Mitalit | |||
---|---|---|---|
Englas ja Heiki Nabi. | |||
Maa: Neuvostoliitto | |||
Miesten kreikkalais-roomalainen paini | |||
MM-kilpailut | |||
Kultaa | Napoli 1953 | 87 kg | |
Miesten vapaapaini | |||
MM-kilpailut | |||
Kultaa | Tokio 1954 | 87 kg |
August Englas (15. tammikuuta 1925 Pühajärven kylä, Otepää – 21. maaliskuuta 2017[1]) oli virolainen painija, joka voitti maailmanmestaruuden sekä kreikkalais-roomalaisessa että vapaapainissa. Kansainvälisellä tasolla hän edusti Neuvostoliittoa.
Englas aloitti painin harjoittelemisen vuonna 1946. Kaksi vuotta aikaisemmin hän oli kahdesti haavoittunut sotiessaan puna-armeijan riveissä.
Ensimmäisissä aikuisten arvokisoissaan Helsingin olympialaisissa hän sijoittui vapaapainin 87 kilogramman painoluokassa neljänneksi. Vuonna 1953 Napolin MM-kisoissa Englas voitti kultaa samassa painoluokassa kreikkalais-roomalaisessa painissa. Seuraavana vuonna hän voitti MM-kultaa vapaapainissa Tokion MM-kisoissa. Hän lopetti uransa vuonna 1955 loukkaantumisen takia.
Neuvostoliiton mestaruuksia Englas voitti urallaan seitsemän, joista viisi vapaapainissa ja kaksi kreikkalais-roomalaisessa. Viron mestaruuden hän voitti niin ikään seitsemän kertaa vuosina 1948–1959.