Dagur Kári

Dagur Kári (s. 12. marraskuuta 1973 Pariisi) on islantilainen elokuvaohjaaja.

Pariisissa islantilaisille vanhemmille (isä kirjailija Pétur Gunnarsson) syntynyt Kári muutti kotimaahansa kolmivuotiaana. Hän opiskeli elokuvaa Tanskan kansallisessa elokuvakoulussa, josta valmistui 1999. Hänen päättötyönään tekemänsä lyhytelokuva Lost Weekend (1999) keräsi lukuisia palkintoja Euroopan eri elokuvafestivaaleilla.

Kárin tunnetuin elokuva Suomessa, kuten muuallakin maailmassa on hänen esikoispitkänsä Nói albínói (2003), joka on musta komedia levottomasta nuoresta miehestä Noista. Noi vetelehtii omassa pienessä kotikylässään, ei tee juuri mitään, ei jaksa käydä edes kunnolla koulua. Mutta hänen suurena haaveenaan on karata talvella lumen ja jään ympäröimästä kotikylästään johonkin lämpimään. Elokuva on esitetty useilla elokuvafestivaaleilla, joilla se on kerännyt runsaasta palkintoja.

Kárin seuraava elokuva oli tanskassa ja tanskan kielellä kuvattu Voksne mennesker (2005). Tämän jälkeen hän on ohjannut englanninkielisen elokuvan The Good Heart (2009), jossa pääosaa näyttelee skotlantilainen Brian Cox.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Kylmälä, Otto & Malmi, Timo: ”Islannissa missään ei ole järkeä mutta kaikki on mahdollista”, Dagur Kárin haastattelu. Filmihullu 4/2016.
  • Kylmälä, Otto: ”Dagur Kárin kaunis maailma”. Filmihullu 4/2016.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]