Aleksandr Brjullov

Aleksandr Brjullov. Omakuva vuodelta 1830.

Aleksandr Pavlovitš Brjullov, vuoteen 1822 asti Brulleau (ven. Алекса́ндр Па́влович Брюлло́в); (10. joulukuuta 1798 Pietari, Venäjän keisarikunta – 21. tammikuuta 1877 Pietari) oli venäläinen arkkitehti ja taiteilija.[1] Hän oli Keisarillisen taideakatemian akateemikko vuodesta 1831, professori vuodesta 1832;[2] emeritusprofessori vuodesta 1854 ja salaneuvos vuonna 1864.[3]

Kaartin joukkojen esikunta, Palatsiaukio Pietari

Suku ja koulutus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hän syntyi Pietarissa ranskalaisten,[3] toisten tietojen mukaan saksalaisen,[4] hugenottitaustaisten taiteilijoiden perheeseen, joka edusti reformoitua evankelista uskontoa: isoisoisä, isoisä Georg (s. 1720), joka saapui Pietariin vuonna 1773, isä Paul Brulleau ja veli Karl Brjullov olivat taiteilijoita. Hänen ensimmäinen opettajansa oli isä Paul Brulleau, joka oli veistäjä-, kultaseppä- ja lakkausmestari, miniatyyrimaalari ja koristekuvanveistäjä, joka opetti Taideakatemiassa vuosina 1793-1799.[4][3]

Hänen vanhempansa olivat Paul Ivanovits Brulleau (1760–1833) ja tämän toinen puoliso Maria-Elisabet Schröder (1778–1825), joka oli hovipuutarhurin tytär. Hän oli vanhin kuudesta lapsesta; taidemaalari Karl Brjullovin sekä Ivanin (1814 tai 1817–1834) ja Pavelin (n. 1816–1824) veli. Hänen sisarensa olivat Maria, joka avioitui senaatin sihteeri I. A. Teriajevin kanssa ja Julia (1804–1877), joka avioitui akvarellimaalari P. F. Sokolovan kanssa.[3]

Aleksandr Brjullov opiskeli vapaaoppilaana (tai itse maksavana oppilaana) Andrei Mihailovin ja Aleksandr Mihailovin johdolla Pietarin taideakatemiassa vuosina 1810–1821, jossa hän opintojensa loppupuolella siirtyi arkkitehtuurin puolelle ja valmistui lähinnä erinomaisilla arvosanoilla (lopputyöstä hopeamitali) kaksi vuotta odotettua aikaisemmin saaden 1. tutkinnon todistuksen ja 14. luokan taiteilijan arvonimen. Vuosina 1821–1822 hän työskenteli arkkitehti Auguste de Montferrandin johtamassa Iisakinkirkon rakennuskomissiossa, jossa hänet oli listattu perustusten laskemisen avustajaksi.[2][5][3]

Koska hän ei ollut saanut lopputyöstään kultamitalia, hän ei ollut oikeutettu Taideakatemian stipendiin. Vuodesta 1822 lähtien hän opiskeli yhdessä veljensä Karlin kanssa (joka oli saanut lopputyöstään kultamitalin) Taiteilijain kannustamisyhdistyksen stipendillä arkkitehtuuria Münchenissä vuonna 1822, Italiassa Roomassa ja Venetsiassa vuosina 1823-1824,[2][5] jonne veli jäi vuoteen 1835 saakka ja vuosina 1826–1830 Sisiliassa sekä Ranskassa. Hän matkusti Englantiin ja palasi takaisin Ranskaan, matkusti Chartresiin, Dreux'hon ja Diane de Poitiers'n Château d'Anet'iin. Brjullov vietti vuoden 1827 Pariisissa, osallistui mekaniikka- ja insinöörikurssille Sorbonnen yliopistossa ja professori J.-N. Huillot'n luennoille arkkitehtuurin historiasta, opiskeli teatteritekniikkaa sekä litografiaa kaivertaja Alois Senefelderin ja Godefroy Engelmannin johdolla. Vuonna 1829 hän palasi Pietariin. Vuodesta 1831 lähtien hän toimi Pietarin taideakatemian professorina ja akateemikkona.[1][5][4]

Marmoripalatsi (vas.) ja sen taloussiipirakennus 1844-1849
Julia Pavlovna Samoilovan huvila Grafskaja Slavianka, Pavlovsk, restauroitu 2017

