Vietnamin politiikka

Vietnamin politiikkaa hallitsee Vietnamin kommunistinen puolue. Maa onkin sosialistinen yksipuoluevaltio. Presidentti on valtionpäämies ja pääministeri on hallituksenjohtaja.

Hallinto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kansalliskokouksen rakennus Hanoissa.
Vietnamin pääministeri Nguyễn Xuân Phúc vuonna 2017.

Perustuslain mukaan Vietnamin korkeinta valtaa pitää hallussaan 498-jäseninen Kansalliskokous. Se tapaa kaksi kertaa vuodessa, ja se nimittää presidentin, pääministerin, hallituksen, korkeimman oikeuden tuomarit. Valtaa Vietnamissa valvoo kuitenkin kommunistinen puolue, jonka keskuskomitea nimittää viiden vuoden välein puoluekokouksessaan politbyroon.[1] Politbyroo määrittelee Vietnamin yhteiskunnalliset ja taloudelliset tavoitteet sekä kommunistisen puolueen poliittisen suunnan.[2]

Vietnamin presidentin rooli on lähinnä seremoniallinen, ja hänellä on vähemmän valtaa kuin kommunistisen puolueen johtajalla. Vietnamin kommunistinen järjestelmä poikkeaa Euroopassa ennen 1990-lukua käytetyistä järjestelmistä, sillä maassa on presidentti, pääministeri ja puoluejohtaja erikseen. Euroopassa puoluejohtajalla oli usein lisäksi joko presidentin tai pääministerin virka.[3] Pääministeri johtaa hallitusta, johon kuuluu viisi apulaispääministeriä ja 22 ministeriöstöä.[4] Vietnamin nykyinen perustuslaki on vuodelta 1992, ja se on maan neljäs.[5]

Vietnamissa on yleinen äänioikeus kaikilla 18 vuotta täyttäneillä. Kansalliskokouksen vaalit järjestetään viiden vuoden välein.[6] Vietnamissa on monen ehdokkaan vaalit, mutta virallisen ehdokkuuden saamiseksi on saatava isänmaan rintaman tuki. Noin 75 % kansalliskokouksen jäsenistä on puolueen jäseniä.[7]

Vietnam jakautuu hallinnollisesti 58 maakuntaan (tỉnh) ja viiteen erilliseen maakuntatasoiseen kaupunkialueeseen (thành phố). Maakuntia hallitsee kansanneuvosto, joka puolestaan valitsee maakunnan kansankomitean, joka on maakuntahallinnon toimeenpaneva elin. Maakuntien hallinnot toimivat keskushallinnon alaisuudessa.

Oikeuslaitos

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oikeuslaitos perustuu Ranskan laeille, joita on sovellettu kommunistiseen käytäntöön. Korkeimman oikeuden johtaja johtaa vetoomustuomioistuinta, sotilasoikeuksia ja paikallisia tuomioistuimia. Hän vastaa oikeuslaitoksesta Kansalliskokoukselle.[8]

Ulkosuhteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vietnamin sodan aikana Pohjois-Vietnamin kaksi merkittävintä liittolaista oli Neuvostoliitto ja Kiina. Suhteet naapurimaahan Kiinaan alkoivat kuitenkin heikentyä Kiinan kulttuurivallankumouksen aikana. Kiina tuki Kambodžan punakhmerejä ja aloitti Kiinan-Vietnamin sodan 1979, kun Vietnam oli valloittanut Kambodžan-Vietnamin sodan seurauksena Kambodžan.[4]

Sota Kiinaa vastaan kesti valtion pohjoisissa maakunnissa kuukauden. Tämän jälkeen Vietnamin suhteet Neuvostoliittoon ja sen liittolaisiin SEV-valtioihin lähenivät entisestään. Vietnam sai 1980-luvun ajan taloudellista avustusta lähes kolme miljoonaa dollaria vuodessa Neuvostoliitolta ja SEV-mailta. Apu loppui Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen.[4]

Vietnamin kansainväliset suhteet paranivat sen jälkeen, kun maa vetäytyi Kambodžasta vuonna 1989. Vuonna 1991 se solmi taloudelliset ja diplomaattiset suhteet monien ASEAN-maiden ja Länsi-Euroopan maiden kanssa. Samana vuonna Vietnam ja Kiina aloittivat yhteiset toimet suhteidensa parantamiseksi. Vietnam pyrki 1990-luvulla liittymään maailmanlaajuisiin diplomaattisiin ja talousverkostoihin. Se liittyi Maailmanpankkiin, Kansainväliseen valuuttarahastoon ja Aasian kehityspankkiin. Heinäkuussa 1995 Vietnam hyväksyttiin ASEANin jäseneksi.[4]

Vietnamin ulkosuhteita hiertää edelleen kiista Etelä-Kiinan meren saaristoista, joiden alueella on mahdollisesti laajoja öljylähteitä. Vietnamilla, Kiinalla, Malesialla, Filippiineillä, Bruneilla ja Taiwanilla on omat vaatimuksensa Spratly- ja Paracelsaarien alueelle.[4]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Country Profile: Vietnam, s. 15
  2. ↑ Seah & Nair, s. 32
  3. ↑ Marshall Cavendish Corporation, s. 818
  4. ↑ a b c d e Background Note: Vietnam 10/2009. U.S. State Department. Viitattu 3.2.2010. (englanniksi)
  5. ↑ Seah & Nair, s. 31-32
  6. ↑ Country Profile: Vietnam, s. 16
  7. ↑ Country Profile: Vietnam 12/2005, Library of Congress – Federal Research Division, Country Studies
  8. ↑ Seah & Nair, s. 30

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]