Valtionyhtiö

Valtionyhtiö on joko osakeyhtiö (oy) tai julkinen osakeyhtiö (oyj), jossa valtiolla on määräysvalta. Valtio on yhtiössä enemmistöomistaja, toisin sanoen sen osuus on yli puolet osakkeiden yhteenlasketusta äänimäärästä.

Osakkuusyhtiö ei ole valtionyhtiö, vaan osakeyhtiö, jossa valtiolla on alle puolet äänivallasta. Valtio käyttää näissä yhtiöissä vain osakeomistuksensa mukaista osakasvaltaa.

Suomessa valtionyhtiöiden omistajaohjaus on keskitetty Valtioneuvoston kansliaan. Omistajapolitiikassa yhtiöt on jaettu kolmeen kategoriaan: erityistehtäviä hoitaviin yhtiöihin, strategisiin yhtiöihin ja yhtiöihin, joissa on vain finanssitavoite.^[1]

Ranska

1930-luvulla Ranska kansallisti koko Ranskan lentokoneteollisuuden. Muillakin aloilla (esimerkiksi EDF sähköntuotannossa ja jakelussa ja Airbus Group ilmailussa) Ranskan valtionomistus on edelleen hyvin merkittävä.

Yhdysvallat

Yhdysvalloissa on lukuisia liittovaltion omistamia valtionyhtiöitä, kuten esimerkiksi Amtrak. Myös monilla osavaltioilla on valtionyhtiöitä, kuten esimerkiksi North Dakota Mill and Elevator ja South Dakota Public Broadcasting. Esimerkiksi Intelsat-satelliittitietoliikenneyhtiö oli Yhdysvaltain liittovaltion ja muutaman avaruustekniikkayhtiön yhteisesti omistama. Sitä kautta Yhdysvallat sai alalla 10–15 vuodeksi globaalin monopolin.^lähde?

Kiina

Kiinan kansantasavallassa monet valtionyhtiöt ovat maan puolustusministeriön alaisuudessa, minkä vuoksi sekin osa yrityksistä, joka ei valmista puolustusvälineitä, mielletään lännessä sotateollisuudeksi. Kiinassa suurin osa eri alojen yrityksistä on sekä yksityisten sijoittajien että valtion yhteisomistuksessa. Markkina-arvoltaan suurimpia kiinalaisia pörssiyhtiöitä olivat vuonna 2015 rahoitus- ja energia-alan yritykset. Niiden määräävä osake-enemmistö on valtion hallussa.^[2][3] Valtionyhtiöitä ja osakkuusyhtiöitä hallinnoi Valtioneuvoston valtion omaisuuden valvonta- ja hallintokomissio (SASAC).

Suomi

Katso myös: Luettelo Suomen valtionyhtiöistä

Yritysjuridiikan professori Petri Kuoppamäen mukaan valtion hallussa kannattaa pitää yritykset, joissa on strateginen intressi, kuten entinen Fortumin sähkönsiirtoverkkoyhtiö Caruna. Kun Caruna myytiin pääomasijoittajille, hinnat nousivat voimakkaasti.^[4]

Suomen valtionyhtiöiden alku

Ensimmäinen suomalainen valtionyhtiö, ainakin itsenäisyyden aikana, oli W. Gutzeit & Co, joka oli konkurssin partaalla, kun valtio osti sen norjalaisomistajilta vuonna 1918. Yhtiö jatkaa edelleen Stora Enso -nimisenä. 1920-luvulla valtio alkoi systemaattisesti laajentaa Suomen teollisuuden osaamispohjaa perustamalla Valtion rikkihappo- ja superfosfaattitehtaat, Outokumpu Oy:n sekä Imatran voimalaitoksen.

Toisen maailmansodan jälkeen muun muassa valtion tykkitehdas ja lentokonetehdas muunnettiin sotakorvaustuotantoon. Yhtiöt olivat jo entuudestaan valtion täysin omistamia, mutta Valmetin synty teki niistä pääosin siviilituotteita valmistavia yhtiöitä. Samaan aikaan syntyivät Typpi Oy lannoitushuollon varmistamiseksi sekä Kemijoki Oy Pohjois-Suomen jokien valjastamiseksi sähköntuotantoon. Pohjolan liikenne perustettiin hoitamaan tilapäisesti kuljetuksia Petsamon Jäämeren sataman ja muun valtakunnan välillä, ennen kuin rautatie rakennettaisiin. Viimeiset suuret valtionyhtiöt olivat 1950-luvulla perustettu Neste Oy ja Rautaruukki Oy vuonna 1960.

