Volvo ÖV4

Volvo ÖV4

Volvo ÖV4 oli Volvon ensimmäinen automalli. Nimi ÖV4 tulee sanoista Öppen Vagn 4 cylindar eli avoauto, 4 sylinteriä. Auton lempinimeksi tuli kuitenkin Jakob. Ensimmäinen Jakob valmistui 14. huhtikuuta 1927 ja sen ajoi ulos tehtaalta myyntipäälikkö Hilding Johanson.

Jakobin kysyntä oli melko rajoittunut, koska pohjoismaiden markkinoilla myytävä avoauto ei ole sääolojen takia mikään myyntimenestys, ÖV4:ssä nimittäin oli vain avattava kuomu, joten sitä ei pystytty talvella käyttämään ollenkaan, autoa valmistettiin vain 300 kappaletta. Sedan versio autosta tunnetaan nimellä Volvo PV4.

Markkina-alue

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

ÖV4:ää vietiin ulkomaille melko vähän, Suomi oli ensimmäinen maa jonne sitä tuotiin, myöhemmin autoja vietiin myös Tanskaan, Kuubaan, Hollantiin, Palestiinaan, Syyriaan, Egyptiin, Marokkoon ja Argentiinaan.

Vuonna 1926 yksi ÖV4 auton prototyypeistä joutui nokkakolariin amerikkalaisen auton kanssa, tuontiauto romuttui mutta volvo selvisi muutamalla naarmulla. Tästä syntyi Volvon turvallisuusajatus ja Volvon koko turvallinen imago, mikä on vielä nykyäänkin yrityksen myyntivaltti.

Tämä artikkeli tai sen osa perustuu Autowikin artikkeliin, ja siitä saattavat puuttua lähdemerkinnät tai lähdemerkinnät tarvitsevat tarkistamista. Voit auttaa Wikipediaa etsimällä sopivat lähteet tai tarkistamalla lähteet.