Dingo (yhtye)

Tämä artikkeli kertoo Suomalaisesta rockyhtyeestä. Australianvillikoirasta katso Dingo. Muista merkityksistä kerrotaan täsmennyssivulla.
Dingo
Dingo Rovaniemen Iskelmäkesässä 2018.
Dingo Rovaniemen Iskelmäkesässä 2018.
Tiedot
Toiminnassa 1982–1986
1993–1994
1998–2002
2004–
Tyylilaji
Kotipaikka Suomi
Laulukieli
Jäsenet

Pertti Neumann, laulu
Jonttu Virta, kitara
Tom Eklund, bassokitara
Leena Peisa, kosketinsoitin
Saska Ketonen, rummut

Entiset jäsenet

Juha Seittonen, rummut (1982–1986, 1993–1994, 1998–2002 ja 2017)
Jarkko Eve, bassokitara (1983–1984, 2002–2008)
Tuomo Vähä-Pesola, koskettimet (1983, 1986)
Pete Nuotio, kosketinsoitin (1983–1986, 1998–2002 ja 2017)
Pepe Laaksonen, bassokitara (1984-1986, 1993–1994, 1998–2002 ja 2017-2024)
Pave Maijanen, kosketinsoitin (1993–1994)
Jari Nieminen, kitara (2002)
Vesa Aaltonen, rummut (2002)
Pekka Kuorikoski, kosketinsoitin (2002)
Hombre Lampinen, kitara (2004–2005)
Juha Jokinen, rummut (2004–2005)
Sami Välimäki, kosketinsoitin (2004–2005)
Erik Valkama, kitara (2005–2014[1])
Ari Toikka, rummut (2005–2007)
Pekka Siistonen, kosketinsoitin (2005–2007)
Jukka Mänty-Sorvari, rummut (2007)
Robert Engstrand, kosketinsoitin (2007–2011)
Ville Siuruainen, rummut (2008–2014[2])
Vesa Kuhlman, bassokitara (2008–2014[3])
Jani Hölli, kosketinsoitin (2011–2014[1])
Janne Kasurinen, kitara (2014–2015)
Mikko Virta, kitara (2014–2015)
Esa Nummela, akustinen kitara (2014–2015)
Topi Karvonen, bassokitara (2014–2015)
Tero Rikkonen, rummut (2014–2015)
Jere Ijäs, kosketinsoitin (2014–2015)
Matti Kankkonen, kitara (2016)
Simo Kuusela, bassokitara (2016)
Petteri Parkkila, kosketinsoitin (2016)
Otto Haapanen, rummut (2016)
Rein T. Rebane, kitara (2015–2016)
Taago Daniel, bassokitara (2015–2016)
Vallo Vildak, rummut (2015–2016)
Petri Lapintie, kosketinsoitin (2015–2016)
Levy-yhtiö

Magnum Music, 2018
Suomen Musiikki, 2012–2013[4]
Edel/AXR, 2005–2010
Finnlevy/Warner, 1983–1985, 1992–2004
Sonet, 1986
Bang Trax, 1986

Aiheesta muualla
Kotisivut

Dingo on suomalainen rockyhtye, joka on yksi kaikkien aikojen suosituimmista suomalaisista yhtyeistä. Dingon kulta-aika oli vuosina 1984–1986. Yhtyeen perustamisesta lähtien sen keulakuva on ollut laulaja-lauluntekijä Neumann. Dingon tunnetuimpia hittejä ovat muun muassa ”Autiotalo”, ”Kirjoitan”, ”Levoton Tuhkimo”, ”Sinä ja minä”, ”Nahkatakkinen tyttö”, ”Pyhä klaani”, ”Perjantai”, ”Rio Ohoi” ja ”Lähetyssaarnaaja”.[5] Yhtye on myynyt Suomessa uransa aikana yhteensä yli 500 000 levyä.[6]

Dingon perustivat vuonna 1982 Pertti Nieminen (nykyinen Neumann, laulu ja bassokitara), Jonttu Virta (kitara) ja Juha ”Quuppa” Seittonen (rummut). Keväällä 1983 kokoonpanoon liittyivät kosketinsoittaja Tuomo Vähä-Pesola ja basisti Jarkko Eve, jotka täydensivät Dingon alkuperäisen kokoonpanon. Dingo on esiintynyt klassisessa kokoonpanossaan vuosina 1984–1986, 1998–2002 ja vuonna 2017. Dingo hajosi lokakuussa 1986. Yhtye on tehnyt kolme paluuta 1980-luvun jälkeen. Ensimmäisen kerran vuosina 1993–1994, toisen vuosina 1998–2002 ja kolmannen vuodesta 2004 eteenpäin. Yhtyeessä on soittanut yhteensä 39 muusikkoa, joista vuoden 2002 jälkeen 31. Pertti Neumann on Dingon jäsenistä ainoa, joka on vaikuttanut yhtyeen kaikissa kokoonpanoissa.

Vuosina 2004–2016 Neumann esiintyi vaihtelevien kokoonpanojen kanssa Dingon nimellä, mutta monet eivät pitäneet näitä kokoonpanoja oikeana Dingona[7]. Dingon 2000-luvun albumit ovat menestyneet heikosti, sillä vuonna 2005 julkaistua Purppuraa-albumia myytiin 10 000 kappaletta ja vuonna 2008 julkaistua Humisevan harjun paluu -albumia vain 2 000 kappaletta.[5]

Peter von Baghin ja Ilpo Hakasalon mukaan vuosien 1984–1985 Dingo-hysteria oli ainutlaatuinen ilmiö suomalaisen populaarikulttuurin historiassa. Yhtyeen keväällä 1985 julkaisema Kerjäläisten valtakunta -albumi ylitti platinalevyyn oikeuttaneen 100 000 myydyn kappaleen rajan ennennäkemättömän nopeasti, vain muutamassa päivässä. Dingon suosio ylitti ikä- ja sukupolvirajat. Yhtyeen musiikkia kuuntelivat niin teinit kuin eläkeikäisetkin. Dingo-hysteria ohitti kaikki aiemmat joukkoliikkeet Suomessa, eikä samanlaista ilmiötä tunneta muista Pohjoismaista. Edes ruotsalainen Abba ei suurimman menestyksensä vuosina 1970-luvulla innostanut ihailijoitaan läheskään samalla tavoin. Dingoa vastaavaa palvonnan ilmapiiriä on von Baghin ja Hakasalon mukaan etsittävä suurista maista, Elvis Presleyn läpimurron aikaisesta Yhdysvalloista 1950-luvulla tai The Beatlesin hehkuttamasta Yhdistyneestä kuningaskunnasta 1960-luvulla.[8]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuvaiheet (1982–1983)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1982 Neumann alkoi koota itselleen uutta yhtyettä hajonneen MACin tilalle. Yhtyeen rumpaliksi tuli Juha ”Quuppa” Seittonen ja kitaraan Kieltolaki-yhtyeen Jonttu Virta. Yhtye nimettiin Sous-Pierreksi, mutta nimi lyhennettiin pian Sohoksi.[9] Yhtye kuitenkin kuuli, että Englannissa vaikutti samanniminen yhtye, ja Neumann keksi yhtyeelle uudeksi nimeksi Dingo.[10] Jonttu Virran mukaan nimi keksittiin jo silloin olemassa olleesta kappaleesta "Nimeni on Dingo"[9].

Dingoon tulivat mukaan basisti Jarkko Eve ja kosketinsoittaja Tuomo Vähä-Pesola. Yhtyeen harjoituspaikka sijaitsi Porin silloin uudella kulttuuritalolla Anniksella[9], missä on edelleen ”Dingokämpäksi” nimetty tilalähde?.

Yhtyeen oli aluksi vaikea saada levytyssopimusta. Useamman levy-yhtiön johtaja lähetti yhtyeen demonauhat takaisin todeten, etteivät he nähneet Dingon musiikissa kaupallista potentiaalia. Kieltäytyjien joukossa olivat muun muassa CBS, Poko Rekords ja Sony. [11] Sonyn silloinen tuotannosta vastannut markkinointipäällikkö Hans Rautio on myöhemmin kertonut hylkäyksen syyksi demonauhan huonon laadun ja laulajan "originellin" tyylin, joka kaipasi hänen mukaansa vielä kehittämistä. [12] Lopulta kesällä 1983 Finnlevyn ollessa kykyjenmetsästysretkellä Porissa sen edustaja kiinnostui Dingosta ja levytyssopimus Finnlevyn kanssa solmittiin[11]. Pori oli silloin levy-yhtiön erityisellä tarkkailulistalla, sillä samasta kaupungista oli samoihin aikoihin tullut läpimurtonsa tehnyt Yö-yhtye.[13] Kyseinen levytyssopimukseen johtanut kasetti oli nimeltään Hölmöläisten laiva. Toisin kuin monesti on luultu, Finnlevyn saama demokasetti oli eri kuin aiempi muiden levy-yhtiöiden hylkäämä. Muiden levy-yhtiöiden tapaan myös Finnlevy oli hylännyt yhtyeen ensimmäisen demokasetin ja levytyssopimus tehtiin vasta toisen demokasetin kuuntelun jälkeen.[12]

Ennen ensilevytystä kokoonpanoa piti hieman muuttaa. Kosketinsoittaja Tuomo Vähä-Pesola vaihtui Pete Nuotioon, johon Eve oli tutustunut aikaisemmin. Vähä-Pesola lähti Annankadulta suuttuneena saatuaan kuulla kosketinsoittajan vaihtuvan. Neumannin sanojen mukaan Dingo tarvitsi toisenlaisen kosketinsoittajan.[14]

Dingon logon suunnitteli pop-taiteilija Markus Heikkerö, joka tunnetaan myös Sleepy Sleepers -yhtyeen aiempana rumpalina.[15]

Menestysvuodet (1984–1986)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Dingo esiintyi Helsingin Kaivopuistossa kesällä 1984. Kuvassa Neumann.

