Burmanpyton
| Burmanpyton | |
|---|---|
.jpg) |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumaiset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Matelijat Reptilia |
| Lahko: | Suomumatelijat Squamata |
| Alalahko: | Käärmeet Serpentes |
| Heimo: | Pytonkäärmeet Pythonidae |
| Suku: | Python |
| Laji: | bivittatus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Python bivittatus |
|
| Synonyymit | |
|
|
 Burmanpytonin levinneisyys |
|
| Alalajit[2] | |
|
|
| Katso myös | |
Burmanpyton (Python bivittatus) on pytonkäärmeiden heimoon kuuluva käärmelaji. Se on voimakas, myrkytön kuristajakäärme.[3] Sitä pidettiin aiemmin tiikeripytonin (Python molurus) alalajina.[2][3]
Ulkonäkö ja koko
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Burmanpytonin kuviointi koostuu ruskeista satulakuvioista keltaruskealla taustalla. Päässä sillä on vaaleanruskea nuolikuvio.[3] Se on suurempi ja tummempi kuin tiikeripyton, ja sillä on huulten suomujen ja silmän välissä okulaarinen suomu, jollaista ei ole tiikeripytonilla.[3][4]
Varmojen mittausten mukaan burmanpytonin pituus on täysikasvuisena 2,0–5,75 metriä, mutta kirjallisuudessa esiintyvien suurempien pituuksien perusteella on uskottavaa, että se voi kasvaa tätä suuremmaksi. Se on mahdollisesti yksi maailman kuudesta pisimmästä käärmelajista.[4][5] Aasiassa se on toiseksi suurin käärmelaji verkkopytonin jälkeen.[3]
Levinneisyys ja elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Burmanpyton elää Intian niemimaan pohjoisosassa, Indokiinassa ja Kiinan eteläosissa sekä eristyneenä Jaavalla, Balilla ja Sulawesilla.[3][4] Sulawesin populaatiota pidetään omana alalajinaan Python bivittatus progschai. Eristyneet saaripopulaatiot juontuvat jääkausien aikaisesta laajemmasta levinneisyydestä, kun merenpinta oli matalampi ja burmanpytonille mieluisat elinympäristöt yleisempiä.[3] Burmanpytoneita on päässyt tahattomasti luontoon Floridan Evergladesissa, mahdollisesti hurrikaani Andrewin tuhojen yhteydessä, ja ne ovat suotuisan elinympäristön takia muodostaneet menestyvän vieraslajipopulaation.[3][4] Vaikka käärmeitä on tapettu ja kantaa on vähennetty tuhansien yksilöiden verran, on populaatio jatkanut kasvuaan.[3]
Burmanpytonin elinympäristöä ovat trooppiset kuivat metsät sekä joenvarsien ruohomaat ja metsät.[3] Se viihtyy kosteammissa elinympäristöissä kuin tiikeripyton, mutta se puuttuu silti Malesian, Borneon ja Sumatran sademetsistä.[3][4] Floridan Everglades muistuttaa sen luonnollista elinympäristöä Aasian ruohomailla.[3]
Lisääntyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Burmanpyton munii suuria 30–100 munan poikueita.[3] Vastakuoriutuneiden poikasten pituus on 48–79 senttiä.[5]
Ravinto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Burmanpyton saalistaa vaanimalla, ja se tappaa uhrinsa kuristamalla. Saaliseläimet ovat lähinnä nisäkkäitä, joiden koko vaihtelee jyrsijöistä hirvieläimiin, ja joskus se syö myös lintuja.[3] Sen tiedetään myös tappaneen ihmisiä.[4]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Stuart, B., Nguyen, T.Q., Thy, N., Grismer, L., Chan-Ard, T., Iskandar, D., Golynsky, E. & Lau, M.W.N.: Python bivittatus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2019.3. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 18.2.2020. (englanniksi)
- ↑ a b Uetz, Peter & Freed, Paul & Hošek, Jiří (toim.): Python bivittatus The Reptile Database. Reptarium. Viitattu 18.2.2020. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n O’Shea, Mark: The Book of Snakes: A life-size guide to six hundred species from around the world, s. 95. London: Ivy Press, 2018. ISBN 978-1-78240-559-7 Kirja Googlen teoshaussa (viitattu 6.9.2020). (englanniksi)
- ↑ a b c d e f Murphy, John C.: Giant Snake-Human Relationships. Teoksessa Angelici, Francesco Maria & Rossi, Lorenzo (toim.): Problematic Wildlife II: New Conservation and Management Challenges in the Human-Wildlife Interactions, s. 584, 595. Cham: Springer Nature, 2020. ISBN 978-3-030-42335-3 Teoksen verkkoversio (viitattu 6.9.2020). (englanniksi)
- ↑ a b Murphy, John C. & Cructhfield, Tom: Giant Snakes A Natural History, s. 19. Book Services, 2019. Teoksen verkkoversio (viitattu 6.9.2020). (englanniksi)