Valojuova-ammus

Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.
Valojuovaluotien jälkiä Yhdysvaltain merijalkaväen harjoituksissa.
Valojuovaluodein varustettuja 7,62 mm kiväärin patruunoita.

Valojuova-ammus on erityinen ammus, jonka perään sijoitettu fosfori tai magnesium palaessaan piirtää ammuttaessa sen lentorataa osoittavan valojuovan. Hehkuva aine ei jää luodista jälkeen vanaksi, vaan synnyttää suurella nopeudella liikkuessaan ihmisen silmässä vaikutelman yhtenäisestä viivasta. Valojuovaluoteja käytetään muun muassa konekivääreissä. NATOn standardeissa valojuovaluodin tunnistaa punaisesta kärjestä.

Valojuovaluoteja ei voida pitää täydellisen luotettavana apuna tähtäämisessä, sillä niiden aerodynaamiset ominaisuudet ja paino poikkeavat normaaleista patruunoista joita aseessa on. Ero korostuu erityisesti pitkillä etäisyyksillä, sillä valojuovaluoti kevenee koko ajan pyroteknisen aineen palaessa siitä pois. Vaikka tätä eroa on viime aikojen kehitystyöllä hieman kyetty kaventamaan, se on yhä olemassa.

Konetykkien valojuova-ammuksissa valojuova voi olla osa kranaatin itsetuhomekanismia, etenkin kevyissä ilmatorjuntatykeissä. Tällöin valojuovamassa loppuun palaessaan räjäyttää ohi menneen kranaatin ettei se putoaisi takaisin maahan mahdollisesti omien joukkojen niskaan.[1]

Valojuovatulta talvisodassa Suomen ja Neuvostoliiton välisellä rajalla 1939.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Vehviläinen, Raimo & Lappi, Ahti & Palokangas, Markku: ”2. Ilmatorjuntatykistön teoriaa ja käytäntöä”, Itsenäisen Suomen ilmatorjuntatykit 1917–2000, s. 42. (Sotamuseon julkaisuja 1/2005) Helsinki: Sotamuseo, 2005. ISBN 951-25-1618-7


Tämä aseisiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.