Vasemmistokartelli tai vasemmistoyhtymä (ransk. Cartel des Gauches) oli Ranskassa 1920- ja 1930-luvuilla toiminut keskustavasemmistolainen puolueliittouma, joka rakentui radikaalien ja sosialistien yhteistyölle. Se oli vallassa vuosina 1924–1926 ja 1932–1934. Liittoon kuului neljä ryhmää: itsenäiset radikaalit, radikaalisosialistit, tasavaltalaissosialistit (PRS) ja sosialistinen SFIO.
Ranskan sosialistit olivat perinteisesti kaihtaneet liittoutumista porvarillisten puolueiden kanssa mutta taipuivat ensimmäisen maailmansodan jälkeen liittoon radikaalien kanssa kootakseen voimat valtaan noussutta kansallinen blokki -oikeistoliittoumaa vastaan. Vasemmisto-oppositio voitti toukokuun 1924 parlamenttivaalit ja sai enemmistön Ranskan edustajainkamariin. Pääministeriksi tuli tämän myötä radikaalien johtaja Édouard Herriot. Hänen hallituksensa pyrki kokoamaan vasemmiston rivejä kirkonvastaisuuden avulla ja ajoi koululaitoksen sekularisointia vahvasti katolisella Alsace-Lorrainen alueella, joka oli sodan jälkeen liitetty Ranskaan. Ranskan ulkosuhteissa ulkoministerinä toiminut Aristide Briand ajoi turvallisuuden takaamista neuvotteluilla, kun aiemmat oikeistohallitukset olivat suosineet Saksan painostamista voimankäytöllä. Inflaation vuonna 1925 käynnistämä talouskriisi ajoi vasemmistoliittouman sisäisiin erimielisyyksiin, sillä radikaalit vastustivat sosialistien vaatimusta uusista veroista. Herriot’n hallitus kaatui huhtikuussa 1925 ja sitä seuranneet lyhytikäiset Paul Painlevén ja Aristide Briandin johtamat hallitukset eivät onnistuneet sovittamaan erimielisyyksiä, joten liitto hajosi.[1]
Vuoden 1932 vaalien jälkeen radikaalit palasivat valtaan sosialistien tuella, mutta toinen vasemmistoliittouma oli ensimmäistä heikompi ja sen aikana lyhytikäiset hallitukset vaihtuivat usein. Staviskyn tapauksesta seuranneet oikeiston hyökkäykset kaatoivat lopulta radikaalien hallitusvallan helmikuussa 1934. Myöhemmin syntyi uudenlainen keskustan ja vasemmiston liitto, kansanrintama, joka nousi Ranskassa valtaan vuonna 1936.