Viskikapina (engl. Whiskey rebellion) oli Yhdysvalloissa vuonna 1794 puhjennut kapinaliike, jonka syynä oli alkoholiveron vastustus. Se oli ensimmäinen maan sisäinen levottomuus, jonka kukistamiseen käytettiin liittovaltion joukkoja.[1]
Valtiovarainministeri Alexander Hamiltonin esityksestä kongressi oli vuonna 1791 säätänyt alkoholijuomille valmisteveron, jonka tarkoituksena oli kerätä varoja velkaantuneelle valtiolle sekä osoittaa liittovaltion oikeus verojen säätämiseen. Vero haittasi pahimmin syrjäseutujen pienviljelijöitä, joiden elämässä ja taloudessa viski oli keskeisessä roolissa. Viljelijät tislasivat runsaasti viskiä, sillä sen kuljetus ja myyminen oli helpompaa kuin sen raaka-aineena käytetyn viljan, ja sitä käytettiin käytännössä valuutan korvikkeena. Monet kieltäytyivät maksamasta uutta veroa ja hyökkäilivät sitä perimään saapuneiden veronkantajien kimppuun. Yritykset toimeenpanna lakia johtivat vuonna 1794 järjestäytyneen kapinan puhkeamiseen. Heinäkuussa 1794 noin 500 miehen joukko poltti paikallisen verotarkastajan kodin läntisessä Pennsylvaniassa. Seuraavassa kuussa presidentti George Washington esitti kongressin hyväksymän vetoomuksen, jossa vaadittiin kapinallisia palaamaan koteihinsa ja pyydettiin neljää naapuriosavaltiota lähettämään avuksi miliisijoukkoja.[1]
Kun neuvottelut kapinallisten kanssa eivät johtaneet tuloksiin, Washington määräsi 13 000 miestä miehittämään alueen, jossa levottomuuksia oli esiintynyt. Kapinallisten rivit hajosivat, eikä varsinaisia taisteluita syntynyt. Joitakin kapinaan osallistuneita tuomittiin myöhemmin oikeudessa. Valtiopetoksesta tuomittiin vain kaksi, jotka molemmat presidentti lopulta armahti. Federalistit olivat tyytyväisiä liittovaltion voimannäyttöön, mutta oppositiossa olleet demokraatti-republikaanit kavahtivat keskusvallan harjoittamaa voimankäyttöä.[1]