Yukako Kawai

Mitalit
Yukako Kawai Tokion olympialaisissa.
Yukako Kawai Tokion olympialaisissa.
Maa:  Japani
Naisten vapaapaini
Olympiarenkaat Olympialaiset
Kultaa Kultaa Tokio 2020 62 kg
Olympiarenkaat Olympialaiset
Hopeaa Hopeaa Tokio 2020 57 kg
MM-kilpailut
Hopeaa Hopeaa Budapest 2018 62 kg
Pronssia Pronssia Nur-Sultan 2019 62 kg
AM-kilpailut
Kultaa Kultaa New Delhi 2020 62 kg
Hopeaa Hopeaa Xi'an 2019 62 kg

Yukako Kawai (jap. 川井友香子, s. 27. elokuuta 1997) on japanilainen vapaapainija ja olympiavoittaja.

Kawai on otellut vuodesta 2015 lähtien aikuisten kilpailuissa. Ennen tätä hänellä on kadetti-ikäisten MM-pronssia vuodelta 2014. Ensimmäisiin aikuisten arvokisoihin Kawai osallistui vuonna 2017, mutta oli MM-kilpailuissa kahdeksas. Hän voitti World Cupin 2017 ja 2018. Vuonna 2018 hän voitti lisäksi Japanin mestaruuden. Hän myös saavutti uransa ensimmäisen aikuisten arvokisamitalin, kun oli toinen Budapestin MM-kilpailujen 62 kg sarjassa. Lisäksi hän voitti alle 23-vuotiaiden MM-kultaa samana vuonna. Vuonna 2019 Kawai voitti World Cupin, oli toinen Xi'anin AM-kilpailuissa ja kolmas Nur-Sultanin MM-kilpailuissa. Vuonna 2020 Kawai voitti uransa ensimmäisen AM-kullan New Delhissä 62 kg sarjassa. Hän voitti kultaa vuodelle 2021 siirrettyjen Tokion olympialaisten 62 kg:n sarjassa.[1]

  1. Kawai, Yukako UWW. Viitattu 23.4.2021. (englanniksi)
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.