![]() | |
Digitoksiini
| |
Systemaattinen (IUPAC) nimi | |
3-[(3S,5R,8R,9S,10S,13R,14S,17R)-3-[(2R,4S,5S,6R)-5-[(2S,4S,5S,6R)-5-[(2S,4S,5S,6R)-4,5-dihydroksi-6-metyylioksan-2-yyli]oksi-4-hydroksi-6-metyylioksan-2-yyli]oksi-4-hydroksi-6-metyylioksan-2-yyli]oksi-14-hydroksi-10,13-dimetyyli-1,2,3,4,5,6,7,8,9,11,12,15,16,17-tetradekahydrosyklopenta[a]fenantren-17-yyli]-2H-furan-5-oni | |
Tunnisteet | |
CAS-numero | |
ATC-koodi | C01 |
PubChem CID | |
DrugBank | |
Kemialliset tiedot | |
Kaava | C41H64O13 |
Moolimassa | 764,922 |
SMILES | Etsi tietokannasta: | ,
Farmakokineettiset tiedot | |
Hyötyosuus | 95 % |
Metabolia | hepaattinen |
Puoliintumisaika | 5–7 vrk |
Ekskreetio | ? |
Terapeuttiset näkökohdat | |
Raskauskategoria |
? |
Reseptiluokitus |
|
Antotapa | oraalinen |
Digitoksiini on sydänglykosidina käytettävä lääkeaine. Se on rakenteeltaan ja vaikutukseltaan digoksiinin kaltainen, vaikkakin vaikutukseltaan pidempikestoinen. Toisin kuin digoksiini, jonka munuaiset poistavat elimistöstä, digitoksiini poistuu elimistöstä maksan kautta, minkä takia se soveltuu myös potilaille, joilla on munuaisten toimintahäiriöitä. Nykyään se on kuitenkin länsimaisessa lääketieteessä käytössä vain harvakseltaan. Kun digoksiini on useissa valvotuissa testeissä osoittautunut osalle potilaista tehokkaaksi sydämen toimintahäiriön hoidossa, digitoksiinin teho on selkeästi heikompi, vaikka periaatteessa niiden pitäisi toimia yhtä tehokkaasti.[1]
Digitoksiinin kemiallinen kaava on C41H64O13, moolimassa 764,95 g/mol ja CAS-numero 71-63-6.
Digitoksiinilla on samoja sivuvaikutuksia kuin yleisemmin käytetyllä digoksiinillakin: anoreksiaa, pahoinvointia, oksentelua, ripulia, sekavuutta, näköhäiriöitä ja sydämen rytmihäiriöitä. Digoksiinin vasta-aine on osoittautunut tehokkaaksi myös digitoksiinin aiheuttamien vakavien myrkytystapausten hoidossa.[2]
Ensimmäinen tunnettu kuvaus sormustinkukan käytöstä lääkkeellisesti on vuodelta 1775.[3] Sen tehoaine saatiin kuitenkin eristetyksi vasta paljon myöhemmin, kun Oswald Schmiedeberg onnistui tässä vuonna 1875. Nykyaikaiseen terapeuttiseen käyttöön molekyyli saatiin ranskalaisen farmakologin ja kemistin Claude-Adolphe Nativellen työn ansiosta. Ensimmäisen rakennemäärityksen aineelle teki Adolf Otto Reinhold Windaus vuonna 1925, mutta täysin rakenne saatiin kuvatuksi täsmällisine sokeriryhmien määrityksineen vasta vuonna 1962.[4][5]
Digitoksiini ja sen sukuiset kardenolidit ovat in vitro -testeissä osoittautuneet lupaaviksi ihmisen syöpäsoluja vastaa, mutta digitoksiinin kliinistä käyttöä syövän hoitoon on rajoittanut sen kapea terapeuttinen indeksi.[6][7] Digitoksiinin glykodiversifikaatio johti aiemmin tuntemattoman tyyppisten digitoksigeniinin neoglykosidien löytämiseen. Nämä osoittautuivat aiempia tehokkaammiksi syövän taltuttamisessa ja ionotrooppisen aktiivisuuden vähentämisessä.[8] Tähän havaintoon perustuvat steroidaaliset glykosidit olivat perustana uudentyyppisten – solunulkoisten – vasta-ainekonjugaattien (EDC) kehittämiselle.