Arkkitehti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1830 hänet nimitettiin keisari Nikolai I:n hoviarkkitehdiksi. Brjullovin suunnittelemia rakennuksia ovat uusklassiset Mihailovski-teatteri ja Kaartin joukkojen esikunta Palatsiaukiolla (1837–1843) Pietarissa sekä Pulkkalan observatorio (1843–1839) ja Aleksandrovskajan naisten tuberkuloosi saattokoti/sairaala Pietarissa (1844–1850, purettu). Uusgotiikkaa edustavat Parkalan kirkko (1831) ja uusrenessanssia kreivitär Julia Pavlovna Samoilovan huvila sekä teatteri Grafskaja Slavianka lähellä Pavlovskia (1832–1834, restauroitu 2017); romaanista tyyliä Pyhän Pietarin ja Paavalin kirkko Nevski-prospektilla sekä maurilaista tyyliä Orenburgissa sijaitseva baškiirien karavaaniseralji rakennuskompleksin majatalo ja moskeija (1842−1844). [1][3][4]

Talvipalatsin Pompeji ruokasali, Konstantin Uhtomskin maalaus 1874, huoneen koristelu ei ole säilynyt.[6] Vuoden 1895 jälkeen huone muutettiin Nikolai II:n ja Aleksandra Fjodorovnan uusrokoootyyliseksi Pieneksi valkoiseksi ruokasaliksi, huonekalut siirrettin muualle ja parkettilattia purettiin sekä siirrettiin Nikolai II:n biljardihuoneeseen.[7] Huoneessa pidätettiin Venäjän väliaikainen hallitus 7. marraskuuta [J: 25. lokakuuta] 1917.

Arkkitehti osallistui vuosina 1836–1842 arkkitehti Vasili Stasovin ja Aleksandr Staubertin[8] kanssa Talvipalatsin jälleenrakentamiseen ja sisustamiseen vuoden 1837 tulipalon jälkeen. Hänen suunnittelemiaan ovat Aleksanterin sali, Pompeji (pieni) ruokasali, keisarinna Aleksandra Fjodorovnan maurilais-aiheinen kylpyhuone, Suuri eli arabialainen ruokasali, Malakiittihuone, Valkoinen sali eli Aleksandran sali, Kreikkalainen makuuhuone, Goottilainen ja Kultainen salonki, Vadelmanpunainen kabinetti, Valkoinen salonki sekä Rotunda. Hänen työryhmäänsä kuuluivat kaivertaja V. I. Zaharov, huonekalupuusepät Gambsin veljekset, pronssinvalajat Schreibersit, valuri F. ​​Chopin sekä muut käsityöläiset.[1][4][3][9]

Hän sisusti myös Marmoripalatsia Pietarissa vuosina 1843–1851 ja suunnitteli siihen erillisen taloussiipirakennuksen vuosina 1844–1849.[1][4]

Natalia Gontšarova Puškina, Aleksandr Brjullov 1831-1832

Akvarellisti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hänet tunnetaan myös hienostuneena akvarellimaalarina.[10] Aleksandr Brjullov oli erinomainen akvarellimaalari. Hän maalasi muotokuvia Molempain Sisiliain kuningas Ferdinand I:n perheenjäsenistä Napolissa vuonna 1824 ja teki kuninkaan luvalla restaurointitöitä Pompejissa, jossa hän työskenteli taiteilija A. N. Lvovin kanssa tehden myös luonnoksia ja maalauksia.[2] Hän piirsi kuvan Rooman Colosseumista keisarinna Maria Fjodorovnalle. Aleksandr ehdotti veljelleen Karlille aihetta tämän kuuluisaan maalaukseen "Pompejin viimeinen päivä" (1833). Aleksandr Brjullovin Pompejissa vuoteen 1826 mennessä tekemä restaurointidokumentaatio painettiin albumiin "Thermes de Pompéi", joka julkaistiin Sandin grafiikalla kuvitettuna vuonna 1829 Pariisissa, mikä vaikutti siihen että hänet nimitettiin keisari Nikolai I:n hoviarkkitehdiksi. Hänestä tuli myös Ranskan instituutin kirjeenvaihtajajäsen, Englannin kuninkaallisen arkkitehti-instituutin (Institute of British Architects in London) jäsen ja Milanon taideakatemian jäsen.[2][5]

