Vivian Fine

Vivian Fine (28. syyskuuta 1913 Chicago[1] – 20. maaliskuuta 2000) oli yhdysvaltalainen säveltäjä. Hän sai viisivuotiaana stipendin Chicago Musical Collegeen, jossa opiskelemisen aloitti seuraavana vuonna. Vuonna 1923 hän pääsi Chicagon American Conservatory of Musiciin, jossa opiskeli viulun- ja seuraavasta vuodesta alkaen Djane Lavoie-Herzin johdolla pianonsoittoa. Lavoie-Herz oli ollut Aleksandr Skrjabinin oppilas. Fine aloitti säveltämisen vuonna 1926. Myöhemmin hän opiskeli harmoniaa ja sävellystä Ruth Crawford Seegerin johdolla.[2]

Finen 1920-luvun lopun tuotannossa painopiste on kamarimusiikissa. Nämä kappaleet ovat kontrapunktisia ja dissonoivia sekä Crawfordilta ja Henry Cowellilta tyylillisiä vaikutteita osoittavia. Vuonna 1931 Fine siirtyi New Yorkiin, jossa toimi tanssiteatterin pianistina. Samana vuonna hänen musiikkiaan kuultiin Hampurissa konsertissa, joka oli omistettu naissäveltäjien teoksille. Fine edusti siellä Crawfordin kanssa Yhdysvaltoja. Vuonna 1934 Fine pääsi Roger Sessionsin sävellysoppilaaksi, ja vähitellen hän siirtyi vähemmän dissonoivaan ilmaukseen. Hänellä oli yhteyksiä johtaviin koreografeihin, ja hänen tuotantoonsa kuuluukin useita tanssiteoksia. Näistä ensimmäinen on Doris Humphreylle sävelletty The Race of Life (1937). Muita esimerkkejä tästä genrestä ovat Charles Weidmanille sävelletty Opus 51 (1938), Martha Grahamille sävelletty Alcestis (1960) ja José Limónille sävelletty My Son, My Enemy (1965).[2]

Vuonna 1977 Fine sai National Endowment for the Artsilta tilauksen, joka johti oopperan The Women in the Garden säveltämiseen. Teos kantaesitettiin vuonna 1978. Se koostuu kuvitellusta kohtaamisesta Emily Dickinsonin, Isadora Duncanin, Gertrude Steinin ja Virginia Woolfin välillä. Libretto perustuu lainauksiin näiden kirjailijoiden tuotannoista. Toinen ooppera oli multimediateokseksi nimitetty Memoirs of Uliana Rooney (1994), jonka tilasi Dallasin ooppera.[2]

Fine oli mukana perustamassa American Composers Alliancea vuosina 1938 ja toimi sen varapuheenjohtajana vuosina 1961–1965. Hän opetti 1940-luvulla New Yorkin yliopistossa ja Juilliard School of Musicissa. Vuosina 1953–1960 hän oli Rothschild Foundationin musiikillinen johtaja. Vuodesta 1964 hän opetti Vermontin Bennington Collegessa, josta jäi eläkkeelle vuonna 1987. Vuoden 1989 haastattelussa The New York Timesissa Fine ilmaisi toiveen, että "naissäveltäjä"-termiä ei enää kauan tarvittaisi; tässä hän yhtyi muiden muassa Miriam Gideonin ja Shulamit Ranin näkemyksiin. Fine totesi naisten tulleen hyväksytyiksi muissakin taiteenlajeissa ja huomautti, että "runoilijattaristakaan" ei enää puhuta.[2]

Fine otettiin vuonna 1979 Yhdysvaltain taide- ja kirjallisuusakatemian jäseneksi, ja hän sai Guggenheim-stipendin sävellyksessä vuonna 1980. Hänen viisiosainen Edvard Munchin maalauksiin perustuva teoksensa Drama for Orchestra eteni Pulitzer-finaaliin. Teoksen tilasi ja esitti San Franciscon sinfoniaorkesteri osana hänen työnsä viikon mittaista retrospektiiviä vuonna 1983.[2]

Fine kuoli 86-vuotiaana auto-onnettomuuden uhrina.[2]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]