Zeng Guofan

Zeng Guofan.

Zeng Guofan (Wade–Giles: Tseng Kuo-fan; 26. marraskuuta 1811 Xiangxiang, Hunan – 12. maaliskuuta 1872 Nanjing)[1] oli kiinalainen valtiomies, oppinut ja sotapäällikkö, jolla oli keskeinen rooli vuosien 1850–1864 Taiping-kapinan tukahduttamisessa. Hänen kokoamansa vapaaehtoinen Xiangin armeija osoittautui taisteluissa kapinallisia vastaan paljon varsinaisia keisarillisia armeijoita tehokkaammaksi. Hän oli myöhemmin usean maakunnan käskynhaltijana.

Varhaisemmat vaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zeng Guofan syntyi maanviljelijäperheeseen. Hän suoritti keisarillisen virkatutkinnon kaksi alempaa astetta vuosina 1833 ja 1834 ja lopulta korkeimman asteen (jinshi) toisella yrittämällä vuonna 1838, ja sai sen jälkeen paikan Pekingin Hanlin-akatemiasta, jolla oli yhteys keisarilliseen hoviin. Zeng yleni vuonna 1849 seremoniaministeriön nuoremmaksi apulaisjohtajaksi, ja hän toimi myöhemmin myös sota-, työ-, oikeus- ja valtiovarainministeriöiden apulaisjohtajana.[1][2] Hän toi esiin tyytymättömyytensä Kiinan hallituksen, hovin ja keisarin toimintaa kohtaan.[1] Äitinsä kuoltua vuonna 1852 Zengille myönnettiin tavanmukaisesti virkavapaa kotiseudulla vietettävää kolmen vuoden suruaikaa varten.[1][2]

Taiping-kapina

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Etelä-Kiinassa oli vuonna 1850 puhjennut Qing-dynastiaa vastaan suuntautunut uskonnollinen Taiping-kapina. Vuoteen 1852 mennessä kapinalliset olivat saavuttaneet jalansijan Jangtsen laaksossa ja piirittäneet Hunanin maakunnan pääkaupungin Changshan. Keisari Xianfeng määräsi tammikuussa 1853 Zengin värväämään ja kouluttamaan Hunanissa vapaaehtoisen sotajoukon. Rappiolle ajautuneiden keisarillisten armeijoiden osoittauduttua kyvyttömiksi ja hävitessä taistelun toisensa jälkeen Qing-dynastia joutui turvautumaan Taiping-kapinan torjunnassa vapaaehtoisjoukkoihin, joita oppineet maanomistajayläluokan edustajat organisoivat kotiseuduillaan. Vastentahtoisesti suruajastaan luopunut Zeng osoittautui vapaaehtoisjoukkojen komentajista kyvykkäimmäksi. Perustettuaan oman vapaaehtoisjoukkonsa hän yhdisti sen muiden samalla seudulla syntyneiden joukkojen kanssa kokonaiseksi armeijaksi.[1][2] Hän loi näin Xiangin armeijan, joka oli huolellisesti koulutettu ja kurinalainen. Zengin vaatimuksesta kaikki komentajat värväsivät sotilaansa omalta kotiseudultaan hyödyntäen perinteisiä uskollisuussuhteita, mikä lisäsi joukkojen luotettavuutta.[2]

Zeng ei saavuttanut sotilaallista menestystä heti, ja hävittyään kaksi varhaista taistelua hän harkitsi itsemurhaa. Lopulta hän onnistui pysäyttämään Taiping-kapinallisten etenemisen Hunanissa. Hovin tarjoaman rahoituksen huvetessa hän hankki varoja yksityisiltä lahjoittajilta. Zeng eteni määrätietoisesti alas Jangtsen vartta päämääränään kapinallisten ”taivaallisen valtakunnan” pääkaupunki Nanjing.[2] Vuonna 1860 hovi nimitti hänet Jiangnanin ja Jiangxin yhteiseksi käskynhaltijaksi ja varakuninkaaksi.[2][1][3] Vuosina 1860–1861 Zeng jakoi seudun kolmeen alueeseen, antaen komennon Zhejiangissa Zuo Zongtangille ja Jiangsussa vastaavasti Li Hongzhangille. Kolmas alue Anhui jäi Zengin omaan komentoon, jotta hän voisi keskittyä päätavoitteeseensa.[2] Zengin esikunnassa aiemmin palvelleet Li ja Zuo kokosivat molemmat itselleen omat vapaaehtoisarmeijat Zengin esimerkkiä noudattaen, Li kotiseudultaan Huain luota ja Zuo Zhejiangista. Zeng saartoi vähitellen Nanjingin ja lopulta hänen veljensä Zeng Guoquanin komentamat joukot piirittivät kaupungin. Nanjing kukistui heinäkuussa 1864.[2][1] Zeng palkittiin markiisin aatelisarvolla.[3]

Myöhempi ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Zengin muotokuva.

