Mitalit | |||
---|---|---|---|
Danny Harris 2008. | |||
Miesten yleisurheilu | |||
Maa: Yhdysvallat | |||
Olympialaiset | |||
Hopeaa | Los Angeles 1984 | 400 m aj | |
MM-kilpailut | |||
Hopeaa | Rooma 1987 | 400 m aj |
Daniel Lee ”Danny” Harris (s. 7. syyskuuta 1965 Torrance, Kalifornia) on yhdysvaltalainen 400 metrin aitajuoksija[1].
Harrisin isä kuoli Dannyn ollessa kolmevuotias ja äiti, kun Danny oli 14-vuotias. Hän kasvoi isovanhempiensa luona. Hän haaveili NFL-urasta, eikä vielä high school -aikanaan ollut juossut 400 metrin aitajuoksua. Hän tosin teki Yhdysvaltojen ikäkausiennätyksen 300 metrin aitajuoksussa 35,52.[2]
Aloitettuaan opintonsa Iowan yliopistossa hän teki kolmannessa 400 metrin aitajuoksukilpailussaan nuorten maailmanennätyksen 49,55. Hän paransi nuorten maailmanennätystä kaikkiaan viidesti[3] ja ajallaan 48,02 hän piti ennätystä hallussaan vuoteen 2021 saakka, jolloin sen alitti Sean Burrell[4]. Vuoden 1984 aikana Harris hävisi vain kahdesti: Edwin Mosesille olympiakarsinnoissa ja Los Angelesin olympialaisissa[2], jossa hänen hopea-aikansa oli 48,13[1]. Hän voitti NCAA:n mestaruuden 400 metrin aitajuoksussa 1984, 1985 ja 1986. Yhdysvaltojen-mestaruuden hän voitti 1986 sekä sai hopeaa 1985 ja 1987.[2]
Harris katkaisi Edwin Mosesin lähes kymmenen vuotta ja 107 loppukilpailua kestäneen voittoputken kukistaessaan hänet Madridissa 4. kesäkuuta 1987 ajoin 47,56 – 47,69[2]. Rooman MM-kilpailuissa 1987 hän hävisi Mosesille 0,02 sekuntia ja sai hopeaa ajalla 47,48[5].
Harris jäi olympiakarsinnoissa 1988 viidenneksi ajalla 47,76. Hän voitti GP-finaalin 1988, sijoittui toiseksi 1990 ja kolmanneksi 1986. Hän voitti Yhdysvaltojen-mestaruuden 1991[2] ja juoksi ennätyksensä 47,38 Lausannessa 10. heinäkuuta 1991[6]. Tokion MM-kilpailuissa hän oli viides.[7]
Harris jäi kiinni kokaiinin käytöstä Yhdysvaltojen hallimestaruuskilpailuissa 1992 ja sai neljän vuoden kilpailukiellon, jonka Yhdysvaltojen yleisurheiluliitto vetoomuksen jälkeen lyhensi, ja hän aloitti kilpailemisen 1994. IAAF antoi hänelle kuitenkin kilpailuluvan vasta kaudelle 1995. Hän ei selviytynyt enää arvokilpailuihin, mutta kukisti 1995 kolme kertaa maailmanmestari Derrick Adkinsin, ja juoksi ajan 47,56.[2]