Zhob | |
---|---|
Näkymä kaupunkiin. |
|
Zhob |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio | Pakistan |
Provinssi | Balochistan |
Piirikunta | Zhob |
Väkiluku (2017) | 39 914 |
Zhob on kaupunki Pakistanin Balochistanin provinssissa. Kaupunki sai alkunsa 1880-luvulla perustetusta brittiläisestä Fort Sandeman nimisestä linnakkeesta. Vuoden 2017 väestönlaskennassa Zhobin asukasluku oli 39 914.
Zhob sijaitsee Pakistanin Balochistanin provinssissa Zhobin piirikunnassa[1] hieman Zhobjoesta itään. Ympäröivä alue on avointa tasankoa.[2]
Zhobin alueen historiasta ennen myöhemmän kaupungin perustamista ei tiedetä paljoa.[3] Ennen nykyistä nimeä paikkakunta tunnettiin nimellä Apozai, jota paikalliset käyttävät nimenä ajoittain edelleen.[2] Nykyisen väestön enemmistön muodostavia paštuja on asunut alueella viimeistään Suurmogulien valtakunnan kaudelta lähtien. Myöhemmin 1700-luvulla alueesta tuli osa Ahmad Šah Dorranin Dorrani-valtakuntaa. Britit alkoivat levittää valtaansa lähialueelle 1830-luvulta lähtien.[3]
Britit alkoivat kiinnostua erityisesti Gomalin solasta 1870- ja 1880-luvuilla. Alueen hallitsemiseksi brittiupseeri Robert Sandeman päätti rakentaa nykyisen Zobin ja tuolloisen Apozain paikalle linnakkeen[3], joka sai vuonna 1889 nimekseen Fort Sandeman.[2] Forst Sandeman oli alueen hallinnollinen keskus. Afganistan tunnusti virallisesti brittivallan alueella vuonna 1890.[3] Kaupungista käytettiin nimeä Fort Sandeman aina 1970-luvulle saakka.[2]
Zhobin asukasluku oli Pakistanin vuoden 2017 väestönlaskennan mukaan 39 914.[1] Vuonna 1998 vastaava lukema oli 44 248.[2] Alueen asukkaiden valtaosa on paštuja, mutta kaupungissa on merkittävä määrä muita vähemmistöjä, kuten balucheja, punjabilaisia, sekä hindkon- ja saraikinkielisiä. Vähemmistöt ovat hallinneet etenkin kaupanalaa. Sen sijaan historiallisesti samalla alalla merkittävä hindulainen vähemmistö on käytännössä kadonnut.[3]