Mitalit | |||
---|---|---|---|
Abdelkader Hachlaf (vas.) Osakan maailmanmestaruuskilpailuissa 2007 | |||
Maa: Marokko | |||
Miesten yleisurheilu | |||
Sisäratojen MM-kilpailut | |||
Pronssia | Birmingham 2003 | 1 500 m |
Abdelkader Hachlaf (arab. عبدالقادر حشلاف, s. 3. elokuuta 1978) on marokkolainen este-, maasto- ja keskimatkojen juoksija.[1]
Hachlaf voitti 2001 Välimeren kisoissa 1 500 metrin juoksun ja sijoittui samana vuonna matkan kahdeksanneksi Edmontonin MM-kisoissa ajalla 3.36,54. Seuraavana vuonna hän voitti pronssia Afrikan-mestaruuskisoissa ja juoksi vuoden lopussa GP-finaalissa kuudenneksi ajalla 3.34,46. Vuonna 2003 Hachlaf voitti MM-pronssia Birminghamin sisäratojen MM-kisoissa 1 500 metrin juoksussa. Myöhemmin samana vuonna hän sijoittui kuudenneksitoista Lausannen maastojuoksun MM-kisoissa lyhyellä matkalla ja kolmanneksitoista Pariisin MM-kisoissa 3 000 metrin estejuoksussa ajalla 8.35,17. Kauden lopussa hän oli IAAF:n yleisurheilufinaalissa 1 500 metrillä yhdestoista. Hachlaf kärähti keväällä 2004 dopingista ja oli kilpailukiellossa 26. huhtikuuta 2004 – 25. huhtikuuta 2006.
Haclaf voitti kilpailukieltonsa päättymisen jälkeen 2006 hopeaa Afrikan-mestaruuskisoissa estejuoksussa ajalla 8.33,52. Myöhemmin hän juoksi IAAF:n yleisurheilufinaalissa esteissä kahdeksanneksi ajalla 8.28,80. Seuraavana vuonna hän oli Osakan MM-kisoissa yhdeksäs ajalla 8.24,18. Vuonna 2008 Hachlaf karsiutui Valencian sisäratojen MM-kisoissa 1 500 metrin alkuerissä ja sijoittui Pekingin olympialaisissa 3 000 metrin esteiden 15:nneksi. Daegun MM-kisoissa 2011 hän karsiutui 3 000 metrin esteiden alkuerissä.
1951: Patrick El Mabrouk 1955: Ekrem Koçak 1959: Tomás Barris 1963: Jean Wadoux |
1967: Renzo Finelli 1971: Mansour Guettaya 1975: Boško Božinovic 1979: José Marajo |
1983: Sa’id Awita 1987: Sa’id Awita 1991: Gennaro Di Napoli 1993: Noureddine Morceli |
1997: Driss Maazouzi 2001: Abdelkader Hachlaf 2005: Arturo Casado 2009: Antar Zerguelaine |
2013: İlham Tanui Özbilen |
|