Tammikuussa 1984 single "Sinä ja minä" osallistui Levyraati-ohjelmaan televisiossa ja voitti sen. Huhtikuussa julkaistiin albumi Nimeni on Dingo, joka pysyi myydyimpien levyjen joukossa koko vuoden[16]. Yhtyeen tuottajaksi valikoitui Pave Maijanen. Toisena vaihtoehtona Dingon tuottajaksi oli Jimi Sumén. Näistä kahdesta vaihtoehdosta Neumann päätyi Maijaseen. Maijasen roolia Dingolle on luonnehdittu niin merkittäväksi, että hänestä on käytetty jopa nimeä "kuudes Dingo"[17].

Juhannuksen jälkeen Dingon kokoonpano muuttui jälleen, kun basisti Jarkko Eve lähti soolouralle. Tilalle Neumann kutsui basistiksi MAC:in ajoilta tutun Pepe Laaksosen[18]. Saman vuoden syksyllä julkaistiin singlenä kappale ”Autiotalo”, jonka ansiosta Dingo teki lopullisen läpimurtonsa. ”Autiotalo” on edelleenkin Dingon myydyin singlejulkaisu.[19]

Dingo-hysteria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi 1985 oli Dingolle kaikkein menestyksekkäin. Helmikuussa yhtyeen toisen albumin kansikuvia kuvattiin Marokossa[20]. Seuraavassa kuussa albumi Kerjäläisten valtakunta nousi levylistojen kärkeen. Levy myi viikon aikana yhteensä 125 000 kappaletta nousten silloin Suomen kaikkien aikojen myydyimmäksi suomalaiseksi albumiksi. Nykyisinmilloin? albumia on myyty yhteensä lähes 200 000 kappaletta. Se on kaikkien aikojen neljänneksi myydyin suomalainen albumi.[21][22]

Suuri suosio näkyi myös yhtyeen keikkapalkkioissa. Dingo sai juhannuksena 1985 yhdestä ainoasta keikasta 130 000 markan palkkion, mikä oli ennenkuulumattoman suuri summa sen ajan Suomessa.[23] Kesä 1985 oli Dingo-hysterian aikaa.[24][25] Valtavaksi hysteria kasvoi Kaivopuiston keikalla.[26] Eniten Dingoa fanittivat 12–13-vuotiaat tytöt. Fanit pyrkivät idolinsa lähelle ja kova puristus ihmisjoukossa saattoi aiheuttaa kymmenien tyttöjen pyörtymisen.[27]

»Dingon levyjä myydään kuin Päätalon kirjoja ja tyttöjä kaatuu kuin Yli-Vainion kokouksissa mummoja.»
(Toimittaja Arvo Tuominen television A-studiossa, 1985.[28])

Fanit pyrkivät keikkabussiin ja juoksivat sen perässä.[29] Yhtyeen jäsenillä ei ollut yksityiselämää. Faneja näkyi yhtyeen jäsenten porttikongeissa nimikirjoituksia peräämässä.[30] Esimerkiksi rumpali Quuppa huomasi eräänä päivänä nurmikkoa ajaessaan, että hänen toimiaan seurasi kadun varrella linja-autolastillinen ihmisiä[31]. Tarinan mukaan matka Yyterin rannoille sisälsi kaikkien Dingon jäsenten asuintalojen esittelyn. Yhtye alkoi vähitellen turhautua suursuosion aiheuttamiin lieveilmiöihin.[5] Dingo yritti vältellä fanejaan muun muassa valeasuilla.[32] Yhtyeen jäseniä kuljetettiin eräässä vaiheessa keikoille laatikoissa, mutta fanit huomasivat tämän muutaman kerran jälkeen. Jäsenet uhkasivat tukehtua laatikkoihin, kun ympäröivät fanit tukkivat ilmareiät.[33] Myös Dingo-vastaisuutta oli ilmassa. Kerran keikka-auton jalkatilasta löytyi dynamiittinalli, joka oli kytketty auton etulamppujen johtoihin.[34]

Oma levy-yhtiö ja uudet levyt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1986 Dingon levytyssopimus Finnlevyn kanssa päättyi ja Dingo perusti oman levy-yhtiön, Bang Traxin[35][36]. Helmikuussa Dingo vieraili Lontoossa ilmestyneen ”The House Without a Name / Tell Me Now” -singlen johdosta. Sonet-levy-yhtiö julkaisi Dingon englanninkielisen singlen Englannissa, Ruotsissa ja Tanskassa, joissa se nousi pieneksi radiohitiksi. Englanninkieliset sanat kappaleisiin teki Joe Meikle. Yhtyeen maailmanvalloitus jäi kuitenkin tekemättä. Myöhemmin Neumann on maininnut suurimmaksi syyksi sen, ettei halunnut vaihtaa laulukieltä suomesta englanniksi[37].

Maaliskuussa ilmestyi kolmas albumi Pyhä klaani, joka oli tyyliltään huomattavasti aiempia levyjä synkempi. Albumin myyntimäärät jäivät vaatimattomiksi kahteen aiempaan levyyn verrattuna, ja sitä myytiin noin 80 000 kappaletta. Julkisuudessa Pyhää klaania arvosteltiin epäonnistuneeksi levyksi.[38]

Talousvaikeudet johtavat hajoamiseen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ajan mukana Dingon kustannukset kasvoivat, kun yhtyeen apulaisiksi palkattiin jäsenten ammattitaidottomia kavereita, joille maksettiin palkkaa. Leveilevä rahankäyttö söi yhtyeen taloutta.[39] Yhtyeen jäsenet itse uskoivat, että he eivät vain saaneet tarpeeksi palkkaa, koska joku muu rikastui heidän kustannuksellaan.[40][36]

Vuonna 1986 Dingo teki siihen mennessä Suomen suurimman jäähallikiertueen, joka osoittautui lopulta tappiolliseksi ja Dingon alamäki alkoi[36]. Yksi kiertueen keikkajärjestäjistä oli varastanut Dingolle kuuluvista palkkioista noin 500 000–700 000 markkaa ja kadonnut jäljittämättömiinn[41].[42] Miehen kadottua yhtye kärsi noin 450 000 markan tappiot. Myös suosio oli laskussa, ja yhtyeen jäsenillä oli sisäisiä ristiriitoja.[5] Neumannin leveily hieman paremmalla palkalla tuli esille humalassa ja konflikteissa. Muut yhtyeen jäsenet kadehtivat Neumannia.[43][44]

Kesällä kosketinsoittaja Pete Nuotio lähti Dingosta ja alkuperäinen kosketinsoittaja Tuomo Vähä-Pesola tuli takaisin yhtyeeseen. Esiintymiset eivät kuitenkaan onnistuneet ja lopulta yhtye hajosi. Dingon viimeinen esiintyminen oli Nivalan Tuiskulassa 4. lokakuuta 1986, jolloin Neumann ilmoitti muille jäsenille ja yleisölle keikan jäävän Dingon viimeiseksi[41]. Rahat olivat loppuneet, ja yhtye halusi lopettaa vielä huipulla ollessaan.[45] Neumannille lopettamispäätös oli niin raskas, että hän hajotti keikkapaikan takahuoneen remonttikuntoon esityksen jälkeen.[41]

Yhtye ilmoitti 7. lokakuuta 1986 pidetyssä tiedotustilaisuudessa lopettavansa niin esiintymisen kuin levyttämisenkin, mutta mahdollisesta jatkosta ei haluttu eikä voitu puhua mitään. Dingon hajoamisesta ilmoitettiin tv-uutisissa, Kymmenen uutisissa, Ajankohtaisessa kakkosessa, lehdissä ja radiossa. Yksi maan menestyneimmistä yhtyeistä oli hajonnut. Dingo rikkoi vuosien 1984–1986 aikana kaikki siihen asti tehdyt levy- ja konserttimyynnin ennätykset Suomessa. [46]