Vuosina 1831–1832 hän maalasi runoilija Aleksandr Puškinin vaimon Natalia Gontšarova Puškinan kuuluisan akvarellimuotokuvan. Se on yksi hänen parhaista muotokuvistaan[3] ​​ja yksi parhaista vesiväritöistä venäläisen taiteen historiassa. Vuonna 1837 Brjullov maalasi muotokuvan kirjailija Walter Scottista Pariisissa ruhtinatar Golitsinan talossa ja teki piirustuksesta litografian. Vuonna 1830 Brjullov maalasi akvarellimuotokuvan ruhtinas Lopuhinista, vuotta myöhemmin hän maalasi akvarellimuotokuvan tsarevitš Aleksandrista (tuleva Aleksanteri II), jota ympäröivät Kaartin kadetit.[2]

Puoliso Aleksandra von Rahl, Aleksandr Brjullov 1830-luvun alku

Avioliitto ja lapset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aleksandr Brjullovin huvila Pavlovskissa

Hän avioitui vuonna 1831 paronitar Aleksandra Aleksandrovna von Rahlin (1810–1885) kanssa, joka oli hovipankkiiri, paroni Aleksandr Aleksandrovits von Rahlin (1756–1833) ja Jelisaveta Nikolajevna Molvon (1768–1843) nuorin tytär, joka oli saanut hyvän koulutuksen. Heille syntyi yhdeksän lasta, joista viisi eli aikuisiksi asti.[3]

  • Pavel (1840–1914), matematiikan kandidaatti, arkkitehtuurin 3. asteen luokan taiteilija, taidemaalari, akvarellimaalari, kaivertaja, Taideakatemian täysjäsen,[5] viiden vieraan kielen taito antoi hänelle mahdollisuuden toimia ammattikääntäjänä, Venäläisen taiteen museon taideosaston intendentti. Avioitui Margarita Grigorjevna (Likhonina) kanssa.[3] – Heidän poikansa Boris Pavlovits Brjullov (1882–1937) oli taidehistorioitsija, paikallishistorioitsija ja opettaja. Vuosina 1918–1919 tutkijana ja vuonna 1919 osastopäällikkönä Venäläisen taiteen museossa. Petrogradin Akateemisen keskuksen tieteellisten ja tieteellis-taiteellisten laitosten hallinnon museo-osasto RSFSR:n koulutuksen kansankomissaariaatti; työskenteli myös Valtion taidehistoriallisessa instituutissa (1919–1926), Excursion Institutessa (1921–1924), Esittävien taiteiden teknillisessä korkeakoulussa (1924–1925) ja Koulutyöläisten keskustalossa (1922–1930).[3]
  • Vladimir (1844–1919), muusikko ja kansatieteilijä, Venäläisen taiteen museon virkailija[3]
  • Sofia (1848–1901), avioitui arkkitehti, kreivi Pavel Juljevitš Suzorin (1844-1919) kanssa[3]
  • Julia (1850–1878), avioitui oikeuslääketieteen tutkija A. I. Spitzin (1843-1881) kanssa[3]
  • Anna (1852–1920), avioitui arkkitehti P. N. Volkovin (1842-1922) kanssa[3]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e Bolšaja Sovetskaja Entsiklopedija, tom 4, s. 70. Moskva: Sovetskaja Entsiklopedija, 1971.
  2. ↑ a b c d e f ЭСБЕ/Брюллов, Александр Павлович — Викитека ru.wikisource.org. Viitattu 14.1.2025. (venäjäksi)
  3. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o Брюллов Александр Павлович Большая российская энциклопедия. 26.4.2023. Viitattu 14.1.2025. (venäjäksi)
  4. ↑ a b c d e f Internet Archive: The dictionary of art. New York : Grove, 1998. ISBN 978-1-884446-00-9 Teoksen verkkoversio Viitattu 14.1.2025.
  5. ↑ a b c d e РБС/ВТ/Брюллов, Александр Павлович — Викитека ru.wikisource.org. Viitattu 14.1.2025. (venäjäksi)
  6. ↑ The State Hermitage Museum: Hermitage History web.archive.org. 18.1.2000. Viitattu 16.1.2025.
  7. ↑ Paul Gilbert: Nicholas II’s apartments in the Winter Palace Nicholas II. 30.8.2022. Viitattu 26.1.2025. (englanniksi)
  8. ↑ РБС/ВТ/Брюллов, Александр Павлович — Викитека ru.wikisource.org. Viitattu 14.1.2025. (venäjäksi)
  9. ↑ The State Hermitage Museum: Hermitage History web.archive.org. 18.1.2000. Viitattu 15.1.2025.
  10. ↑ Sankt-Peterburg. Petrograd. Leningrad: Entsiklopeditšeski spravotšnik, s. 101. Moskva: Bolšaja Rossijskaja Entsiklopedija, 1992. ISBN 5-85270-037-1

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Aleksandr Brjullov.