Barney Barnato

Barney Barnato
Henkilötiedot
Syntynyt5. heinäkuuta 1852
Lontoo
Kuollut14. kesäkuuta 1897 (44 vuotta)
lähellä Madeiraa

Barney Barnato (syntyjään Barnett Isaacs; 5. heinäkuuta 1852 Lontoo – 14. kesäkuuta 1897 lähellä Madeiraa) oli brittiläis-eteläafrikkalainen liikemies, joka ensin kilpaili Cecil Rhodesin kanssa eteläisen Afrikan kaivosteollisuudessa ja myöhemmin liittoutui tämän kanssa. Barnato aloitti uransa Vaudeville-viihdetaitelijana ja rikastui timantti- ja kultavaltausten keinottelulla.[1][2][3]

Elämä ja ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Barnato oli Isaac Isaacsin ja hänen vaimonsa Leahin toinen poika. Hänen isoisänsä oli Aldgaten synagogan rabbi, ja hänen isänsä toimi kauppiaana Aldgatesta ulos johtavalla kadulla East Endissä. Barnett ja hänen vanhempi veljensä Henry kävivät juutalaista koulua Spitalfieldsissä. He lopettivat koulunkäynnin 14-vuotiaina ja auttoivat isänsä liiketoiminnassa vuoteen 1871 asti, jolloin Vaudeville-teatterissa veljensä kanssa esiintynyt Henry lähti Etelä-Afrikan timanttikentille taikuriksi ja viihdyttäjäksi. Hän sai pian työpaikan timanttikauppiaana ja kutsui veljensä mukaansa. Ammatillisista syistä hän oli omaksunut lisänimen Barnato, jolla veljekset tunnettiin vastedes. Barnato purjehti Englannista heinäkuussa 1873 kohtuullisen rahasumman kanssa. Saavuttuaan Kimberleyhin hän aloitti timanttikaupan, ja vuoteen 1876 mennessä hän oli kerännyt 3000 puntaa, jolla hän osti ensimmäisen valtauksensa Kimberleyn kaivoksesta. Hänen menestyksensä johtui pääasiassa siitä, että hän ymmärsi, etteivät timantit olleet pintaesiintymiä. Monet valtaukset myytiin siinä virheellisessä uskossa, että timantit olisivat loppuneet, kun pintamaaperä oli työstetty. Barnato osti ehtyneeksi luullut valtaukset ja huomasi, että pohjamaa oli timanttirikkaampi kuin pintamaa. Vuonna 1880 hän vieraili Lontoossa ja perusti sinne timanttien välittäjänä ja rahoittajana toimineen Barnato Brothers -yhtiön. Vuonna 1881 hän pystyi perustamaan Kimberleyssä Barnato Diamond Mining Company -kaivosyhtiön, ja siitä lähtien hän pyrki sulauttamaan Kimberleyn kilpailevat yhtiöt. Samanlaista politiikkaa noudatti Cecil Rhodes, De Beers -yhtiön johtomies, ja vuoteen 1887 mennessä nämä kaksi yhtiötä olivat nujertaneet kaikki kilpailijansa lukuun ottamatta French Diamond Companya. Rhodesin ja Barnaton välillä käytiin ankaraa kamppailua tämän yhtiön määräysvallasta, mutta Rothschildien tukema Rhodes oli liian vahva Barnatolle. Vuonna 1888 Barnaton ja Rhodesin kaksi yhtiötä lopettivat kamppailun päättämällä sulautua yhteen. Suurin vaikeus oli Barnaton vastustus Rhodesin vaatimukselle, että yhtiön varat olisi annettava hänen pohjoiseen suuntautuvan laajentumispolitiikkansa edistämiseen. Rhodes sai tahtonsa läpi, ja Barnatosta tuli De Beersin hallituksen elinikäinen jäsen. Yhtiön pääoma oli tuolloin 17 miljoonaa puntaa, josta Barnato omisti kymmenesosan. Vuonna 1881 Barnato kieltäytyi kutsusta asettua ehdolle Kimberleyn edustajaksi Kapmaan parlamenttiin, mutta hän oli vuodesta 1880 lähtien ollut Kimberleyn piirineuvoston jäsen, ja vuonna 1888 hän asettui ehdolle parlamenttiin. Vaalikamppailu käytiin De Beers -yhtiön ja Kimberleyn muiden asukkaiden välillä, ja Barnato valittiin yhtiön ehdokkaana marraskuussa 1888 ja uudelleen vuonna 1891. Hän kuitekin puhui ja oli läsnä harvoin parlamentissa. Vuonna 1888 Barnato kiinnostui Transvaalin Rand-alueesta, jonka rikkauksia ei vielä tunnettu. Hän osti monia kaivosoikeuksia ja sijoitti kiinteistöihin Johannesburgin lähistöllä, jossa hän perusti Johannesburg Waterworks and Exploration Company -yhtiön. Hänen hallinnassaan olivat erityisesti New Primrosen, New Croesusin, Roodepoortin ja Glencairnin kaivokset, mutta oli vain muutamia kaivoksia, joissa hän ei ollut osallisena. Hänestä tuli Johannesburgin pörssin jäsen. Lontoossa hän perusti Barnato Bankin, joka oli hänen vähiten menestyksekäs yrityksensä. Transvaalin politiikkaan Barnato osallistui vain vähän eikä halunnut luopua oikeuksistaan brittiläisenä alamaisena. Hänen suostuttelunsa johtivat jossain määrin siihen, että presidentti Paul Kruger suostui Kapin rautatien laajentamiseen Transvaaliin. Heinäkuussa 1895 hän saavutti suosionsa huipun Englannissa. Hänen kokeilunsa Lontoon pörssissä, jota hän ei tuntenut, oli kuitenkin katastrofaalinen. Marraskuussa 1895 Lontoon ylipormestari järjesti juhlaillallisen Barnaton kunniaksi. Barnato tuomitsi Jamesonin hyökkäyksen, joka vaaransi hänen asemansa ja pakotti hänet palaamaan Etelä-Afrikkaan. Barnaton terveydentila alkoi heiketä vuonna 1897, ja 14. kesäkuuta hän teki itsemurhan hyppäämällä yli laidan laivasta, joka oli lähellä Madeiraa matkalla Kapkaupungista Southamptoniin. Barnato oli nerokas ja ahkera liikemies, vaikka ei ollut käynyt kouluja tai harrastanut itseopiskelua eikä edes lukenut sanomalehtiä. Hänen liikeasioidensa hoito siirtyi hänen veljenpojalleen Woolf Joelille, joka murhattiin Johannesburgissa maaliskuussa 1898.[1][2][3]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Barnato, Barney Encyclopædia Britannica. 2024. Viitattu 8.5.2024.
  2. ↑ a b Barnato, Barney Dictionary of national biography. 1912. Viitattu 8.5.2024.
  3. ↑ a b Barnato, Barney Jewish Encyclopedia. Viitattu 8.5.2024.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]