Gnostilaisuudessa ja uusplatonismissa oli kuitenkin myös merkittäviä filosofisia eroja. Gnostilaiset painottivat magiaa ja rituaaleja tavalla, jota uusplatonilaiset Plotinos ja Porfyrios olisivat pitäneet sopimattomana, vaikkakaan tämä ei välttämättä päde myöhempiin uusplatonilaisiin, kuten Iamblikhokseen. Tärkein syy siihen, miksi Plotinos vastusti tuntemiaan gnostilaisia, oli kuitenkin se, että he hylkäsivät demiurgin ja aineellisen maailman hyvyyden ja katsoivat sen sijaan demiurgin olleen paha ja erehtyneen luomistyössään synnyttäen virheellisen ja pahan aineellisen maailman, joka oli sielujen vankila. Plotinos syytti gnostilaisia demiurgin panettelusta ja sanoi, että jos gnostilaiset kerta näkivät tämän maailman vankilana, he olivat milloin tahansa vapaita tekemään itsemurhan siitä vapautuakseen. Nämä Plotinoksen syytteet tuntuvat pitävän paikkansa joistakin pääosin setiläisistä Nag Hammadista löydetyistä teksteistä, mutta jotkut, kuten monet valentinolaiset kirjoitukset sekä Kolmiosainen tutkielma, katsoivat maailman ja demiurgin olevan hyviä.

Lähteet

Turner, John D.: The Platonizing Sethian texts from Nag Hammadi in their Relation to Later Platonic Literature (Arkistoitu – Internet Archive). ISBN 0-7914-1338-1.
Turner, John D. & Majercik, Ruth (toim.): Gnosticism and Later Platonism: Themes, Figures, and Texts. Atlanta: Society of Biblical Literature, 2000.
Turner, John D.: Sethian Gnosticism and the Platonic Tradition. Québec: Les Presses de l'Université Laval, 2001. ISBN 2-7637-7834-8
Wallis, Richard T.: Neoplatonism and Gnosticism. New York: The International Society for Neoplatonic Studies, New York Press, 1992. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste

Viitteet

↑ Filoramo, Giovanni (1990). A History of Gnosticism. Blackwell. ss. 142–147.
↑ ^a ^b ^c ^d Turner, John: "Sethian Gnosticism: A Literary History" teoksessa Nag Hammadi, Gnosticism and Early Christianity, 1986, s. 59.
↑ Layton, Bentley: The Gnostic Scriptures. Doubleday 1987.
↑ Turner 2001, s. 257–260.

[Filoramo-1] Filoramo, Giovanni (1990). A History of Gnosticism. Blackwell. ss. 142–147.

[turner1-2] Turner, John: "Sethian Gnosticism: A Literary History" teoksessa Nag Hammadi, Gnosticism and Early Christianity, 1986, s. 59.

[layton2-3] Layton, Bentley: The Gnostic Scriptures. Doubleday 1987.

[Turner2001-257-260-4] Turner 2001, s. 257–260.

[1]

[2]

[3]

[4]