Visuaalinen kulttuuri

Visuaalinen kulttuuri on kuviin ja katsomiseen liittyvää kulttuuria. Visuaalisen kulttuurin ilmenemismuotoja ovat esimerkiksi kuvataide, valokuva, video, televisio, uusmedia ja mainonta.

Suomessa on olemassa yksi erityisesti visuaaliseen kulttuuriin laajassa mielessä sitoutunut maisteriohjelma. Sitä ylläpitää Taide­teollisen korkea­koulun Porin taiteen ja median laitos. Visuaalisen kulttuurin tutkimusta harjoitetaan kuitenkin laajalti Suomen yliopistoissa.

Visuaalisen kulttuurin teoriasta vain osa kulkee nimikkeen ”visuaalisen kulttuurin teoria” alla. Kun visuaalisen kulttuurin teorian käsitettä korostetaan, tarkoitetaan lähinnä yhteiskuntatieteellistä kulttuurintutkimusta. Pyrkimyksenä on kerätä yhteen kuvallista maailmaa koskevia käsityksiä monitieteellisesti. Laajemmassa mielessä visuaalisen kulttuurin teorian piiriin voidaan laskea tästä riippumattomasti taiteen, viestinnän tai kulttuurin tutkimuksen edustajia.

Visuaalisen kulttuurin tutkimus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa erityistä visuaalisen kulttuurin teoriaa edustavat esimerkiksi Janne Seppäsen tuotanto sekä erilaiset kulttuurintutkimukselliset feministiset näkökulmat, esimerkiksi Leena-Maija Rossi, Anita Seppä ja Annamari Vänskä.

Angloamerikkalaisessa maailmassa Visual Culture tai Visual Studies on Cultural Studiesin, yhteiskuntateoreettisen nykykulttuurintutkimuksen, kuviin erikoistunut osa-alue.[1] Suomen visuaalinen kulttuuri on astetta yleisempi käsite.

  1. Elkins, James: Visual Studies. A Skeptical Introduction, s. 1–7. New York: Routledge, 2003. (englanniksi)).

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Rossi, Leena-Maija & Seppä, Anita (toim.): Tarkemmin katsoen. Visuaalisen kulttuurin lukukirja. Helsinki: Gaudeamus, 2007. ISBN 978-952-495-009-1
  • Seppänen, Janne: Katseen voima. Kohti visuaalista lukutaitoa. Tampere: Vastapaino, 2001. ISBN 951-768-085-6
  • Seppänen, Janne: Visuaalinen kulttuuri. Teoriaa ja metodeja mediakuvan tulkitsijalle. Tampere: Vastapaino, 2005. ISBN 951-768-135-6
Tämä kulttuuriin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.