Vaikka Neumann oli miettinyt yhtyeen hajoamista pitkään, monelle tieto tuli yllätyksenä. Esimerkiksi yhtyettä tuottanut Pave Maijanen kuuli Dingon hajoamisesta ensimmäistä kertaa televisiouutisista. [46]

Hajoamisen jälkeen (1986–1993)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1986–1993 Dingon jäsenet vaikuttivat musiikin saralla kukin omalla tahollaan. Neumann kokosi Pepe Laaksosen kanssa vuonna 1987 S.E.X.-yhtyeen, joka hajosi julkaistuaan vain pari singleä ja yhden albumin. Jonttu Virta soitti QQ Blue -yhtyeessä, Pepe Laaksonen julkaisi oman soololevynsä Veli kuu ja Quuppa vaikutti useissa eri kokoonpanoissa. Vuosien 1986–1993 aikana Neumann julkaisi kolme sooloalbumia ja toimi myös EMI:n tuotantopäällikkönä.[47]

Neumann ja Quuppa soittivat 1980- ja 1990-lukujen taitteessa samassa yhtyeessä, ensin nimellä Neumann & Albion Rockers, mutta myöhemmin nimellä Neumann. Kokoonpano julkaisi muutaman singlen ja albumin Kotiinpaluu.[48]

Maaliskuussa 1990 Dingo esiintyi Nuotiota lukuun ottamatta Porissa cp-gaalassa, jonka Neumann isännöi. Nuotion tilalle kosketinsoittimia soitti Pave Maijanen. Yllätysesiintymisen jälkeen Dingo ei jatkanut.[49]

Vuonna 1992 Dingolle tarjottiin 100 000 markkaa yhdestä keikasta, mutta tuolloin yhtye ei suostunut tarjoukseen. Saman vuoden syksyllä kappale ”Levoton Tuhkimo – remix” nousi radion soitetuimpien kappaleiden joukkoon. Neumann julkaisi omaelämäkerran ja samannimisen albumin Tähti ja meripoika samana syksynä.[5]

Ensimmäinen paluu (1993–1994)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keväällä 1993 ilmestyi kokoelmalevy Tuhkimotarina. Samoihin aikoihin alkoivat liikkua huhut Dingon paluusta. Huhut myös toteutuivat: Dingo palasi lavoille lähes tunnetuimmassa kokoonpanossaan. Tällä kertaa koskettimissa oli Pave Maijanen, sillä Pete Nuotio ei lähtenyt tuolloin mukaan vedoten henkilökohtaisiin syihin. Maijanen ei kuitenkaan ollut yhtyeen virallinen jäsen[50]. Myöhemmin Nuotio kertoi Dingo-dokumentissa Nuoret sankarit: Dingon tarina kyseisen paluun olleen mielestään ajoitettu väärin. Syksyllä ilmestyi kokoelmalevy Sinä & Minä, joka sisälsi uuden ”Perjantai”-kappaleen.[51] ”Perjantai” nousi hitiksi ja nousi Yle Radio Suomen silloisen Soitetuimmat-listan sijalle 1.

Dingo aloitti kiertueen kesällä 1993 ja aloitti vuodenvaihteessa 1993–1994 uuden albumin äänityksen. Dingo julkaisi 30. huhtikuuta 1994 uuden albumin, Via Finlandian, tasan 10 vuotta ensialbumi Nimeni on Dingon jälkeen. Albumin tunnetuin kappale on ”Elämäni sankari”. Albumia myytiin noin 13 000 kappaletta, ja siten se oli siihen asti heikoimmin menestynyt Dingo-albumi[51]. Myöhemmin levyn heikon menestyksen syyksi on arvioitu sitä, että ajoitus oli väärä eikä Dingon tapainen suomirock ollut suosiossa. Kesän jälkeen Dingo ilmoitti toistamiseen tauosta.[52].

Vuonna 1996 Dingosta tehtiin TV-dokumentti Nuoret sankarit: Dingon tarina, joka oli Yle TV1:llä esitetyn Kunnian Kentät: Suomalaisen rockin 1980-luku -dokumenttisarjan neljäs sarja. Dokumentin käsikirjoitti ja ohjasi Axa Sorjanen.

Dokumenttisarjaa tehdessään Sorjasen alkuperäinen suunnitelma oli haastatella vain Neumannia sekä yhtyeen manageri Lasse Norresta ja tuottaja Pave Maijasta sekä alkuperäistä basistia Eveä. Näiden haastattelujen jälkeen Sorjanen päätti, että Dingon tarinaa oli tarkasteltava myös kaikkien muiden Dingon jäsenten kautta. Kunnian kentät oli kuitenkin myyty Ylelle kolmeosaisena, eikä siihen mahtunut erillistä osaa vain yhdestä bändistä. Sorjanen ja tuottaja Lasse Wikman kävivät sarjan tilanneen, silloisen Ylen viihdetoimituksen esimiehen Helena Kokon puheille ja onnistuivat puhumaan Dingolle oman jaksonsa. Tämän jälkeen myös Pepe Laaksosta, Pete Nuotiota, Jonttu Virtaa ja Juha Seittosta haastateltiin dokumenttiin. Nuotio oli vetäytynyt Dingon jälkeen täysin julkisuudesta ja oli antanut vain yhden haastattelun, vuonna 1986 Seuralle juuri bändistä lähtönsä jälkeen. Muutaman puhelinkeskustelun jälkeen Nuotio suostui. [53]

Nuoret sankarit: Dingon tarina -dokumenttiin tehdyt haastattelut ovat nykyään nähtävillä leikkaamattomina Yle Elävä arkistossa.[54]

Toinen paluu (1998–2002)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lokakuussa 1998 Dingo esiintyi Hartwall Areenalla tunnetuimmassa kokoonpanossaan ensimmäistä kertaa 12 vuoteen. Samassa kuussa Dingo esiintyi myös Porin Karhuhallissa, minkä jälkeen Dingo kiersi vuosina 1999–2002 eri esiintymispaikkoja. Yhtyeen paluukiertuetta vauhditti myös vuonna 1999 julkaistu uusi kokoelmalevy Parhaat, joka myi platinaa.[22] Paluun myötä yhtyeen suosio oli uudelleen noussut ja yhtye huomasi, että Suomessa oli kasvanut kokonaan uusi Dingoa kuunteleva sukupolvi.[55]

Dingolta odotettiin jälleen uutta materiaalia. Yhtye vietti paljon aikaa treenikämpällä ja valmisteli materiaalia, onnistumatta tavoitteessaan. Neumann vieraili jopa Laaksosen kanssa Porissa Dingon alkuaikojen maisemissa hakemassa inspiraatiota.[53]

Yhtye ei kuitenkaan saanut aikaan uutta musiikkia, minkä seurauksena kosketinsoittaja Pete Nuotio ja rumpali Quuppa Seittonen erosivat yhtyeestä tammikuussa 2002. Myös muut jäsenet olivat turhautuneita siihen, ettei yhtye kyennyt uudistumaan. Nuotion ja Seittosen erottua yhtyeestä Dingo jäi jälleen tauolle.[56] Neumann kuitenkin kertoi eri haastatteluissa Dingon jatkavan miehistönvaihdoksista huolimatta.[57]

Dingon hajoamisen jälkeisinä kuukausina Neumann ja Pepe Laaksonen tekivät Jarkko Even kanssa trio-keikkoja. Tuolloin Neumann ja Eve alkoivat jatkaa yhteistyötä oltuaan pitkään omilla teillään.

Dingo esiintyi 31. joulukuuta 2002 Tallinnassa Saku Suurhallissa erikoiskokoonpanolla. Keikalla esiintyivät solistina Neumann, basistina Jarkko Eve, kitaristina Jari ”Heinä” Nieminen, kosketinsoittaja Pekka Kuorikoski ja rumpalina Vesa Aaltonen. Sama kokoonpano soitti vielä Vuokatin Katinkullassa yhden keikan helmikuussa 2003 nimellä Neumann band plays Dingo.[58]

Dingon entiset jäsenet eivät halunneet lähteä keikalle. Silti keikkaa mainostettiin alkuperäisen Dingon keikkana, vanhalla kuvallakin. He tulistuivat Neumannille, mistä kertoo seuraava lainaus lehtiartikkelista:

»Dingo-yhtyeen ex-jäsenet ovat suuttuneet Neumannille, joka on buukannut bändin esiintymään Tallinnan Saku-halliin käyttäen Dingo-nimeä. Uudenvuoden aaton konserttia myydään ’legendaarisen suomalaisbändin spesiaalikeikkana’, vaikka lavalle nousee alkuperäisjäsenistä vain Neumann.

Entiset Dingo-miehet kummastelivat Nipan touhuja.

’Hävytöntä hommaa. Tässä tehdään liiketoimintaa ja hankitaan rahaa perusteilla, jotka koskettavat meitä ex-dingolaisia’, ihmettelee kosketinsoittaja Pete Nuotio Ilta-Sanomissa.»
([59])

Neumann puolustautui sanoen omistavansa Dingo-tavaramerkin ja voivansa perustaa yhtyeen uudestaan. Hän lisäsi, ettei voinut kieltäytyä keikkatarjouksesta, sillä muutoin Saku Suurhall olisi ottanut Aerosmithin esiintymään uudenvuodenaattona 2002.[60] Myöhemmin Neumann on kertonut pitävänsä Dingoa hyvänä ja vahvana brändinä, jota kannattaa käyttää.[61]

Kolmas paluu vaihtelevilla kokoonpanoilla (2004–2016)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Dingo Raumanmeren juhannuksessa 2006.

Keväällä 2004 julkaistiin uusi kokoelmalevy Dingomania ja DVD. Samalla ilmoitettiin, että Dingo alkaisi jälleen keikkailla. Dingon 20-vuotisjuhlakiertue alkoi Raumanmeren juhannus -festivaaleilla juhannuksena 2004, ja kokoonpanossa olivat tällä kertaa mukana solisti Neumann, basisti Jarkko Eve, kitaristi Hombre Lampinen, kosketinsoittaja Sami Välimäki ja rumpali Juha Jokinen.[62] Yle TV2 -kanavalla televisioidun festivaaliesiintymisen jälkeen käynnistyi Dingomania-kiertue, joka päättyi Leville vappuaattona 2005. Neumannin ja Even tarkoitus oli alun perin keikkailla tunnetuimmalla kokoonpanolla, mukaan lukien, Eve, jolloin yhtyeessä olisi ollut kuusi muusikkoa. Nuotio ja Seittonen kieltäytyivät ehdottomasti, jolloin myös Virta ja Laaksonen päätettiin sivuuttaa.

Toukokuussa 2005 Dingon kokoonpano vaihtui Neumannia ja Eveä lukuun ottamatta. Yhtyeen kokoonpanoa vahvistettiin Bomfunk MC’s -yhtyeen soittajilla, joita olivat rumpali Ari Toikka, kitaristi Erik Valkama ja koskentinsoittaja Pekka Siistonen[63]. Dingo julkaisi 8. kesäkuuta 2005 ”Musta leski” -singlen ja avasi samoihin aikoihin myös viralliset kotisivunsa. ”Musta leski” oli radioiden soitetuimpia kappaleita koko kesän 2005 ajan. Se nousi myös singlelistan kärkeen useiksi viikoiksi.lähde?

12. lokakuuta 2005 Dingo julkaisi ”Purppuraa”-singlen, joka oli toinen single uudelta Purppuraa-albumilta. Pitkäsoitto julkaistiin 26. lokakuuta ja sen tuotti Risto Asikainen.[64] Purppuraa ei kuitenkaan menestynyt hyvin. Ensimmäisellä viikolla albumi sijoittui Suomen viralliselle albumilistalle sijalle yhdeksän. Toisella viikolla albumi oli sijalla 23 ja kolmannen viikon jälkeen se putosi listalta kokonaan. Yhteensä levyä myytiin ainoastaan noin 10 000 kappaletta.[65] Vuonna 2006 Dingo esiintyi ympäri Suomea.lähde?

Dingon kokoonpano uudistui jälleen vuonna 2007, sillä rumpali Ari Toikka siirtyi Yön rumpaliksi[66]. Dingon uudeksi rumpaliksi palkattiin Jukka ”Frogley” Mänty-Sorvari, joka on tunnettu muun muassa yhtyeistä Skädäm ja Yö. Myöhemmin saman kevään aikana myös yhtyeen kosketinsoittaja vaihtui, sillä Pekka Siistonen jäi pois Dingon kokoonpanosta kiireidensä vuoksi. Tilalle Dingon kosketinsoittajaksi palkattiin studiomuusikkonakin toiminut Robert Engstrand.[64] Loppuvuonna rumpali Jukka ”Frogley” Mänty-Sorvari erosi yhtyeestä. Hänen tilalleen yhtyeeseen palkattiin Ville Siuruainen, joka tunnetaan myös Blake-yhtyeen rumpalina.[67]

Keväällä 2008 julkaistiin promosingle ”Skorpioninainen”, joka oli ensimmäinen singlejulkaisu Humisevan harjun paluu -albumilta. Heinäkuussa 2008 basisti Jarkko Eve ilmoitti eroavansa yhtyeestä ja keskittyvän jatkossa soolouraansa. Viimeisen keikkansa Dingon kanssa Eve soitti 27. heinäkuuta Nokialla Tapsan tahdit -tapahtumassa. Even tilalle yhtyeeseen liittyi Vesa Kuhlman.[68][69]

Lokakuussa 2008 julkaistiin uusi albumi Humisevan harjun paluu[69]. Albumia myytiin vain 2 000 kappaletta. Julkaisuviikollaan albumi oli virallisella albumilistalla sijalla 22, mutta putosi seuraavalla viikolla pois listalta. Humisevan harjun paluu on Dingon huonoimmin menestynyt albumi.[70] Samaan aikaan ilmestyi Dingo-tribuuttialbumi Melkein vieraissa – Nimemme on Dingo.

Lokakuussa 2009 julkaistiin Dingon ensimmäinen livealbumi Live. Levy on äänitetty kesän 2009 keikoilta. Albumilla on livekappaleiden lisäksi bonuksena uusi studiolevytys ”Indiana”, josta julkaistiin myös promosingle radiokanavia varten.[71][72]

Marraskuussa 2011 Robert Engstrandin tilalle kosketinsoittajaksi liittyi Jani Hölli.[73]

Keväällä 2012 Dingo alkoi levyttää albumia tuottajien Jimi Constantinen ja Maki Kolehmainen kanssa. Heidän johdollaan albumilla päätettiin käyttää studiomuusikoita sekä ohjelmoituja soittimia, esimerkiksi rumpukonetta. Kesäkuussa 2012 radioiden soitettavaksi julkaistiin "Adios Rosario" -single. "Adios Rosario" nousi Yle Radio Suomen Soitetuimmat-listalla ensimmäiselle sijalle viikolla 28. Kappale oli Dingon ensimmäinen Top 1 -hitti sitten vuoden 1993. Loppuvuodesta 2012 levyltä julkaistiin toinen single "Facebookissa", joka sai ristiriitaisen vastaanoton erityisesti sosiaalisessa mediassa.[74] Pian julkisuuteen vuosi tietoja, joiden mukaan Dingon jäsenet eivät soitakaan albumilla. Voice-viihdemedia tavoitti kitaristi Erik Valkaman, joka vahvisti ettei soita albumilla.[75]

Tammikuussa 2013 kuitenkin ilmoitettiin, että aiemmista suunnitelmista poiketen tuleva albumi julkaistaankin Neumannin sooloalbumina, nimellä Oma Waterloo, eikä Dingon albumina. Levy-yhtiö Suomen Musiikin mukaan albumi oli Neumannille hyvin henkilökohtainen albumi, joten se haluttiin julkaista Neumannin albumina. Dingon tuolloisesta kokoonpanosta albumilla soittivat osassa kappaleita Vesa Kuhlman bassoa, Ville Siuruainen rumpuja sekä Jani Hölli kosketinsoittimia. Neumannin sooloalbumin julkaisusta huolimatta Dingo jatkoi keikkailua normaalisti ja jotkut albumin kappaleista olivat parin vuoden ajan Dingon keikkaohjelmistossa.[76]

Syyskuussa 2014 tiedotettiin basisti Vesa Kuhlmanin ja rumpali Ville Siuruaisen eronneen yhtyeestä. Kun kaksikko päätti jättää Dingon, kokoonpano vaihtui samalla täysin, sillä myös kitaristi Erik Valkama ja kosketinsoittaja Jani Hölli vaihtuivat uusiin miehiin. Samalla yhtye vetäytyi keikkatauolle ja teki paluun täysin uusitulla kokoonpanolla joulukuussa 2014. Kyseessä on jo toinen kerta kun Dingon kokoonpano uudistuu kerralla täysin Neumannia lukuun ottamatta, sillä myös vuoden 2002 hajoamisen jälkeen yhtyeen kokoonpano uusiutui täysin. Lisäksi vuonna 2005 Dingon kokoonpano vaihtui täysin Neumannia ja silloista basisti Jarkko Eveä lukuun ottamatta.[77] Kuusimiehiseksi laajentuneessa Dingossa soittivat Neumannin lisäksi kitaristit Esa Nummela ja Janne Kasurinen (välillä hänen tilallaan oli Mikko Virta), basisti Topi Karvonen, kosketinsoittaja Jere Ijäs ja rumpali Tero Rikkonen.[78]

Dingon kokoonpano vuosina 2015–2016.

Lokakuussa 2015 yhtyeen kokoonpano vaihtui jälleen. Mukaan tulivat virolaiset kitaristi Rein T. Rebane, rumpali Vallo Vildak ja basisti Taago Daniel sekä suomalainen kosketinsoittaja Petri Lapintie. Virolaiseksi Dingoksikin kutsutun kokoonpanon kokosi yhtyeen tuolloinen ohjelmamyyjä Jari ”Holle” Holopainen, jolla oli hyvät yhteydet Viroon. Dingo oli keikkaillut Virossa jo pidempään. Samaan aikaan kun yhtye aiheutti Dingo-maniaa Suomessa, sitä ihailtiin suuresti myös Virossa. Miehistönvaihdos huomioitiin Virossa laajalti television pääuutisia myöten ja Neumann vieraili Virossa tekemässä myös pelkkää markkinointia.[61] Suomessa vastaanotto ei ollut yhtä myönteinen ja kyseinen kokoonpano kärsi Neumannin muistelmateoksen Neumann – Dingo-kipparin lokikirja mukaan rasismista ja vähättelystä.

Dingon kitaristina vuosina 2004–2005 toiminut Hombre Lampinen kuoli toukokuussa 2016.[79]

Yhtye esiintyi 8. lokakuuta 2016 Turussa erikoiskokoonpanolla, joka koostui Neumannin lisäksi Liivit boys -yhtyeen soittajista. Kokoonpanossa soittivat Neumannin lisäksi kitaristit Tom Eklund ja Matti Kankkonen, basisti Simo Kuusela, rumpali Otto Haapanen sekä kosketinsoittaja Petteri Parkkila. Neumann oli esiintynyt Liivit boys -yhtyeen kanssa aiemminkin ja koki nuorten muusikoiden energisyyden niin positiiviseksi, että päätti Liivit boysin kelpaavan esiintymään myös Dingo-nimellä. Neumannin mukaan niin sanottu virolainen Dingo-kokoonpano oli myös edelleen toiminnassa.[80][81] Esiintyminen aiheutti yhtyeen faneissa hämmennystä, sillä Dingolla oli hetkellisesti kaksi eri kokoonpanoa samaan aikaan. Esiintyminen Liivit boysin kanssa Dingo-nimellä jäi kuitenkin vain yhteen keikkaan.

Tiuhaan tahtiin vaihtuneista kokoonpanoista ja heikosti menestyneistä albumeista huolimatta Dingo nautti suurta keikkasuosiota vuosien 2004 ja 2016 välisen ajan.

Tunnetuimman kokoonpanon paluu (2017)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helmikuussa 2017 tiedotettiin Dingon palaavan tunnetuimpaan kokoonpanoonsa, jossa vaikuttavat Neumannin lisäksi kitaristi Jonttu Virta, basisti Pepe Laaksonen, rumpali Juha Seittonen ja kosketinsoittaja Pete Nuotio. Tässä kokoonpanossa yhtye esiintyi aiemmin vuosina 1984–1986 ja 1998–2002.[82] Yhtye soitti kesällä 2017 seitsemän festivaalikeikkaa sekä lokakuussa yhden keikan Espanjassa.[83]

Dingon palattua tunnetuimpaan kokoonpanoonsa suomalais-virolainen kokoonpano esiintyi vuosina 2017–2018 Virossa satunnaisesti nimillä Neumann plays Dingo ja Neumann Allstars plays Dingo.[84][85]

Dingon tunnetuimman kokoonpanon paluu tuli suurelle yleisölle yllätyksenä, sillä jäsenten huonot välit olivat laajalti tiedossa. Vielä 2010-luvun puolivälissä he eivät olleet yhteyksissä keskenään.[53]

Kesällä 2016 Neumann oli tavannut Jonttu Virran Pori Jazzissa Brian Setzerin konsertissa. Kaksikko tapasi toisensa vielä uudestaan Neumannin äidin kotona ja heittäytyivät muistelemaan menneitä. Ensin he ajattelivat ryhtyvänsä soittamaan duona, kunnes keksivät Pepe Laaksosen jonka kanssa Neumann olivat pitänyt koko ajan yhteyttä. Ajatuksena oli trio, kunnes he innostuivat kaavailemaan tunnetuimman Dingo-kokoonpanon paluuta. Juha Seittonen oli kärsinyt vakavista käsiongelmista ja lopettanut rumpujensoiton, mutta osuutta asiaan oli myös Seittosen väsymyksellä muusikkoelämään. Muutamia vuosia aikaisemmin hän oli kuitenkin jatkanut soittamista. Laaksosen otettua varovaisesti yhteyttä Seittoseen, hän suostui nopeasti.[53]

Pete Nuotion saaminen Dingoon oli haastavaa, sillä hän oli vuosia aikaisemmin tullut uskoon, mikä aiheutti ristiriitoja musiikkimaailman kanssa. Nuotio ei kuitenkaan ollut paluuta vastaan ja oli valmis antamaan anteeksi menneet. Neumann, Virta, Laaksonen, Seittonen ja Nuotio kokoontuivat yhteen keskustelemaan sekä sopimaan vanhat erimielisyydet. He pohtivat vielä Jarkko Eveä mukaan, mutta siitä ajatuksesta luovuttiin. Ensimmäiset harjoitukset järjestettiin Porissa, joissa Jonttu Virta työskentelee päätyökseen nuorten työpajan bänditoiminnan ohjaajana. Tämän jälkeen Dingon paluusta oltiin valmiita tiedottamaan.[53]

Paluun tultua julki, Neumann korosti ettei se ole pelkästään nostalginen kokemus, vaan yhtye työstäisi uutta materiaalia. Aikaisemmin vain omia sekä yhtyeen muiden jäsenten kirjoittimia kappaleita Dingolle levytettäväksi hyväksynyt Neumann hyväksyi muidenkin voivan tehdä nyt kappaleita.[53]

Dingon paluu otettiin suuren yleisön keskuudessa vastaan ilahtuneesti ja konserttisuosio kesällä 2017 oli todella suuri. Yhtye keskittyi vanhojen hittikappaleiden esittämiseen, mutta lupailivat uutta musiikkia tulevaisuudessa. Jäsenet korostivat yhtyeen sisäisen hengen olevan erinomainen.[86]

Elokuussa 2017 tiedotettiin Autiotalon aarteita -nimisestä kiertueesta, jonka aikana Dingon tunnetuin kokoonpano soittaisi yhteensä kahdeksan konserttikeikkaa kahdeksassa eri kaupungissa. Osa näistä keikoista jouduttiin kuitenkin perumaan, sillä niille ei myyty tarpeeksi lippuja.[87]

Joulukuussa 2017 Dingo ilmoitti Facebook-sivullaan, että rumpali Juha Seittonen ja kosketinsoittaja Pete Nuotio eroavat yhtyeestä. Nuotio päätti keskittyä toisen soittimensa, vetopasuunan soittoon sekä hengelliseen musiikkiin. Seittonen kertoi myöhemmin Kouvolan Sanomien haastattelussa, etteivät henkilökemiat Neumannin kanssa kohdanneetkaan lupaavasta alusta huolimatta. Soittaminen onnistui, mutta taustalla oli liikaa negatiivisia asioita.[88] Dingo jatkaa kokoonpanolla, jonka ytimen muodostavat Neumann, Jonttu Virta ja Pepe Laaksonen. Samalla yhtye kertoi työstävänsä uutta musiikkia.[89]

Uran jatkuminen kahdella alkuperäisjäsenellä (2018–)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helmikuussa 2018 tiedotettiin kosketinsoittaja Leena Peisan ja rumpali Saska Ketosen liittyneen yhtyeeseen. Yhtye ilmoitti myös, että Dingo esiintyy seuraavana kesänä Rovaniemen IskelmäKesä-kaupunkifestivaaleilla heinäkuussa ja Härmän PowerParkissa elokuussa 2018.[90]

Dingon uusi single ”Tähtenä taivaalla” julkaistiin 18. toukokuuta 2018.[91] Kappaletta esitettiin muutaman vuoden ajan keikoilla.

Maaliskuussa 2024 kerrottiin basisti Pepe Laaksosen kuolleen nopeasti edenneeseen sairauteen.[92] Vuoden alussa Laaksosta tuurasi keikoilla Olli Keskinen. Tom Eklund liittyi viralliseksi basistiksi huhtikuussa. Aiemmin Eklund on soittanut Dingossa kitaraa yhden keikan ajan vuonna 2016.[93]

Dingon debyyttilevyn Nimeni on Dingo julkaisusta tuli vuonna 2024 kuluneeksi tasan 40 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi albumista julkaistiin vinyylilevynä rajoitettu erikoispainos. Yhtye tekee kesän aikana myös kuusi erikoiskeikkaa juhlavuoden kunniaksi[94].

Yhtyeestä on tekeillä myös kirja.[95]

Yhtyeen musiikki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dingon musiikki määritellään suomirockiksi. Usein Dingon yhteydessä puhutaan myös termistä porirock sen alkuperäisen kotikaupungin mukaan.

Kahdella ensimmäisellä levyllään Nimeni on Dingo (1984) ja Kerjäläisten valtakunta (1985) yhtye yhdisti varsin onnistuneestikenen mukaan? tuolloin suosiossa ollutta uusromanttista tyyliä perinteiseen suomirockiin. Kosketinsoittimet olivat keskeisessä roolissa Dingon kappaleissa, mikä oli poikkeuksellista tuon ajan suomalaisissa rock-yhtyeissä. Ennen Dingon hajoamista julkaistu Pyhä klaani (1986) oli puolestaan tyyliltään edeltäjiään synkempi ja raskaampi. Ennen ensimmäistä hajoamistaan julkaistulla Juhannustanssit-singlellä yhtyeen tyyli lähenteli silloin muodissa ollutta hard rockia. Neumann on myöhemmin kertonut, että jos yhtye ei olisi hajonnut, se ei olisi tehnyt enää yhtäkään kahden ensimmäisen albumin tapaista levyä.[96]

Dingon kappaleiden sanoitukset kertoivat monesti nuorten ihmisten elämästä kuten romanttisista ihmissuhteista. Inspiraatiota Neumann on saanut sanoituksiinsa myös kokemuksistaan merimiehenä[97].

Uransa alkuaikoina yhtyettä ei pidetty rock-kriitikoiden silmissä uskottavana, ja yhtyettä avoimesti vähäteltiin. Myös yhtyeen jäsenten pukeutuminen herätti monissa ennakkoluuloja. [98] Osasyynä tähän oli se, että vielä 1980-luvulla yhtyeen kuuntelijoiden ajateltiin olevan pääasiassa teini-ikäisiä tyttöjä.[97] Sittemmin yhtyeen kuuntelijajoukko on laajentunut, ja 1990-luvulta lähtien keikkayleisössä ovat korostuneet myös aikuiset miehet.[99]

Ensimmäisen comebackinsa aikaan vuosina 1993–1994 Dingon musiikki muuttui perinteisemmäksi rockiksi ja aikuisrockiksi. Vuonna 1994 julkaistu Via Finlandia -paluulevy sisälsi pääosin vanhoja 1980-luvulta peräisin olevia kappaleita, jotka jäivät tuolloin levyttämättä.

2000-luvulla julkaistuilla albumeilla Purppuraa ja Humisevan harjun paluu Dingo on siirtynyt entistä enemmän iskelmämusiikkiin. Varsinkin Humisevan harjun paluulla yhtyeen musiikki on ottanut vaikutteita Neumannin soolotuotannosta. 2000-luvun levytyksillä yhtyeen musiikista on tullut myös aiempaa kitaravetoisempaa, mikä poikkeaa varsinkin yhtyeen 1980-luvun tuotannosta.

Pukeutuminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pukeutumisessa 1980-luvulla Dingo otti vaikutteita etenkin Hanoi Rocksilta.[97][14] Dingo oli 1980-luvulla tunnettu esimerkiksi Neumannin käyttämistä meikeistä ja värikkäästä pukeutumisesta[97]. Dingo-hysterian aikaan Neumannin käyttämät sifonkihuivit yleistyivät hetkellisesti myös katukuvaan. Yhtyeen jäsenten meikkaaminen ja värikäs pukeutuminen herättivät 1980-luvulla myös vastustusta joissakin piireissä. Osa jopa epäili yhtyeen jäsenten olevan homoseksuaaleja.[97]

1990-luvun paluun jälkeen yhtye luopui 1980-luvulla käyttämästään pukeutumistyylistä.[100]

Oheistuotteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dingolle tarjottiin 1980-luvulla useita rahakkaita yhteistyösopimuksia, joihin yhtye ei kuitenkaan tarttunut. Yhtyeelle ehdotettiin esimerkiksi Dingo-purukumin ja Dingo-farkkujen valmistamista. Kieltäytymisen taustalla oli Neumannin pelko siitä, että yhtyeen rock-uskottavuus kärsisi oheistuotteiden takia. Neumannia pelotti etenkin ajatus siitä, että jonain päivänä Dingon logolla varustettuja farkkuja olisi päätynyt alennusmyyntiin.[36]

Vaikka yhtye kieltäytyi määrätietoisesti yhteistyötarjouksista, 1980-luvulla valmistettiin erilaisia Dingo-aiheisia fanituotteita. Myöhemmin Neumann on sanonut, että tuotteet olivat lähes poikkeuksetta piraattituotteita, joiden myynnistä yhtye ei saanut ollenkaan rahaa.[101]. Menettely oli mahdollista sen takia, että Neumann rekisteröi Dingon tavaramerkiksi vasta myöhemmin.[102]

Myöhempinä vuosikymmeninä markkinoille on tuotu esimerkiksi Dingo-aiheisia t-paitoja ja alusvaatteita. Oheistuotteita on myyty keikoilla ja verkkokaupassa.[103] Vuonna 2018 Vakka-Suomen panimo valmisti erän Valomerkki ja viimeinen kalja -olutta. Kyseessä oli 4,5-prosenttinen lager-olut. Olut oli nimetty Kerjäläisten valtakunta-albumilla julkaistun ”Valomerkki”-kappaleen mukaan.[104]

Dingon perintö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dingo on antanut vaikutteita useille suomalaisille artisteille ja yhtyeille. Yhtyeen ovat maininneet esikuvakseen esimerkiksi HIM, Apulanta, Maija Vilkkumaa, The Rasmus ja Jonne Aaron. Maija Vilkkumaa on tehnyt myös kappaleen nimeltään ”Dingo ja Yö”. Dingon tunnetuimmista kappaleista on tehty useita cover-versioita. Dingolle on tehty tribuuttilevy Melkein vieraissa – Nimemme on Dingo, jolla suomalaiset artistit ja yhtyeet esittävät Dingon kappaleita omina versioinaan. Turussa Dingon musiikista on tehty myös musikaali, jossa Romeo ja Julia -näytelmän taustalle oli lisätty Dingon tunnetuimpia kappaleita.[105]

Kesällä 2020 Radio Suomessa esitettiin 20-osainen Kaikki huutaa Dingo! -kuunnelmasarja, joka kertoo Dingon tarinan. Sarjan ohjasi Jarno Kuosa ja käsikirjoitti Kaisa Kuikkaniemi.[106] Porilainen Rakastajat-teatteri valmistaa syksyllä 2021 ensi-iltaan tulevan Alaston kaupunki -musikaalin Porirockista, jossa kuullaan Dingon kappaleiden lisäksi tuotantoa Yöltä, Mambalta sekä Eveltä. Musikaalin nimi on viittaus Even samannimiseen kappaleeseen.[107]. Ennen musikaalia pidettiin elokuun lopussa konsertti, jossa musikaalin soittajat esiintyivät Neumannin, Even, Tero Vaaran ja Jussi Hakulisen kanssa[108].

Dingo valittiin vuonna 2022 Suomen musiikin kunniagalleriaan. Yhtyettä käsittelevä näyttely oli esillä Musiikkimuseo Famessa.[109] Dingon tarinasta on tehty myös muita musikaaleja. Kaisa Kuikkaniemen ja Otto Kanervan käsikirjoittama musikaali nähtiin ensin Rauman kesäteatterissa vuonna 2022 ja vuonna 2023 Hämeenlinnan Uudessa Kesäteatterissa. Vuonna 2024 musikaalia esitettiin Tampereen komediateatterissa.[110].

Yhtyeen uran alkuvaiheista kertovan elokuvan Levoton Tuhkimo ensi-ilta on 25. joulukuuta 2024. Elokuvan kuvaukset alkoivat Porissa syyskuussa 2023.[111]

Jäsenet ja kokoonpanot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Dingon kokoonpanot
Alkuperäinen
(1982–1983)
(1983)
Ensilevytys
(11/1983–7/1984)
  • Pertti Neumann – laulu
  • Jonttu Virta – kitara
  • Jarkko Eve – bassokitara/laulu
  • Pete Nuotio – koskettimet
  • Juha Seittonen – rummut
Tunnetuin
(“the famous five”)
(7/1984–7/1986)
  • Pertti Neumann – laulu
  • Jonttu Virta – kitara
  • Pepe Laaksonen – bassokitara/laulu
  • Pete Nuotio – koskettimet
  • Juha Seittonen – rummut
(7/1986–10/1986)
  • Pertti Neumann – laulu
  • Jonttu Virta – kitara
  • Pepe Laaksonen – bassokitara/laulu
  • Tuomo Vähä-Pesola – koskettimet
  • Juha Seittonen – rummut
(10/1986–6/1993)

Yhtye oli hajonnut.

(6/1993–8/1994)
  • Pertti Neumann – laulu
  • Jonttu Virta – kitara
  • Pepe Laaksonen – bassokitara/laulu
  • Pave Maijanen – koskettimet
  • Juha Seittonen – rummut
(8/1994–10/1998)

Yhtye oli hajonnut.

Tunnetuin
(uudelleen)
(10/1998–1/2002)
  • Pertti Neumann – laulu
  • Jonttu Virta – kitara
  • Pepe Laaksonen – bassokitara/laulu
  • Pete Nuotio – koskettimet
  • Juha Seittonen – rummut
(1/2002–12/2002)

Yhtye oli hajonnut.

(31.12.2002)
(1/2003–6/2004)

Yhtye oli hajonnut.

(6/2004–5/2005)
(5/2005–3/2007)
(3/2007–6/2007)
  • Pertti Neumann – laulu
  • Erik Valkama – kitara
  • Jarkko Eve – bassokitara/laulu
  • Pekka Siistonen – koskettimet
  • Jukka Mänty-Sorvari – rummut
(6/2007–12/2007)
  • Pertti Neumann – laulu
  • Erik Valkama – kitara
  • Jarkko Eve – bassokitara/laulu
  • Robert Engstrand – koskettimet
  • Jukka Mänty-Sorvari – rummut
(1/2008–7/2008)
  • Pertti Neumann – laulu
  • Erik Valkama – kitara
  • Jarkko Eve – bassokitara/laulu
  • Robert Engstrand – koskettimet
  • Ville Siuruainen – rummut
(8/2008–11/2011)
  • Pertti Neumann – laulu
  • Erik Valkama – kitara
  • Vesa Kuhlman – bassokitara
  • Robert Engstrand – koskettimet
  • Ville Siuruainen – rummut
(11/2011–9/2014)
  • Pertti Neumann – laulu
  • Erik Valkama – kitara
  • Vesa Kuhlman – bassokitara
  • Jani Hölli – koskettimet
  • Ville Siuruainen – rummut
(9/2014–12/2014)

Keikkatauolla

(12/2014–10/2015)
(10/2015–2016)
Yhden keikan ajan
(8.10.2016)
Tunnetuin
uudelleen
(2/2017–12/2017)
(2/2018–3/2024)
  • Pertti Neumann – laulu
  • Jonttu Virta – kitara
  • Pepe Laaksonen – bassokitara/laulu
  • Leena Peisa – koskettimet
  • Saska Ketonen – rummut
Nykyinen
(4/2024–)
  • Pertti Neumann – laulu
  • Jonttu Virta – kitara
  • Tom Eklund – bassokitara
  • Leena Peisa – koskettimet
  • Saska Ketonen – rummut

Nykyiset jäsenet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Pertti Neumann – laulu 1982–1986, 1993–1994, 1998–2002 ja 2004– (alkuperäinen jäsen)
  • Jonttu Virta – kitara, taustalaulu 1982–1986, 1993–1994, 1998–2002 ja 2017– (alkuperäinen)
  • Tom Eklund – bassokitara vuodesta 2024, aiemmin kitara 2016
  • Leena Peisa – koskettimet vuodesta 2018
  • Saska Ketonen – rummut vuodesta 2018

Entiset jäsenet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jäsenet aikajanalla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diskografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Dingon diskografia

Studioalbumit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palkintoja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Emma-gaala 1984 – Vuoden yhtye
  • Emma-gaala 1984 – Vuoden sävellys ("Levoton Tuhkimo")
  • Emma-gaala 1984 – Vuoden tuottaja (Dingon tuottaja Pave Maijanen)
  • Emma-gaala 1985 – Vuoden yhtye
  • Emma-gaala 1985 – Vuoden sävellys ("Autiotalo")

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Tämän artikkelin tai sen osan viitteitä on pyydetty muotoiltavaksi.
Voit auttaa Wikipediaa muotoilemalla viitteet ohjeen mukaisiksi, esimerkiksi siirtämällä linkit viitemallineille.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Dingon Facebook-sivu
  2. ↑ https://twitter.com/welhodrum/status/510740521305014272
  3. ↑ Neumannin oma Facebook-sivu
  4. ↑ http://suomenmusiikki.fi/artistit-ja-julkaisut/
  5. ↑ a b c d e Dingomania
  6. ↑ Dingo Musiikkituottajat, IFPI Finland. Arkistoitu 13.5.2011. Viitattu 12.6.2011.
  7. ↑ Saarela, s. 385
  8. ↑ Peter von Bagh ja Ilpo Hakasalo: Iskelmän kultainen kirja, s. 497–500. Helsinki: Otava, 1986.
  9. ↑ a b c Ari Welling: Dingo-ilmiö on täällä taas, kiersimme kitaristin kanssa bändin alkuaikojen tärkeät paikat – "Nipa sanoi, että nyt Jonttu perustetaan bändi” Yle. 5.7.2020. Viitattu 28.6.2024.
  10. ↑ Historia: Synty Dingomania. Viitattu 24.6.2024.
  11. ↑ a b Bruun ym. s. 370
  12. ↑ a b Mika Heikkilä: Muistatko vielä? Dingon ensimmäinen demo floppasi kunnolla – Tästä se johtui Iltalehti. 25.2.2024. Viitattu 29.6.2024.
  13. ↑ Saarela, s. 358
  14. ↑ a b Parhaat-kokoelman kansilehtinen
  15. ↑ Ville Hänninen: Kirjan kasvot: sata vuotta suomalaisia kirjankansia, s. 233. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki 2017.
  16. ↑ Saarela, s. 361
  17. ↑ Saarela, s. 358-359
  18. ↑ Saarela, s. 360
  19. ↑ Saarela, s. 366-367
  20. ↑ Saarela, s. 372
  21. ↑ Saarela, s. 371
  22. ↑ a b ÄKT: Myydyimmät kotimaiset albumit
  23. ↑ Bruun ym. s. 372
  24. ↑ Pauli Hanhiniemi hysteerisistä ihailijoista: Vain Dingolla oli fanikulttuuri mtv.fi. Arkistoitu 26.3.2018. Viitattu 25.3.2018.
  25. ↑ Autiotalossa-musikaali tuo Dingon takaisin Turkulainen. Viitattu 25.3.2018.
  26. ↑ Pirjo Toivonen eli Dingo-huuman alusta loppuun Maaseudun Tulevaisuus. Viitattu 25.3.2018.
  27. ↑ Minun dingoni, Emmi martin 1986, s. 114, s 103
  28. ↑ Lindfors, Jukka: Dingomaniaa 8.9.2006. Yle Uutiset.
  29. ↑ Johanna oli 15, kun teinit sekosivat Dingosta Helsingin Uutiset. Viitattu 25.3.2018.
  30. ↑ Dingo ja levottomat tuhkimot yle.fi. Viitattu 25.3.2018.
  31. ↑ Bruun ym. s. 374
  32. ↑ Radio Suomipop Suomipop. Viitattu 25.3.2018.
  33. ↑ Dingo-opas City. Viitattu 2.4.2018.
  34. ↑ Dingon keikkabussi yritettiin räjäyttää 80-luvulla julkaisu= iltalehti.fi iltalehti.fi. Viitattu 2.4.2018.
  35. ↑ Saarela, s. 373
  36. ↑ a b c d Bruun ym. s. 376
  37. ↑ Saarela, s. 374
  38. ↑ Historia: Pyhä klaani Dingomania. Viitattu 24.6.2024.
  39. ↑ Manageri elämäkerrassaan: Dingo holtiton raha-asioissa Ilta-Sanomat. 19.5.2015. Viitattu 26.3.2021.
  40. ↑ 10 vuoden mykkäkoulu päättyi: Dingon paluu on vaimojen ansiota! seiska.fi. Viitattu 26.3.2021. (englanniksi)
  41. ↑ a b c Bruun ym. s. 377
  42. ↑ Dingon hajoaminen teki myös uutishistoriaa Yle Uutiset. Viitattu 25.3.2018.
  43. ↑ Lasse Norres työstään Dingon managerina: Ajoi skitsofrenian partaalle mtvuutiset.fi. 18.5.2015. Viitattu 26.3.2021.
  44. ↑ Lasse Norres: Tämän takia Dingo lopetti Studio55.fi. 18.5.2015. Viitattu 26.3.2021.
  45. ↑ Historia: Juhannustanssit Dingomania. Viitattu 24.6.2024.
  46. ↑ a b Saarela, s. 377
  47. ↑ Pertti Neumann: Tähti ja meripoika (1992)
  48. ↑ Saarela, s. 381-382
  49. ↑ Neumann marssitti Dingon takaisin lavoille nakoislehti.il.fi. Viitattu 6.7.2023.
  50. ↑ Saarela, s.382-383
  51. ↑ a b Historia: Via Finlandia Dingomania. Viitattu 24.6.2024.
  52. ↑ Saarela, s. 384
  53. ↑ a b c d e f Dingo palaa: ”Kaffettelua”, tekstiviestejä ja heti yhdeksän tunnin treenit Porissa – Näin Suomi-rockin legenda päätyi yhteen 15 vuoden välirikon jälkeen hs.fi. Viitattu 6.7.2023.
  54. ↑ Dingo – suosion hinta on nimensä veroinen yle.fi. Viitattu 6.7.2023.
  55. ↑ Historia: Tunnetuimman kokoonpanon paluu Dingomania. Viitattu 24.6.2024.
  56. ↑ Dingo hajosi taas is.fi. Viitattu 6.7.2023.
  57. ↑ Dingo-Jontun talo pakkohuutokaupataan nakoislehti.il.fi. Viitattu 6.7.2023.
  58. ↑ Lindström, Georg: Vesa Aaltonen: Tasavallan Presidentistä valtakunnan rumpaliksi, s. 242. Turku: Svart Musik, 2019. ISBN 9789526890630.
  59. ↑ Mesta.net: Dingon jäsenet tulistuivat Neumannille. (Arkistoitu – Internet Archive)
  60. ↑ Neumann: Minä omistan Dingo-tavaramerkin is.fi. Viitattu 6.7.2023.
  61. ↑ a b Dingo on nyt enimmäkseen virolainen hs.fi.
  62. ↑ Historia: Uusi kokoonpano Dingomania. Viitattu 24.6.2024.
  63. ↑ Dingolta uutta materiaalia MTV Uutiset. 10.5.2005. Viitattu 24.6.2024.
  64. ↑ a b Historia: Purppuraa Dingomania. Viitattu 24.6.2024.
  65. ↑ DINGO: Purppuraa Musiikkituottajat ry.
  66. ↑ Kangasjärvi, Mikko ja Poijärvi, Jukka: Jäin Yöksi, s. 199. Helsinki: Docendo, 2024. ISBN 978-952-382-687-8.
  67. ↑ J.A. Kaunisto: Dingo vaihtoi miestä V2.fi. 1.2.2008. Viitattu 24.6.2024.
  68. ↑ J.A. Kaunisto: Dingon alkuperäisjäsenten määrä väheni yhteen V2.fi. 29.7.2008. Viitattu 24.6.2024.
  69. ↑ a b Historia: Humisevan harjun paluu Dingomania. Viitattu 24.6.2024.
  70. ↑ http://www.radiorock.fi
  71. ↑ Dingo - Indiana (2009, CDr) Discogs.com. Viitattu 24.6.2024.
  72. ↑ Historia: Dingo Live Dingomania. Viitattu 24.6.2024.
  73. ↑ http://www.dingomania.fi/uutiset.php (Arkistoitu – Internet Archive)
  74. ↑ Dingo vaihtoi tyyliä - fanit raivoavat netissä voice.fi.
  75. ↑ Mitä ihmettä, Dingon uutuuslevyllä ei soita Dingo? voice.fi.
  76. ↑ Miksi Dingo-levystä tuli Neumannin soololevy? hs.fi.
  77. ↑ http://www.magnumlive.fi/dingo-ja-neumann-nyt-magnumin-yksinmyynnissa/ (Arkistoitu – Internet Archive)
  78. ↑ Dingo ja Neumann Official: Nimemme on Dingo: 12/2014- 15.12.2014. Facebook. Viitattu 24.6.2024.
  79. ↑ Pajukallio, Arto: Kitaristi jatkoi äänityöläisenä 21.5.2016. Helsingin Sanomat. Viitattu 6.7.2023.
  80. ↑ Pertti Neumann ei tykkää puhua virolaisesta Dingosta: "Vähän turhan kärjistettyä" iltamakasiini.fi. (Arkistoitu – Internet Archive)
  81. ↑ Arvio: Dingon uusi suomalaiskokoonpano tuo mieleen yhtyeen 1980-luvun loiston iltamakasiini.fi. (Arkistoitu – Internet Archive)
  82. ↑ Nyt se on varmaa: Dingo palaa keikkalavoille ensi kesänä legendaarisella kokoonpanolla aamulehti.fi. Viitattu 1.7.2024.
  83. ↑ Neumann kertoo kirjassa uudesta naisystävästään iltalehti.fi. Viitattu 1.10.2017.
  84. ↑ https://www.facebook.com/events/1550424771642259/
  85. ↑ Neumann All Stars plays Dingo! truvalo.ee. Viitattu 24.6.2924.
  86. ↑ Dingo viikonloppuna kotiyleisön edessä: "Uskoisin, että tanner tömisee ja aitaa kaatuu" yle.fi. Viitattu 6.7.2023.
  87. ↑ Dingon kiertueen keikkoja peruttu Ilta-Sanomat. 2.11.2017. Viitattu 16.9.2018.
  88. ↑ Dingon entinen rumpali Juha Seittonen on kesätöissä Kuusankoskella ja asuu kesämökillä Jaalassa — Quuppana tunnettu muusikko aikoo muuttaa muutaman vuoden päästä Kuusankoskelle ja haaveilee uuden bändin perustamisesta: ”Minua saa tulla nykäisemään hihasta”, hän lähettää terveisiä kouvolalaisille muusikoille (maksullinen) Kouvolan Sanomat. 19.6.2019. Viitattu 6.7.2023.
  89. ↑ Dingo-yhtyeen kokoonpano muuttuu iltalehti.fi. Viitattu 2.1.2018.
  90. ↑ Dingo tekee paluun keikkalavoille uusitulla kokoonpanolla Ilta-Sanomat. 21.2.2018. Viitattu 3.3.2018.
  91. ↑ Lordin ja Hybrid Childrenin jäsenillä vahvistettu Dingo julkaisi uutta musiikkia Soundi. 18.5.2018. Viitattu 18.5.2018.
  92. ↑ Dingo-yhtyeen Pertti Laaksonen on kuollut mtvuutiset.fi. 22.3.2024. Viitattu 22.3.2024.
  93. ↑ Tervetuloa kokoonpanoon, Tom Eklund! Facebook. 30.4.2024. Dingo ja Neumann Official. Viitattu 29.6.2024.
  94. ↑ Dingo mukana festivaalikesässä nelonenmedialive.fi. Viitattu 29.6.2024.
  95. ↑ Unohtumattomia tarinoita Dingosta suomalainen.com. Viitattu 29.6.2024.
  96. ↑ Kunnian päivät 1983-1986 -kokoelman kansilehtinen
  97. ↑ a b c d e Bruun ym. s. 374
  98. ↑ Bruun ym. s. 374
  99. ↑ Nazarenko 2017
  100. ↑ Jarmo Juhala: Dingo – 80-luvun nostalgian finaali. Rumba, 1994, nro 1.
  101. ↑ Neumann: Tähti ja meripoika, 1992
  102. ↑ T:mi Dingo omistaja Pertti Neumann Patentti- ja rekisterihallitus. Viitattu 29.6.2024.
  103. ↑ Rockpaidat.com (Dingo) rockpaidat.com. Viitattu 29.6.2024.
  104. ↑ Loppasuut: Vakka-Suomen Panimo Dingo Valomerkki ja viimeinen kalja Olutposti. 23.8.2018. Viitattu 29.6.2024.
  105. ↑ Ilta-Sanomat (Arkistoitu – Internet Archive) 21.1.2007 lähde tarkemmin?
  106. ↑ Tänäkin kesänä saa koukuttua: "Kaikki huutaa Dingo!" jatkaa suosittujen bänditarinoiden sarjaa radiossa ja Areenassa Yle Uutiset. 20.6.2020. Viitattu 14.7.2020.
  107. ↑ Alaston kaupunki -musikaali rakastajat.fi. Viitattu 14.9.2021. (englanniksi)
  108. ↑ Sini Kuvaja Julkaisu = SK24: Porirockin kovat nimet kokoontuvat juurillaan: ”Kiva kuulla noiden muitten jätkien tulkintaa 80-luvusta” satakunnankansa.fi. Viitattu 14.9.2021.
  109. ↑ Musiikkimuseo Famen uusi kunniagalleria 2022 sykähdyttää – päätähtinä niin Dingo, Paula Koivuniemi kuin myös Eino Grön ja Erja Lyytinen Museot.fi. 8.4.2022. Viitattu 1.7.2024.
  110. ↑ Neumann innoissaan Dingo-musikaalista, ja nyt myös uudet nuoret Dingosta – "Oli pakko nipistää itseäni pari kertaa" helsinginuutiset.fi. Viitattu 1.7.2024.
  111. ↑ Jarkko Fräntilä: Dingo aiheutti hysteriaa Suomessa – nyt yhtyeen tarinasta tehdään elokuva Rumba. 15.03.2023. Viitattu 16.3.2023.
  112. ↑ a b c Kulta- ja platinalevyt: Dingo Musiikkituottajat – IFPI Finland ry. Viitattu 1.7.2024.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Historiaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Levola, Kari: Kunnian kentät. Artmix 1985.
  • Virta, Mika – Niemi, Suvi: Dingolle rakkaudella. Mesomusiikki 1985.
  • Schulgin, Maria – Forssell, Johnny-Kai – Kostamo, Pentti: Kaikki huutaa Dingoo. Gummerus 1985.
  • Martin, Emmi: Minun Dingoni. