Warday
| Warday – tuhon päivä, ja mitä sen jälkeen | |
|---|---|
| Warday and the Journey Onward | |
| Alkuperäisteos | |
| Kirjailija | Whitley Strieber ja James W. Kunetka |
| Kieli | englanti |
| Genre | post-apocalypse, matkakirjallisuus |
| Kustantaja |
Warner Books Holt, Rinehart and Winston |
| Julkaistu | 1984 |
| Suomennos | |
| Suomentaja |
Eero Mänttäri Ari Penttilä (asiakirjaosiot) |
| Kansitaiteilija | Pekka Loiri |
| Kustantaja | Tammi |
| Julkaistu | 1984 |
| Sivumäärä | 372 |
| ISBN | 951-30-6020-9 |
 Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Warday – tuhon päivä, ja mitä sen jälkeen on kauhu- ja tieteiskirjailija Whitley Strieberin yhdessä James W. Kunetkan kanssa kirjoittama postapokalyptinen romaani, joka julkaistiin vuonna 1984. Se kertoo kirjoittajien fiktiivisestä matkasta rajoitetun ydinsodan runteleman Yhdysvaltojen halki vuonna 1993, viisi vuotta sodan jälkeen. Maa on muuttunut sodan jälkeen merkittävästi, huolimatta siitä, että Yhdysvaltojen sanotaan voittaneen sodan.[1]
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tausta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Suurin osa Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain käymän sodan yksityiskohdista kuullaan luvussa, jossa Strieber ja Kunetka haastattelevat entistä apulaispuolustusministeriä Wilson T. Ackermania.
Iltapäivällä 28. lokakuuta 1988 Yhdysvaltain tiedustelupalvelut saavat tiedon, että Neuvostoliitto on avannut useiden ohjussiilojensa luukut vastaukseksi siihen, että yhdysvaltalainen avaruussukkula Enterprise on kuljettanut ballististen ohjusten torjuntaan käytettävän Spiderweb-puolustusjärjestelmän ensimmäisen osan avaruuteen. Enterprise tuhoutuu pian tämän jälkeen, ja Yhdysvaltain asevoimat siirtyvät korkeimpaan mahdolliseen valmiustilaan. Air Force Onen kyydissä Yhdysvaltain presidentti yrittää ottaa yhteyden Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeriin, mutta tämän yrityksiin ei vastata.
Neuvostoliiton omat avaruuteen sijoitetut asejärjestelmät pudottavat Pohjois-Amerikan ylle neljä elektromagneettisen pulssin luovaa pommia, jotka tekevät suurimman osan yhdysvaltalaisesta elektroniikasta käyttökelvottomaksi. Pulssi myös vahingoittaa Air Force Onen järjestelmiä ja aiheuttaa varapresidenttiä kuljettavan helikopterin putoamisen. Presidentti valmistautuu laukaisemaan Minuteman-ohjukset Neuvostoliittoa vastaan ja tekee niin viime hetkellä ennen kuin Neuvostoliiton avaruudesta laukaisema ase tuhoaa ohjussiilot. Neuvostoliiton omat ohjukset iskeytyvät Yhdysvalloissa New Yorkin, Washington D.C:n ja San Antonion kaupunkeihin. Noin 7,3 miljoonaa ihmistä kuolee Neuvostoliiton iskussa – Yhdysvaltain iskun arvioidaan tappavan kahdeksan prosenttia Neuvostoliiton väestöstä.
Air Force One tekee lopulta pakkolaskun Yhdysvaltain kaakkoisrannikolla lähellä Kitty Hawkia, jolloin presidentti kuolee.
Sodan jälkeen vuonna 1988 Yhdysvalloissa koetaan talousromahdus ja nälänhätä, ja vuonna 1990 Cincinnatin flunssa -niminen influenssasairaus alkaa tappaa ihmisiä.[2] Maassa alkaa myös levitä uusi sairaus nimeltä epäspesifinen skleroosi (non-specific sclerosing disease, NSD), joka vaikuttaa keskushermoston toimintaan[3] ja jonka leviäminen ei noudata normaaleja epidemiologisia malleja.
Strieberin ja Kunetkan matka
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Wardayn varsinaisen juonen seassa on useita fiktiivisiä asiakirjoja, kuten mielipidemittauksia ja tilastotietoja, jotka antavat lukijalle lisätietoa teoksen maailmasta.[4]
Vuonna 1993 Strieber ja Kunetka aloittavat Dallasista Texasista matkan Yhdysvaltain halki. Heidän ensimmäiset vierailupaikkansa ovat texasilainen sairaala, jota Yhdistyneen kuningaskunnan avustustyöntekijät pyörittävät, ja Texasin kuvernööri Oliver Palmerin toimisto. Tämän jälkeen he matkustavat El Pason ympäristössä sijaitsevaan sosialistiseen Aztlánin valtioon, jonka latinot ovat perustaneet sodan jälkeen ja jolla on läheiset suhteet Japaniin.[2] Aztlánista poistuttuaan he käyvät lähellä Los Alamosin kansallista laboratoriota, jota ollaan siirtämässä Japaniin.
