Cato-instituutti

Cato-instituutti (engl. Cato Institute) on vaikutusvaltainen yhdysvaltalainen markkinaliberalistinen ajatushautomo. Caton tieteilijät tutkivat laaja-alaisesti poliittisia kysymyksiä ja tuottavat kirjoja, tutkimuksia, kolumneja ja blogikirjoituksia. Heitä myös haastatellaan paljon tiedotusvälineissä.

Cato-instituutin päämääräksi on asetettu: ”laajentaa julkisesta politiikasta käytävän keskustelun parametreja niin, että perinteiset amerikkalaiset periaatteet rajoitetusta valtiovallasta, yksilönvapaudesta, vapaista markkinoista ja rauhasta voitaisiin ottaa huomioon”.

Nimensä instituutti on saanut Caton kirjeistä, jotka liberaalin filosofin John Locken hengessä vastustivat tyranniaa ja vaativat sananvapautta 1700-luvun Englannissa.

Caton tavoitteita

^[1]

Yksilönvapauksien edistäminen
Valtion roolin vähentäminen
Valinnanvapauden kasvattaminen terveydenhoidossa ja koulutuksessa
Yritystukien poistaminen
Taloudellisen vapauden, yksityisomaisuuden ja laillisuusperiaatteen edistäminen kansainvälisesti
Rauhan edistäminen

Cato-instituutti on myös vastustanut sekä Persianlahden sotaa että Irakin sotaa ja kansalaisvapauksia rajoittanutta Patriot Actiä.

Caton tieteilijöitä

Caton piirissä on työskennellyt ja työskentelee useita professoreita ja muita tieteilijöitä nobelisteja myöten, mm. Friedrich von Hayek ja James Buchanan. Tällä hetkellä tittelillä adjunct scholar työskentelevät mm.

Caton kantoja

Caton tieteilijät vastaavat kirjoituksistaan omilla nimillään, ja heidän näkemyksensä eivät noudata kummankaan pääpuolueen linjauksia. Esimerkiksi he ovat olleet erittäin kriittisiä George W. Bushin hallintoa kohtaan monenlaisissa asioissa kuten Irakin sota, kansalaisvapaudet, koulutus, terveydenhuolto, maataloustuet, energiapolitiikka ja runsaasti lisääntyneet julkiset menot. Toisaalta kolumneista löytyy myös eräiden hallituksen verotuksen, sosiaaliturvan, ilmasto- ja maahanmuuttopolitiikan aloitteiden kannatuspuheenvuoroja.

Caton oppineet ovat arvostelleet vuoden 2008 USA:n presidentinvaalien molempia pääehdokkaita, John McCainia^[2]^[3] ja Barack Obamaa.^[4]^[5]

Cato-instituutti on järjestänyt ilmastopaneeleja, joissa on esiintynyt sekä ilmastonmuutoksen ihmiskeskeisyyteen uskovasti että siihen skeptisesti suhtautuvia osallistujia. Greenpeacen mukaan Cato on yksi niistä organisaatioista, joita Yhdysvaltain öljyteollisuus rahoittaa vähätelläkseen ilmastonmuutoksen vaikutuksia.^[6]

Cato ja uuskonservatismi

Caton presidentti Ed Crane ja Caton suomalaiset juuret omaava emeritus-puheenjohtaja William Niskanen kutsuivat artikkelissaan vuonna 2003 uuskonservatismia ”erityiseksi uhaksi vapaudelle, kenties suuremmaksi kuin vasemmistoliberalismin ideologisesti kuluneet ajatukset”^[7] Jo vuonna 1995 Crane kirjoitti, että uuskonservatiivit ovat ”fundamentaalisen valtiomyönteisiä”, ja Crane pitää valtiokeskeisyyttä yksilönvapauden vastaisena.^[8] Caton ulkopolitiikan ryhmä on jatkuvasti kritisoinut uuskonservatiivista ulkopolitiikkaa.^[9]

Cato ja vasemmistoliberaalit

Vasemmistoliberaalit jakavat Caton kielteisen suhtautumisen sotaan ja George W. Bushin hallintoon sekä Caton suvaitsevaisuuden ei-perinteisiä elämäntapoja kohtaan ja rauhan ja kansalaisvapauksien kannatuksen, liberaalin maahanmuuttopolitiikan, homojen ja lesbojen tasa-arvon.^[10] ^[11] Toisaalta Yhdysvaltojen vasemmistoliberaalit vastustavat sellaisia Caton kantoja kuten valtiovallan rajoittaminen, kevyempi verotus, vapaa koulunvalinta, oikeus kantaa aseita.

Caton varapresidentti Brink Lindsey totesi vuonna 2006, että libertaristit ja vasemmistoliberaalit ovat toistensa luonnollisia ideologisia liittolaisia^[12] mutta korosti mielipide-eroista talouspolitiikassa, Caton ollessa Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen (1776) kirjoittaneen ”Thomas Jeffersonin filosofian” linjoilla.

Yhdysvaltalaisessa keskustelussa termi ”liberal” tarkoittaa usein ”vasemmistoliberaalia”, joten klassisen liberalismin kannattajista osa katsoo lukeutuvansa libertaristeihin ja osa (mm. Catoa lähellä olleet talousnobelistit Milton Friedman ja Friedrich von Hayek) kutsuu itsään liberaaleiksi.

Caton historia ja rahoitus

Instituutin perustivat 1977 miljardööri, Yhdysvaltain libertaarisen puolueen entinen varapresidenttiehdokas Charles G. Koch ja Edward H. Crane. Instituutti sai nimensä Caton kirjeistä, John Trenchardin ja Thomas Gordonin brittiläisistä esseistä, jotka 1700-luvun alussa tekivät tunnetuksi filosofi John Locken liberaalia poliittista filosofiaa vastustaen tyranniaa ja vaatien sananvapautta. Näiden esseiden nimen takana ei ollut äärivanhoillinen valtiomies Cato vanhempi (”Muuten, minusta Karthago olisi hävitettävä”) vaan korruptiota ja tyranniaa vihannut ja tasavaltalaisuutta kuolemaansa asti puolustanut stoalainen senaattori Cato nuorempi (95 - 46 eaa.).

Murray Rothbard oli instituutin ensimmäisessä johtokunnassa mutta hänet erotettiin vuonna 1981 hänen jyrkentyneiden äärimmäisen libertarististen mielipiteittensä vuoksi.^[13] Instituutin katsotaan silti olevan lähellä maltillisempia libertaristeja.

Cato saa rahoituksestaan 82 % yksityishenkilöiden lahjoituksina, 10 % säätiöiltä, 7 % ohjelma- ym. tuotoista ja 1 % yritysten lahjoituksina.^[14] Vuonna 2000 instituutissa oli 90 täyspäiväistä työntekijää ja sen budjetti oli 13 miljoonaa dollaria.

Milton Friedman -palkinto

Vuodesta 2002 lähtien Cato-instituutti on palkinnut joka toinen vuosi henkilön, joka on merkittävästi edistänyt ihmisten vapautta ”Milton Friedman Prize for Advancing Liberty” -palkinnolla. Palkinnon mukana tulee 500 000 dollaria.