Valtion edustajien nimittämisestä yhtiön hallintoon ei ollut virallisia säännöksiä tai määräyksiä, mutta 1950-luvulla oli muodostunut tavaksi, että yhtiön oman johdon lisäksi hallituksen tai johtokunnan jäseneksi nimitettiin myös sen ministeriön edustaja, jonka alaisuuteen yhtiö sijoittui. Tarkoituksena oli edistää yhtiön ja ministeriön välistä tiedonkulkua ja helpottaa valvontaa. Valtionyhtiöt alkoivat 1960-luvulla siirtyä perinteisiltä teollisuuden aloilta uusille aloille. Uudenkaupungin autotehdas perustettiin vuonna 1968, ja Neste laajensi tuotantoaan muovituotteisiin.^[5]

Poliitikot, ja heistä varsinkin sosiaalidemokraatit, alkoivat 1970-luvulle tultaessa yhä enemmän kiinnittää huomiotaan teollisuusyritysten merkitykseen kauppapolitiikassa, idänkaupassa ja yleisesti Suomen talouskasvun rakentamisessa. Valtionyhtiöt olivat teollisuutta, jonka toimintaan poliitikot saattoivat suoraan vaikuttaa. Syntyi käsite teollisuuspolitiikka. Eduskunnassa valtionyhtiö perustettiin yleensä yksinkertaisella budjettipäätöksellä, mutta joissain tapauksissa niistä säädettiin erillinen laki. Valtionyhtiöitä koskevissa asioissa ylin päätösvalta oli eduskunnalla, joka päätti myös osakepääomien korotuksista, yhtiöille myönnettävistä määrärahoista ja takausvaltuuksista. Yhtiössä korkein ratkaisuvalta oli yhtiökokouksella, jossa valtiota edusti valtioneuvoston määräämä edustaja. Tärkeimpiä asioita käsiteltiin valtioneuvostossa.^[5]

Uudet valtionyhtiöt

1980-luvulta lähtien on monet valtion laitokset ja liikelaitokset yhtiöitetty. Osa yhtiöistä on sittemmin yksityistetty. Tyypillinen kehitys on ollut varsinkin liikenneministeriön hallinnonalan budjettisidonnaisista liikelaitoksista, myös virastolaitoksiksi kutsutuista organisaatioista, omaa taloudenpitoa hoitavien niin sanottujen uusimuotoisten liikelaitosten kautta osakeyhtiömuotoon. Esimerkkeinä Valtionrautatiet, jonka liiketoimintaa jatkaa nykyään VR-Yhtymä, ja Posti- ja telelaitos, jonka perillisiä ovat Posti Group -konserni ja Telia Finland. Tuorein esimerkki on Tielaitoksesta eriytetty Tieliikelaitos, josta tuli Destia Oy vuoden 2008 alussa. Yksi harvoista jäljellä olevista tällaisista valtion laitoksista on Kansaneläkelaitos.

Valtionyhtiöiden yksityistäminen Suomessa on kirjattu valtion omistajapolitiikkaan, jossa osa valtionyhtiöistä määritellään kokonaan valtion omistamiksi, osa valtioenemmistöisiksi yhtiöiksi ja loput finanssisijoituksiksi, jotka voidaan myydä pois. Se, miten finanssisijoituksiksi luokiteltaviin yrityksiin on suhtauduttava, on aiheuttanut keskustelua Suomessa corporate governancesta eli siitä, voiko valtio vaikuttaa yhtiökokouksen ohi tilikaudella päätöksentekoon suoraan siten, että sen on katsottava vähentävän omistaja-arvoa ja loukkaamalla muiden osakkeenomistajien, yleensä vähemmistöosakkaiden oikeuksia. Keskustelua ovat herättäneet muun muassa Soneran suorittama Saksan UMTS-toimiluvan osto yhdessä Telefonican kanssa Saksasta ja Stora Enson tekemä Kemijärven selluloosatehtaan lakkauttamispäätös.

Korruptio ja valtionyhtiöt

Transparency Internationalin mukaan valtionyhtiöillä on ylimääräisiä korruptioriskejä johtuen vastuusuhteiden epäselvyydestä, mahdollisuudesta kanavoida julkisia varoja enemmän tai vähemmän läpinäkyvästi sekä läheisyydestä sääntelijöihin ja poliitikkoihin. Toiset valtionyhtiöt voivat myös suosia niitä. ^[6][7]

Suomi

Katso myös: Valco

Päätoimittaja Antti-Pekka Pietilän vuonna 2012 antaman lausunnon mukaan valtionyhtiöissä annetaan jatkuvasti tapahtua asioita, joista yksityiset yritykset erottaisivat toimitusjohtajansa ja tämän suoria alaisia.^[8] Valtionyhtiö Patriaakin syytettiin Slovakian poliitikkojen ja egyptiläisten virkamiesten lahjonnasta^[8], mutta kaikki yhtiöön kohdistuneet syytteet lopulta hylättiin.

