Valituslupa on oikeusastejärjestyksessä ylemmän oikeuden myöntämä lupa valittaa alemman oikeuden tekemästä ratkaisusta. Valitusluvan myöntäminen on edellytys sille, että ylempi oikeusaste ottaa muutoksenhaun käsiteltäväkseen. Jos valituslupaa ei myönnetä, valitusta ei tutkita ja alemman tuomioistuimen antama tuomio tai muu päätös jää voimaan. Valituslupa tai sitä muistuttavat järjestelmät ovat käytössä useissa maissa, ja valituslupajärjestelmän tarkoituksena on antaa ylemmälle tuomioistuimelle mahdollisuus valikoida sen käsiteltäväksi tulevia asioita.
Valituslupa on Suomessa korkeimman oikeuden antama suostumus siihen, että se ottaa hovioikeuden tuomion tai päätöksen käsiteltäväkseen. Valituslupa voidaan myöntää ainoastaan silloin, kun on olemassa prejudikaattiperuste, purkuperuste tai jos luvan myöntämiseen on muu painava syy. Prejudikaattiperuste tarkoittaa, että luvan myöntämisen perusteena on pyrkimys oikeuskäytännön yhtenäisyyteen sovellettaessa lakia samankaltaisissa tapauksissa. Purkuperusteen nojalla lupa voidaan myöntää, jos on tapahtunut oikeudenkäyntivirhe tai muu virhe, jonka perusteella ratkaisu olisi purettava tai poistettava. Valituslupa voidaan myöntää myös sellaisena, että se koskee vain osaa hovioikeuden ratkaisua.[1]
Muutoksenhaku ylimmästä tuomioistuimesta on luvanvaraista monessa valtiossa. Suomessa käytössä oleva järjestelmä muistuttaa läheisesti Ruotsin käytäntöä. Koska korkein oikeus ei tutki kaikkia hovioikeuden ratkaisuja, se voi keskittyä ohjaamaan lainkäyttöä ennakkopäätöksin, valvoa oikeuskäytännön yhtenäisyyttä ja oikaista selvästi virheellisiä tai epäoikeudenmukaisia ratkaisuja. Muutoksenhaku korkeimmasta oikeudesta on sallittua kaikissa asioissa ja kaikki hakemukset tutkitaan, mutta valituslupa myönnetään vain oikeudenkäymiskaaren 30 luvussa mainituista syistä.[1] Korkein oikeus toimii muutoksenhakuasteena myös valitettaessa tietyistä markkinaoikeuden ja vakuutusoikeuden ratkaisuista. Markkinaoikeuden päätökseen kilpailuasiassa, valvonta-asiassa, hankinta-asiassa sekä teollisoikeudellisessa patentti- ja rekisterihallituksen päätöstä koskevassa valitusasiassa haetaan muutosta korkeimmasta hallinto-oikeudesta, jossa edellytetään valituslupaa.[2] Vakuutusoikeuden päätöksiä koskee valituskielto, joten niihin ei saa hakea muutosta valittamalla, jollei laissa erikseen toisin säädetä. Korkein hallinto-oikeus voi kuitenkin purkaa vakuutusoikeuden päätöksen, jos asian käsittelyssä vakuutusoikeudessa on tapahtunut menettelyvirhe, joka on voinut olennaisesti vaikuttaa päätökseen. Lisäksi vakuutusoikeus itse voi eräissä tapauksissa poistaa lainvoimaisen päätöksensä ja määrätä asian uudelleen käsiteltäväksi.[3] Poikkeuksena valituskiellosta ja korkeimman hallinto-oikeuden purkutoimivallasta vakuutusoikeuden päätökseen työtapaturma- ja ammattitautilain mukaisissa asioissa saa eräissä tapauksissa hakea muutosta korkeimmalta oikeudelta valittamalla, jos korkein oikeus myöntää valitusluvan.[4]
Hovioikeus liittää ratkaisuunsa selostuksen siitä, miten valituslupaa pyytävän on meneteltävä (oikeudenkäymiskaari 30:4). Määräaika valituksen tekemiseen on 60 päivää hovioikeuden ratkaisun antamisesta (OK 30:5.1). Valituslupahakemus ja valitus toimitetaan juttua käsitelleen hovioikeuden kirjaamoon. Hovioikeus lähettää muutoksenhakukirjelmän liitteineen, asiaa koskevan asiakirjavihkon ja hovioikeuden ratkaisun jäljennöksen korkeimmalle oikeudelle (OK 30:8.2).[5]
Valituslupajärjestelmä on ollut Suomessa käytössä vuodesta 1980 lähtien.[6] Sitä ennen käytössä oli muutoksenhakuluvan pyytäminen korkeimmalta oikeudelta.
Vuonna 2020 Korkeimmalle oikeudelle tuli 1 606 valituslupahakemusta, joista hyväksyttiin 133.[7]
Nykyisin jo hovioikeuskäsittelykin on luvanvaraista. Aiemman seulontamenettelyn sijaan tullutta jatkokäsittelylupaa on edellytetty vuoden 2011 alusta.
Suomessa hallintolainkäytön eli hallintoprosessin tuomioistuinjärjestelmään kuuluu kaksi oikeusastetta. Hallintoviranomaisen päätökseen saa hakea muutosta hallinto-oikeudesta tai eräissä tapauksissa markkinaoikeudesta, ja näiden ratkaisuista voi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen, jossa nykyisin lähes kaikissa asioissa edellytetään valituslupaa. Valituslupa voidaan myöntää myös osittaisena. Jos asiassa edellytetään valituslupaa, on valittaminen luvanvaraista myös pääasiaan liittyvästä ratkaisusta kuten oikeudenkäyntikuluista ja todistajan palkkiosta.[8]
Perustuslain kannalta tarkasteltuna valittamisen luvanvaraisuutta hallintoasioissa on aiemmin pidetty epätavallisena vaatimuksena, jolle tulee olla painavat perusteet. Eduskunnan perustuslakivaliokunta oli pitänyt tärkeänä pidättäytymistä valituslupajärjestelmän laajentamisesta, sillä valiokunnan mielestä se on poikkeuksellinen järjestely.[9] Valitusluvan vaatiminen ei kuitenkaan ole ristiriidassa perustuslain 21 pykälän kanssa, eikä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artikla edellytä mahdollisuutta valittaa hallinto-oikeuden ratkaisusta.[10][11] Nykyisin valitusluvan pääsääntöisyydestä ja sen myöntämisen perusteista säädetään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain 111 §:ssä.[12]