Veddat

வேடுவர்
Wanniya-laeto
Veddat
Väkiluku 2 500
Merkittävät asuinalueet
 Sri Lanka
Kielet singaleesi, vedda¹
Uskonnot buddhalaisuus, hindulaisuus
Huomautukset
¹mahdollisesti hävinnyt käytöstä

Veddat ovat Sri Lankassa asuva alkuperäiskansa. He polveutuvat alueelle vähintään neoliittisella kaudella tulleista ihmisistä. Vuoden 2002 arvion mukaan heitä oli 2 500, joista vuoden 1993 tietojen mukaan 300 puhuu edelleen veddan kieltä. Joidenkin tietojen mukaan veddan kieli on jo hävinnyt.[1] Veddat kutsuvat itseään nimellä Wanniya-laeto, eli vapaasti käännettynä metsänkävijät.[2]

Veddamies.

Varhaisimmat todisteet ihmisistä nykyisen Intian alueella ovat 600 000 vuotta vanhoja, ja Intiasta on ollut useaan eri otteeseen maayhteys Sri Lankaan. Viimeisten 700 000 vuoden aikana maayhteys on ollut olemassa meren pinnan vaihteluiden mukaan 17 kertaa. Viimeisin maayhteys katosi noin 7 000 vuotta sitten. Sri Lankaan syntyi ihmisasutusta vähintään 125 000 vuotta sitten ja mahdollisesti jo aiemmin. Ihmisten ja esimerkiksi heidän käyttämiensä metsästysvälineiden kivikautisia jäännöksiä on löydetty jonkin verran, mutta esimerkiksi kivikautista taidetta tai merkkejä rituaaleista ei ole löytynyt. Rautakausi alkoi alueella noin 3 200 vuotta sitten. Varhaisimmat arkeologiset todisteet tästä on ajoitettu aikaan 1 000–800 eaa.[3]

Historiallinen aika

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Veddoja kuvattuna vuonna 1890.

Historiallinen aika alkoi Sri Lankassa 600–500 eaa. kirjoitustaidon myötä. Varhaisimmat tekstit on löydetty keramiikasta Anuradhapurasta. Teksti on peräisin indo-arjalaisilta kansoilta, joten on todennäköistä että näistä ryhmistä tuli hallitseva kansanosa Sri Lankassa vähintään 2 500 vuotta sitten. 300-luvulla eaa. Anuradhapurasta tuli merkittävä kaupunki koko Etelä-Intian mittakaavassa. Näihin aikoihin buddhalaisuus oli vakiinnuttanut asemansa saaren pääuskontona.[3] 1600-luvun loppupuolella saarella vankina ollut Robert Knox kirjoitti veddoista muistiinpanoissaan vuodelta 1681. Knox oli ensimmäisiä kirjallisuudessa veddoja todenmukaisesti kuvannut. Hänen mukaansa nämä voitiin jakaa keskenään villeihin ja rauhallisiin. Molemmat ryhmät elivät metsissä ja rauhallisemmat olivat paikallisten hallitsijoiden alamaisia. Hän kirjoitti myös, että näitä ihmisiä kutsutaan nimellä Vaddah.[4] Sri Lankan jouduttua brittiläisen siirtomaavallan valtaan veddat kapinoivat brittejä vastaan vuosina 1817–1818. Kapina johti monien veddojen kuolemaan ja epäsuorasti myös tautien leviämiseen veddayhteisöihin, mikä lisäsi kuolleisuutta entisestään.[5] Veddojen määrä putosi rajusti 1800- ja 1900-luvuilla. Veddojen perinteinen uskonto nä yakku korvautui buddhalaisuudella tai hindulaisuudella alueesta riippuen.[6]

Veddatyttö koulussa.

Nykyisin veddat ovat muuttuneet enemmänkin kastiksi kuin varsinaiseksi etniseksi ryhmäksi. Suuri osa heistä elää samalla tavalla kuin heidän singaleesinaapurinsa maaseudun yhteisöissä. Yleensä heidän katsotaan olevan samassa asemassa kuin singaleesien hallitseva Goyigama-kasti. 1980-luvulla osa veddoista siirrettiin heidän perinteisiltä asuinalueiltaan itäisiltä ylängöiltä osana Mahaweli Garga-ohjelmaa.[7]

  1. Veddah - A language of Sri Lanka Ethnologue. Viitattu 20.11.2010. (englanniksi)
  2. Who are Sri Lanka's Indigenous Wanniya-laeto? Vedda.org. Living Heritage Network. Viitattu 20.11.2010. (englanniksi)
  3. a b S. U. Deraniyagala: Early Man and the Rise of Civilisation in Sri Lanka: The Archaeological Evidence Living Heritage Network. Viitattu 20.11.2010. (englanniksi)
  4. Robert Knox's 1681 account of the Veddas Living Heritage Network. Viitattu 20.11.2010. (englanniksi)
  5. Gananath Obeyesekere: Väddas and the Resistance (1817-18) Living Heritage Network. Viitattu 20.11.2010. (englanniksi)
  6. Gananath Obeyesekere: Conclusion Living Heritage Network. Viitattu 20.11.2010. (englanniksi)
  7. Sri Lanka - Ethnic Groups Country Studies. Viitattu 20.11.2010. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]