Merenkulkulaitoksen ylin johto on tuomittu lahjusten vastaanotosta norjalaiselta varustamolta, valtionyhtiö Outokumpu on syytteessä rahanpesusta ja väärennöksistä, valtionyhtiö Destia hankki urakoita lähipiiriltään ja silloinen valtionyhtiö Sonera vakoili luvatta toimittajia ja työntekijöitään.^[8]

Muut maat

Valtionyhtiöiden työpaikat ovat Kreikassa palkintoja puolueväelle, kenties pelkkiä nimellisiä virkoja. Siksi valtionyhtiöissä on vahvat ammattiyhdistysvoimat, jotka estävät uudistukset.^[9]

Brasilian valtava Petrobras-öljy-yhtiö vastaa 90 prosentista Brasilian öljyntuotannosta ja on maanosan suurimpia yrityksiä. Yhtiön kanssa sopimuksen saaminen on edellyttänyt maksuja puolueille ja poliitikoille. Ilmeisesti kolme prosenttia sopimusten arvosta on mennyt valtaa pitävän työväenpuolue PT:n ja sen liittolaisten PMDB:n ja PP:n poliitikoille yhteensä miljardien eurojen vaalikampanjoinnin rahoittamiseen.^[10]

Muun muassa New York Timesissa on sanottu Kiinan valtionyhtiöiden olevan puoluejohtajien sukujen korruptiovälineitä, joilla on tehtailtu näille omaisuuksia.^[11]

Kenian valtionyhtiöt ovat osittain osaamattomuuden ja korruption vuoksi estäneet talouskehitystä. Vuonna 1979 presidentin komissio sanoi niiden olevan "vakava uhka taloudelle", eivätkä ne myöhemminkään 1989 mennessä olleet edistäneet teollistumista tai mustan bisnesluokan syntymistä.^[12]

Katso myös

• Valtion liikelaitos
• Luettelo Suomen valtionyhtiöistä
• Luettelo valtionyhtiöistä maittain

Lähteet

• Valtion tilinpäätöskertomus vuodelta 2004, osa III liite 7, 23.6.2005.
• Valtion yhtiöomistus 2006. Kauppa- ja teollisuusministeriö 2007.
• Hallituksen kertomus valtiovarain hoidosta ja tilasta vuonna 2003, 4.6.2004.
• Ilkka Puro, "Mistä valtionyhtiöt syntyivät?", KTM, 2, 2005

Viitteet

1. Mielipideartikkeli, Keskisuomalainen ^{[vanhentunut linkki]}
2. Scott Cendrowski: China's Global 500 companies are bigger than ever – and mostly state-owned 22.7.2015. fortune.com. Viitattu 16.3.2016. (englanniksi)
3. The List: China (Forbes Global 2000 -listan kiinalaiset yritykset, sivu 1) forbes.com. Viitattu 16.3.2016. (englanniksi)
4. Viekö valtio pian yhtiöitään pörssiin? Asiantuntijoiden mielestä ainakaan monopoleja ei kannata myydä. Yle 22.9.2017
5. Nevalainen, Pasi: Epäonnistumisen anatomia. Kuvaputkitehdas Valcon nousu ja tuho 1976–1980. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2022. ISBN 978-951-858-567-4
6. Transparency of State-Owned Enterprises (Arkistoitu – Internet Archive), Transparency International, 15 February 2013, s. 2 (englanniksi)
7. Transparency of State Owned Enterprises (Arkistoitu – Internet Archive), Transparency International, summary, 15 February 2013 (englanniksi)
8. Valtionyhtiöt mokaavat koko ajan (Arkistoitu – Internet Archive), Antti-Pekka Pietilä, Uusimaa-lehti (ja sisarlehdet kuten Helsingin Uutiset ja Vantaan Sanomat), 15.3.2012.
9. Kreikka uppoaa sitä mukaa kuin sitä nostetaan, HS pääkirjoitus 3.2.2012 (Internet Archive)
10. Öljyjätin synkät salaisuudet paljastuvat. Maria Manner, HS Talous, 18.11.2014 (Internet Archive)
11. Keith Bradsher: China’s Grip on Economy Will Test New Leaders The New York Times. 9.11.2012. (englanniksi)
12. David Himbara: Myths and Realities of Kenyan Capitalism. Journal of Modern African Studies, 1993, 31. vsk, nro 1, s. 93–107. doi:10.1017/s0022278x00011824 Artikkelin verkkoversio. (englanniksi)

Kirjoja

• Kuisma, Markku: Valtion yhtiöt: Nousu ja tuho. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2016. ISBN 978-952-234-386-4