Charles Denis Bourbaki

Charles Denis Sauter Bourbaki
Charles Denis Bourbaki, Richard Brend’amourin piirros.
Charles Denis Bourbaki, Richard Brend’amourin piirros.
Henkilötiedot
Syntynyt22. huhtikuuta 1816
Pau, Ranskan kuningaskunta
Kuollut22. syyskuuta 1897 (81 vuotta)
Bayonne, Ranska
Sotilashenkilö
Taistelut ja sodat Saksan–Ranskan sota
Sotilasarvo kenraali

Charles Denis Sauter Bourbaki (22. huhtikuuta 1816 Pau – 22. syyskuuta 1897 Bayonne)[1][2] oli ranskalainen kenraali.

Elämäkerta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bourbakin isä oli kreikkalainen eversti, joka kaatui Kreikan vapaussodassa. Bourbaki opiskeli vuosina 1834–1836 La Flèchen ja Saint-Cyrin sotilasakatemioissa. Valmistuttuaan luutnantiksi hän liittyi zuavijoukkoihin Algeriassa ja osoitti rohkeutensa vuoden 1840 Sétifin taistelussa. Hän sai 1842 ylennyksen kapteeniksi. Vuonna 1845 Bourbaki oli lyhyen aikaa kuningas Ludvig Filipin adjutanttina, mutta palasi sen jälkeen Algeriaan. Vuonna 1851 hänet ylennettiin everstiksi ja nimitettiin ensimmäisen zuavirykmentin komentajaksi. Bourbaki osallistui myös Krimin sotaan ja sai vuonna 1854 Alman taistelun jälkeen ylennyksen prikaatikenraaliksi. Hän haavoittui Sevastopolin valtauksen yhteydessä ja palasi sen jälkeen vielä kerran Algeriaan, jossa hänestä tuli 1857 divisioonakenraali.[1][2] Vuonna 1859 Bourbaki osallistui sotaan Italiassa. Seuraavana vuonna hänestä tuli 2. divisioonan komentaja Grenoblessa.[1]

Bourbaki nimitettiin vuonna 1869 keisari Napoleon III:n adjutantiksi ja seuraavana vuonna keisarillisen kaartin komentajaksi. Ranskan–Saksan sodan puhjetessa hän johti kaartiaan Metzin alueella käydyissä taisteluissa ja jäi saksalaisten vangiksi, mutta vapautui pian. Sen jälkeen marsalkka F. A. Bazaine lähetti Bourbakin Englantiin neuvottelemaan keisarinna Eugénien kanssa. Palattuaan Bourbaki ei enää päässyt takaisin Metziin ja tarjoutui siksi Toursissa uuden tasavaltaisen kansallisen puolustuksen hallituksen käyttöön. Hänet nimitettiin aluksi pohjoisen armeijan komentajaksi, mutta siirrettiin pian johtamaan itäistä armeijaa, joka muodostettiin Loiren armeijan kahtiajakamisen yhteydessä. Bourbakin armeija lähetettiin vapauttamaan saksalaisten piirittämää Belfortin kaupunkia, missä se kuitenkin epäonnistui. Hän tosin voitti saksalaiset Villersexelissa 9. tammikuuta 1871, mutta kärsi 15.–17. tammikuuta tappion kolmipäiväisessä Lisainejoen taistelussa ammusten ja elintarvikkeiden puutteen sekä joukkojensa väsymyksen seurauksena. Bourbakin armeija pakeni Juravuoristoon Sveitsin rajan yli ja hän yritti 26. tammikuuta itsemurhaa siinä kuitenkaan onnistumatta. Kenraali Justin Clinchant otti hänen joukkonsa komentoonsa.[1][2]

Ranskan–Saksan sodan jälkeen Bourbaki toimi XIV armeijakunnan komentajana sekä Lyonin kuvernöörinä. Hän siirtyi vuonna 1881 reserviin ja oli kahdesti ehdolla parlamenttivaaleissa tulematta kuitenkaan valituksi.[1]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e Charles-Denis-Sauter Bourbaki (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 27.7.2013. Lähteessä on kuolinpäivä 23.9.1897.
  2. ↑ a b c Nordisk Familjebok. Lähteessä kuolinpäivä 22.9.1897. (1905), s. 1349. (ruotsiksi) Runeberg.org. Viitattu 18.1.2015.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]