Taiping-kapinan jälkeen Zeng toimi hallintomiehenä, ja pyrki rauhoittamaan entiset kapinallisalueet tukemalla klassisen sivistyksen ja opetuksen elvyttämistä. Tutkijantaustansa vuoksi hän säilytti elinikäisen kiinnostuksen kungfutselaisiin oppeihin ja klassikkoteoksiin. Ollessaan Jiangnanin ja Jiangxin käskynhaltijana hän perusti vuosina 1864–1865 Nanjingiin ja neljään muuhun kaupunkiin keisarilliset kirjapainot, joissa painettiin klassikoita. Zeng halusi myös vahvistaa Kiinaa länsimaita vastaan. Hänen ja Li Hongzhangin tuella Rong Hong perusti vuonna 1865 Shanghaihin teräs- ja asetehtaan, josta myöhemmin kehittyi Jiangnanin telakka ja jossa valmistettiin Kiinan ensimmäinen höyrylaiva. Zeng tuki Lin vuonna 1871 käynnistämää ohjelmaa, jossa nuoria kiinalaisia lähetettiin opiskelemaan Yhdysvaltoihin.[2][1]

Zeng hajotti armeijansa Taiping-kapinan jälkeen. Kun hänet toukokuussa 1865 määrättiin kukistamaan Nian-kapinaa Pohjois-Kiinassa, hän päätti käyttää siihen Lin kokoamaa Huain armeijaa. Tällä kertaa Zeng ei saavuttanut menestystä, joten hän luopui yrityksestä lokakuussa 1866 ja suositteli tilalleen Litä, joka onnistui nujertamaan kapinan.[2][1] Zeng palasi Jiangnanin ja Jiangxin käskynhaltijaksi, mistä hän siirtyi vuonna 1868 Zhilin (nykyisen Hebein) käskynhaltijaksi. Hän joutui selvittämään vuoden 1870 Tianjinin verilöylyä, jossa kiinalaiset olivat surmanneet ranskalaisia lähetyssaarnaajia. Hän kannatti sovittelevaa ratkaisua, mikä ärsytti kansallismielisiä kiinalaisia ja hovin ”sotapuoluetta”. Zeng siirrettiin takaisin aiempaan käskynhaltijantehtäväänsä ja hänen seuraajakseen Zhilissä tuli Li. Zeng kuoli kaksi vuotta myöhemmin 60-vuotiaana.[2] Hänelle myönnettiin postuumisti Wenzheng-arvonimi.[1]

Zengin poika oli tunnettu diplomaatti Zeng Jize.[4]

Myöhempiä arvioita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Zengin luoma armeijan malli, jossa sotilaat olivat uskollisia ensisijaisesti komentajalleen eikä valtiolle, loi pohjaa Kiinan myöhemmälle sotaherrojen vallalle.[2] Zeng oli myöhemmin arvostettu hahmo Guomindang-hallinnon piirissä, jossa häntä pidettiin malliesimerkkinä perinteisiä kungfutselaisia arvoja edustaneesta sotilaasta ja valtiomiehestä. Kommunistisessa Kiinassa hänellä oli pitkään huono maine vastavallankumouksellisena, mutta 1990-luvulta alkaen hänestä on kirjoitettu sielläkin myönteiseen sävyyn.[1]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e f g h i j k Shan-yüan Hsieh: Zeng Guofan (englanniksi) Encyclopædia Britannica. Viitattu 28.2.2021.
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l Tseng Kuo-fan (englanniksi) Encyclopedia of World Biography (2004), Encyclopedia.com. Viitattu 28.2.2021.
  3. ↑ a b Nordisk familjebok (1920), s. 228–229 (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 28.2.2021.
  4. ↑ Zeng Jize (englanniksi) Eminent Chinese of the Qing Period (2019), Oxford Reference. Viitattu 28.2.2021.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]