Catherine-Dominique de Pérignon

Catherine-Dominique de Pérignon, Philippe-Auguste Hennequinin maalaama muotokuva 1800-luvun alusta.

Dominique-Catherine de Pérignon (31. toukokuuta 1754 Grenade – 25. joulukuuta 1818 Pariisi)[1] oli Ranskan marsalkka, joka toimi komentajana Ranskan vallankumoussodissa ja Napoleonin sodissa.

Aatelissukuun syntynyt Pérignon aloitti sotilasuransa aliluutnanttina Lyonnaisin rykmentissä vuonna 1780. Hän erosi armeijasta jo kolmen vuoden kuluttua ja asettui asumaan Montechin kaupunkiin. Vallankumouksen puhjettua vuonna 1789 hänestä tuli Montechin kansalliskaartin everstiluutnantti. Hänet valittiin vuonna 1791 Haute-Garonnen edustajana lakiasäätävään kansalliskokoukseen, josta hän erosi ensimmäisen vallankumoussodan puhjettua toukokuussa 1792 palatakseen armeijaan. Pérignon palveli syyskuusta 1792 alkaen itäisten Pyreneiden armeijassa Espanjan-vastaisella rintamalla. Hänet ylennettiin syyskuussa 1793 prikaatikenraaliksi ja joulukuussa divisioonakenraaliksi. Hän toimi tammikuusta 1794 alkaen divisioonankomentajana. Kun kenraali Jacques François Dugommier kaatui marraskuussa 1794 Sierra Negran taistelussa, Pérignon otti välittömästi itäisten Pyreneiden armeijan komentoonsa ja voitti taistelun. Pérignon jatkoi hyökkäystä Espanjassa piirittämällä Rosesin, joka vallattiin helmikuussa 1795. Kärsittyään kesäkuussa 1795 tappion Bascaran taistelussa hän joutui väistymään ja hänen seuraajakseen tuli kenraali Barthélemy Schérer.[2]

Pérignon valittiin syksyllä 1795 edustajaksi uuteen parlementtiin, viidensadan neuvostoon, mutta jo lokakuussa hänet nimitettiin Ranskan suurlähettilääksi Espanjaan. Hän neuvotteli vuonna 1796 San Ildefonson sopimuksen, jolla Espanja liittyi sotaan Ranskan puolelle. Pérignon jätti lähettilään tehtävän vuoden 1797 lopussa. Sodan puhjettua uudestaan hänet kutsuttiin lokakuussa 1798 Ranskan Italian-armeijaan ja hän otti komentoonsa Liguriaan sijoitetut joukot. Hän haavoittui pahoin elokuussa 1799 Novin taistelussa ja jäi venäläisten sotavangiksi. Pérignon päästettiin palaamaan Ranskaan vasta yli vuoden kestäneen sotavankeuden jälkeen vuoden 1800 lopussa. Hän oli sen jälkeen prikaatinkomentajana Toulousessa, mutta vuonna 1801 hänet nimitettiin edustajaksi uuteen senaattiin, jonka puhemieheksi hänet valittiin 1803. Napoleon antoi hänelle vuonna 1804 marsalkan arvon.[2]

Pérignon nimitettiin vuonna 1806 Italiaan Parman ja Piacenzan sotilaskuvernööriksi. Vuonna 1808 hän sai kreivin arvon.[2] Samana vuonna hänestä tuli Napolin kuvernööri. Napoleonin luovuttua kruunusta vuonna 1814 Pérignon siirtyi palvelemaan kuningas Ludvig XVIII:tta, joka teki hänestä päärin.[1] Pérignon kieltäytyi tukemasta Napoleonia satapäiväisen keisarikunnan aikana vuonna 1815. Hän oli jäsenenä sotaoikeudessa, joka tuomitsi marsalkka Michel Neyn kuolemaan, ja hän äänesti kuolemantuomion puolesta.[2] Pérignon toimi vielä komendanttina Toulousessa ja vuodesta 1816 Pariisissa. Hän sai markiisin arvon 1817 ja kuoli seuraavana vuonna.[1]

Pérignonin nimi on kaiverrettu Pariisin Riemukaareen.[2]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c Dominique-Catherine, marquis de Pérignon (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 21.1.2019.
  2. ↑ a b c d e Nathan D. Jensen: Marshal Catherine-Dominique de Pérignon (englanniksi) Frenchempire.com. Viitattu 21.1.2019.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]