Vasili Trediakovski
Vasili Kirillovitš Trediakovski (ven. Василий Кириллович Тредиаковский); (5. maaliskuuta (J: 22. helmikuuta) 1703 Astrahan – 17. elokuuta (J: 6. elokuuta) 1769 Pietari, Venäjän keisarikunta) oli venäläinen runoilija, esseisti, kirjallisuusteoreetikko ja näytelmäkirjailija, joka auttoi laskemaan pohjaa klassiselle venäläiselle kirjallisuudelle. Hän oli 1700-luvun runouudistuksen alkuunpanija sekä kielitieteen, kirjallisuusteorian ja käännöstoiminnan uranuurtaja.[1]
Koulutus ja tieteellinen ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Astrahanista kotoisin ollut ortodoksipapin poika Vasili Trediakovski sai koulutuksensa italialaisten kapusiinimunkkien koulussa. Opintonsa hän suoritti Moskovassa Slaavilais-kreikkalais-latinalaisessa akatemiassa, jossa ajan useimmat kulttuurivaikuttajat opiskelivat. Hän opiskeli ensin Hollannissa[1] ja oli ensimmäisen venäläinen ei-aatelinen, joka sai humanistista koulutusta ulkomailla Sorbonnen yliopistossa Pariisissa vuosina 1727-1730, jossa hän opiskeli filosofiaa, historiaa, lingvistiikkaa ja matematiikkaa.
Hän oli ensimmäisiä 1700-luvun venäläisiä kirjailijoita, jotka tutustuivat ranskalaisiin kirjallisuussalonkeihin.[1] Pian Venäjälle palattuaan hänestä tuli Venäjän tiedeakatemian virkaatekevä sihteeri ja tosiasiallinen hovirunoilija. Vuonna 1745 Trediakovski nimitettiin Tiedeakatemian latinan ja puhetaidon professoriksi. Hän oli Tiedeakatemian toinen venäläissyntyinen professori Mihail Lomonosovin ohella. Hänen tehtäväkseen annettiin venäjän kieliopin ja sanakirjan laatiminen.[1]
Hän teki aluksi yhteistyötä Lomonosovin ja Aleksandr Sumarokovin kanssa, mutta he ajautuivat myöhemmin katkeriin riitoihin erimielisyydessä runomitan ja runon asiasisällön välisestä yhteydestä. Trediakovskin mielestä oodiin sopi trokee, mutta toisten mielestä jambi.
Kirjallinen ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1735 Trediakovski julkaisi teoksen "Venäläisen säkeen sommittelun uusi ja lyhyt metodi" (ven. Новый и краткий способъ къ сложенью российскихъ стиховъ, Novyi i kratki sposob k složeniju rossijskih stihov), josta hänet parhaiten muistetaan. Se käsitteli ensimmäisenä venäjänkielisenä teoksena runouden lajeja kuten sonetti, rondeau, madrigaali ja oodi ja siinä ehdottettiin runojalkaa sekä painollisen ja painottoman tavun vaihtelua.[1]
Vuonna 1748 ilmestyi hänen teoksensa "Keskustelu oikeinkirjoituksesta" (ven. Разговор об орфографии) oli ensimmäinen tutkimus venäjän kielen foneettisesta rakenteesta. Hän jatkoi vuonna 1752 runouden uudistamisen edistämistä teoksessa "Muinaisesta, keskisestä ja uudesta venäläisestä runoudesta" (ven. О древнем, среднем и новом стихотворении российском).
Trediakovski oli myös tuottelias klassisten kirjailijoiden, keskiaikaisten filosofien ja ranskalaisen kirjallisuuden kääntäjä. Käännös Paul Tallemantin romaanista Matka rakkauden saarelle teki hänestä seurapiirien suosikin.[1] Hänen käännöksensä usein herättivät sensuurin vihat ja hän joutui akateemikkojen ja konservatiivisten hovipiirien epäsuosioon. Vuonna 1759 hänet erotettiin Venäjän tiedeakatemiasta. Hänen viimeinen käännöksenä oli François Fénelonin teos Les aventures de Télémaque vuonna 1766, jonka hän käänsi heksametrirunoudeksi venäjäksi. Hänen teoksensa ilmaisivat siirtymistä syllabisista säkeistä metrisiin säkeisiin, jotka sopivat paremmin venäjän kielen äänteisiin.
Trediakovski kuoli vuonna 1769 köyhtyneenä ja aikansa kulttuuri- ja tiede-eliitistä eristäytyneenä.[1]