Arizonan ja Kalifornian rajalla Strieber ja Kunetka kohtaavat ongelman, sillä Kalifornia on sulkenut rajansa muulle osalle maata. He pääsevät lopulta ihmissalakuljettajan ultrakevyellä lentokoneella rajan yli ja matkustavat Los Angelesiin. Yhdysvaltain tynkähallitus presidentti Whiten johdolla on sijoitettuna sinne, ja sieltä ollaan myös rakentamassa japanilaisten johdolla Maglev-rataa suurkaupunkien välille. Kaiken kaikkiaan länsirannikko on huomattavasti paremmassa kunnossa kuin Yhdysvaltojen muut osat. Strieber ja Kunetka kuulevat Kaliforniassa kuitenkin myös huhuja mutanteista ja Mothmania muistuttavasta hirviöstä.[5]
Pölymyrskyt runtelevat Strieberin ja Kunetkan junaa suurilla tasangoilla näiden matkustaessa itään päin. Lopulta he saapuvat itärannikolle autioituneeseen New Yorkiin, missä Strieber asui ennen sotaa ja sen aikana. Seurattuaan jonkin aikaa Yhdysvaltain armeijan operaatiota materiaalien ja kulttuurihistoriallisesti merkittävien esineiden pelastamiseksi kaupungista Strieber pääsee lopulta vierailemaan entisen kotinsa raunioissa.
Lähdettyään New Yorkista Strieber ja Kunetka suuntaavat takaisin Dallasiin päin. Georgiassa heidän mukanaan junassa kulkeva maan huonommilta alueilta tuleva ja etelävaltioihin matkalla oleva lapsijoukko suljetaan vankileirille, eivätkä he pääse näkemään, mitä näille tapahtuu. Kaksikon matka päättyy Dallasissa 10. lokakuuta 1993 epävarman tulevaisuuden edessä – Strieberillä on arvioitu olevan elinaikaa alle kymmenen vuotta ja 70 prosentin todennäköisyys sairastua syöpään.
Vastaanotto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Senaattori Ted Kennedy ja Notre Damen yliopiston rehtori Theodore Hesburgh ilmoittivat pitävänsä Wardaystä. Lääkäri ja aktivisti Helen Caldicottin mukaan teos oli ensimmäinen, joka todella esitti realistisesti rajoitetun ydinsodan vaikutukset Yhdysvaltain teknologiaan. Hänen mukaansa myös teoksen kuvaukset sairauksista ja kuolemasta olivat valideja.[2]
Johns Hopkinsin yliopiston tohtori Michael Vlahos kehui kirjaa kiehtovaksi, mutta kritisoi sen kuvausta tautien leviämisestä Yhdysvalloissa niin pessimistiseksi, ettei sellainen voisi olla mahdollista niin kauan kuin maan terveydenhoitoviranomaiset olisivat toimintakuntoisia. Lisäksi nälänhätä Yhdysvalloissa olisi hänen mukaansa mahdoton, koska maalla on suuret huoltovarmuusvarastot. Hän ei myöskään pidä uskottavana teoksen kuvaamaa taloudellista romahdusta valtiovallan vielä ollessa olemassa.[2]
Kirkus Reviews kommentoi Wardayn olevan suhteellisen uskottava ja synkkä kuvauksena, mutta tarinallisesti ja emotionaalisesti köykäinen.[4]
Strieber ja Kunetka harkitsivat alun perin kirjoittavansa Wardaylle jatko-osan, joka käsittelisi Eurooppaa ja Neuvostoliittoa.[2] Koska Strieberiä olivat lähestyneet Wardayn julkaisemisen jälkeen monet lapset, joista eräs oli kysynyt eläinten kohtalosta ydinsodassa, hän kirjoitti myöhemmin lastenkirjan Wolf of Shadows, jossa suuri tumma susi johtaa laumaansa kohti etelää ydintalven laskeuduttua.[1]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Nevil Shute: Viimeisellä rannalla (1959)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Children's books The New York Times. 1.12.1985. Viitattu 13.8.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Plummer, William: Two Authors Plot a Nuclear Nightmare to Wake Up Americans People. 30.4.1984. Viitattu 13.8.2020. (englanniksi)
- ↑ Post-war emotions, 4 years early. The Ottawa Citizen, 28.4.1984. (englanniksi)
- ↑ a b WARDAY: And the Journey Onward Kirkus Reviews. Viitattu 13.8.2020. (englanniksi)
- ↑ Redfern, Nick: Whitley Strieber: Nuclear Holocaust & Mothman Mysterious Universe. 26.8.2017. Viitattu 13.8.2020. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Warday - Whitley Strieber / James Kunetka Post Apocalyptic Book List. Arkistoitu 6.7.2017. Viitattu 13.8.2020. (englanniksi)