Blue Cheer
| Blue Cheer | |
|---|---|
 |
|
| Tiedot | |
| Toiminnassa | 1967–1972, 1974–1975, 1978–1979, 1984–1994, 1999–2009 |
| Tyylilaji | psykedeelinen rock, heavy metal, blues-rock, proto-metal, acid rock, hard rock, stoner rock, proto-punk |
| Kotipaikka |
 San Francisco, Yhdysvallat |
| Laulukieli | englanti |
| Jäsenet |
Dickie Peterson, basso ja laulu |
| Levy-yhtiö |
Polygram |
| Aiheesta muualla | |
| Kotisivut | |
Blue Cheer on yhdysvaltalainen rockyhtye, jota pidetään yhtenä heavy metal -musiikin edelläkävijöistä.
San Franciscossa vuonna 1967 perustetun trion jäsenet innostuivat The Jimi Hendrix Experiencen ja Creamin raskaasta, psykedeelisestä ja bluesvaikutteisesta rockista. Yhtye kehitti tältä pohjalta kovaäänisen ja raskassoundisen tyylin, joka oli esikuviaan rujompi ja monotonisempi. Blue Cheerin tunnetuin albumi lienee yhtyeen debyytti Vincebus Eruptum, joka julkaistiin tammikuussa 1968. Levy saavutti Yhdysvalloissa kohtalaisen myyntimenestyksen nousten 11. sijalle Billboardin albumilistalla. Nykyisin se muistetaan jonkinlaisena kulttiklassikkona varsinkin stoner rockin ja doom metalin harrastajien keskuudessa. Yhtyeen tunnetuin kappale ja ainoa Top 100 -listalle noussut single oli versio Eddie Cochranin hitistä "Summertime Blues"; kappale saavutti Billboardin singlelistalla 14. sijan. Yhtyeen toinen albumi Outsideinside jatkoi samalla musiikillisella linjalla kuin debyytti, mutta ei saavuttanut vastaavaa suosiota. Blue Cheerin alkuperäiskokoonpanon kitaristi Leigh Stephens pääsi 2000-luvulla musiikkilehti Rolling Stonen 100 suurinta kitaristia -luetteloon[1]; rumpali Paul Whaley muistetaan lyhyestä suhteestaan Janis Joplinin kanssa.
Outsideinsiden jälkeen yhtyeen kokoonpano muuttui ja tyyli pehmeni kaupallisemman hard rockin ja psykedelian suuntaan.. Albumillaan Oh! Pleasant Hope (1971) Blue Cheer oli siirtynyt kantrirockiin.
Blue Cheer hajosi 1970-luvun alussa, mutta kokoontui vuonna 1984 uudestaan ja on jatkanut esiintymistä vielä 2000-luvulla.
Jäsenet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alkuperäiset jäsenet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Dickie Peterson – basso ja laulu
- Paul Whaley – rummut (aiemmin Oxford Circlen jäsen)
- Leigh Stephens – kitara
Muut jäsenet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Burns Kellogg – koskettimet (aiemmin Mint Tattoon jäsen) (k. 19. kesäkuuta 2003)
- Norman Mayell – rummut
- Tony Rainier – kitara ja laulu?
- Bruce Stephens – kitara ja laulu (aiemmin Mint Tattoon jäsen)
- Randy Holden – kitara ja laulu (aiemmin Fender IV:n, Sons of Adamin ja The Other Halfin jäsen)
- Gary Yoder – kitara ja laulu (aiemmin Kakin jäsen)
- Andrew MacDonald – kitara
- Dave Salce – rummut
- Dieter Saller – kitara
Aikajana
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Diskografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Vincebus Eruptum (1968)
- Outsideinside (1968)
- New! Improved! Blue Cheer (1969)
- Blue Cheer (1969)
- The Original Human Being (1970)
- Oh! Pleasant Hope (1971)
- The Beast Is...Back (1984)
- Louder Than God (1986)
- Blitzkrieg Over Nüremberg (1989)
- Dining with the Sharks (1991)
- Highlights & Low Lives (1996)
- Live in Japan (2003)
- Live Bootleg: London - Hamburg (2005)
- Hello Tokyo, Bye Bye Osaka
- What Doesn't Kill You (2007)
- Rocks Europe (2009)
Singlet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Summertime Blues / Out of Focus (1968)
- Just a Little Bit / Gypsy Ball (1968)
- Feathers From Your Tree / Sun Cycle (1968)
- The Hunter / Come and Get it (1969)
- West Coast Child of Sunshine / When it All Gets Old (1969)
- All Night Long / Fortunes (1969)
- Hello L.A., Bye-Bye Birmingham / Natural Man (1970)
- Fool / Ain't That the Way (1970)
- Pilot / Babaji (Twilight Raga) (1970)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ http://www.rollingstone.com/news/coverstory/5937559/page/45/ (Arkistoitu – Internet Archive)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]