Vesimuisti
 |
Tämän artikkelin tai sen osan neutraalius on kyseenalaistettu. Asiasta keskustellaan keskustelusivulla. Voit auttaa Wikipediaa muokkaamalla artikkelin näkökulmaa neutraalimmaksi. Mallineen saa poistaa vasta kun asiasta on saavutettu konsensus keskustelusivulla. Tarkennus: Wikipedia ei levitä pseudotiedettä siten että vasta artikkelin lopussa todetaan teoria vääräksi todistetuksi |
 |
Tämän artikkelin tai sen osan paikkansapitävyys on kyseenalaistettu. Voit auttaa varmistamaan, että kyseenalaistetut väittämät ovat luotettavasti lähteistettyjä. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla. Tarkennus: artikkelin käännös tarkistettava |
 |
Tämän artikkelin tai sen osan kieliasua on pyydetty parannettavaksi. Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin kieliasua. Tarkennus: Huonoa kieltä |
Vesimuisti viittaa veden väitettyyn kykyyn muistaa tai tallentaa kristallirakenteeseensa kaikki, mitä sen ympärillä tapahtuu. Erityisesti vesimuisti-termiä käytetään silloin, kun vedellä laimennetaan aineita jopa siihen pisteeseen asti, ettei alkuperäisen aineen molekyylejä esiinny laimennuksessa, mutta veden kristallirakenne muistaa aineen. On väitetty, että vesimuistin takia homeopaattinen parannus toimisi. Vesimuisti haastaa perinteisen ymmärryksen fysikaalisesta kemiasta ja tiedeyhteisö ei ole hyväksynyt vesimuistia. Jacques Benveniste julkaisi 1988 vesimuistia puoltavan tutkimuksen Naturessa. Tutkimuksen yhteydessä julkaistiin lehden toimittajan John Maddoxin huomautus, jonka mukaan lukijan tulisi "olla ottamatta kantaa" tutkimukseen ennen kuin tulokset pystytään toistamaan.lähde?
Benvenistenin tutkimus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Benveniste oli ranskalainen immunologi, jonka tutkimus vesimuistista ja sen homeopaattisista vaikutuksista julkaistiin tärkeässä tiedelehdessä.[1] Benvenistein ja hänen tutkimusryhmänsä Ranskan kansallisesta terveys- ja lääketutkimusinstituutista Institut national de la santé et de la recherche médicale (INSERM, French for National Institute of Health and Medical Research) laimensivat vasta-aineita veteen niin, ettei loppujen lopuksi vesiliuoksessa ollut yhtään vasta-ainemolekyyliä. Ihmisen basofiilit reagoivat kuitenkin veteen samalla lailla kuin siinä olisi ollut vasta-ainetta (yhdenlainen allerginen reaktio). Ilmiö saatiin esiin vain, kun liuosta ravistettiin voimakkaasti laimentamisen aikana.[2]
Benveniste ei antanut ilmiölle mitään selitystä, mutta myöhemmin sitä alettiin kutsua vesimuistiksi.lähde?
Julkaisu Nature-tiedelehdessä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Benveniste lähetti tutkimuksensa julkaistavaksi arvostettuun tiedelehteen Natureen. Sen toimittajat pelkäsivät, että tutkimus ymmärrettäisiin homeopatiikan tieteelliseksi todistukseksi, vaikka tutkimusta ei pystyttäisikään toistamaan. Toisaalta tutkija saattaisi olla väärässä.lähde?
Kompromissin saavuttamisen jälkeen tutkimustulokset julkaistiin Naturessa 30. kesäkuuta 1988[2] toimittajan kommentilla varustettuna: "Perustelluista syistä tutkimustuloksiin ei tulisi ottaa kantaa". Joitakin perusteellisia kemian ja fysiikan lakeja oltaisiin rikottu jos tutkimustulokset olisivat oikeassa.lähde?
Julkaisemisen jälkeinen tutkimuksen toisto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Benveniste ja hänen tutkimusryhmänsä eivät pystyneet toistamaan koetta myöhemmin järjestetyssä valvotuissa olosuhteissa. Vesimuistia ei siis esiintynyt toistetussa kokeessa.lähde?
Nature julkaisi artikkelin, jossa kerrottiin epäonnistuneesta vesimuistikokeesta.[3]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä] |
Tämän artikkelin tai sen osan viitteitä on pyydetty muotoiltavaksi. Voit auttaa Wikipediaa muotoilemalla viitteet ohjeen mukaisiksi, esimerkiksi siirtämällä linkit viitemallineille. Tarkennus: , viitteet suomennettava; |
- ↑ Poitevin, Bernard: Jacques Benveniste: a personal tribute. Homeopathy, 2005, 94. vsk, nro 2, s. 138–139. doi:10.1016/j.homp.2005.02.004
- ↑ a b E. Dayenas: Human basophil degranulation triggered by very dilute antiserum against IgE. Nature, 30 June 1988, 333. vsk, nro 6176, s. 816–818. PubMed:2455231 doi:10.1038/333816a0 Bibcode:1988Natur.333..816D Artikkelin verkkoversio. (PDF) Viitattu 5.6.2007.
- ↑ J. Maddox: "High-dilution" experiments a delusion. Nature, 28 July 1988, 334. vsk, nro 6180, s. 287–290. PubMed:2455869 doi:10.1038/334287a0 Bibcode:1988Natur.334..287M Artikkelin verkkoversio. (PDF) Viitattu 5.6.2007.
