Carte du Ciel
Carte du Ciel ("Kartta taivaasta") oli kansainvälinen projekti, jonka tarkoituksena oli mitata miljoonien tähtien paikat taivaalla erittäin tarkkaan. Projektiin kuuluneet himmeimmät tähdet olivat luokkaa 11 tai 12 magnitudia. Englanninkielessä sitä kutsuttiin toisinaan nimellä Astrographic Chart.
| Observatorio | Deklinaatiot | |
|---|---|---|
| Alkaen | Loppuen | |
| Greenwich | +90° | +65° |
| Rooma | +64° | +55° |
| Catania | +54° | +47° |
| Helsinki | +46° | +40° |
| Potsdam | +39° | +32° |
| Oxford | +31° | +25° |
| Pariisi | +24° | +18° |
| Bordeaux | +17° | +11° |
| Toulouse | +10° | +5° |
| Algiers | +4° | -2° |
| San Fernando | -3° | -9° |
| Tacubaya | -10° | -16° |
| Santiago | -17° | -23° |
| La Plata | -24° | -31° |
| Rio | -32° | -40° |
| Cape Town | -41° | -51° |
| Sydney | -52° | -64° |
| Melbourne | -65° | -90° |
Sen aloitti vuonna 1887 Pariisin observatorion johtaja Amédée Mouchez, joka oli huomannut uuden valokuvaustekniikan mullistavuuden tähtikarttojen luomisessa. Hän suunnitteli projektin, jossa koko taivas kuvattaisiin 22 000:lla valokuvauslevyllä. Jokaisen levyn tuli kattaa 2°×2° kuvan taivaasta. Projektiin kuului myös useita observatorioita ympäri maailmaa, joille jokaiselle annettiin tehtäväksi kuvata tietty osa taivaasta.
Työ koostui kahdesta osasta. Ensin tähtitieteilijät määrittivät tarkat paikat useille viitetähdille eri puolilla taivasta seuraamalla niiden meridiaanin ylitystä. Toisessa vaiheessa tähtitieteilijät ottivat kuvia valokuvauslevyille, jonka jälkeen tähtien tarkat paikat laskettiin mahdollisimman tarkkaan levyiltä. Laskut suoritettiin käsityöllä ilman tietokoneita. Laskijat mittasivat käsin jokaisen tähden paikan suhteessa useisiin viitetähtiin samalla levyllä. Näistä mittauksista pystyttiin laskemaan tähtien rektaskensio ja deklinaatio.
Tulokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuosikymmenien työ käytettiin kansainvälisesti ennen kuin projekti syrjäytettiin nykyaikaisilla tähtitieteen tekniikoilla. Projekti ei koskaan valmistunut, vaikka katalogi julkaistiin 1959.
Yhtenä ongelmista oli, että työhön meni huomattavasti kauemmin, kuin oli laskettu. Esimerkkinä Algerian observatorio, joka oli projektin aktiivisimpia osallistujia, valmistui vasta vuonna 1919. Alkuperäisen suunnitelman mukaan ohjelman piti kestää vain 10–15 vuotta.
Helsingin yliopiston Observatorion työtä johti Anders Donner. Observatorion osalla oli deklinaatioväli +39...47 astetta. Kaikki 1 008 luettelolevyä saatiin otetuiksi vuoden 1896 kevääseen mennessä. Niistä valmistettiin kahdeksan niteen tähtiluettelo, joista viimeinen ilmestyi 1937. Niteissä oli 4 224 sivua. Niissä oli 284 663 tähden paikkaa.
Ohjelman avulla löydettiin joitakin kaksoistähtiä ja tähtiä, joilla oli huomattavan suuri ominaisliike, mutta muuta erityisen huomattavaa siitä ei hyödytty, tähtien tarkkojen paikkojen lisäksi.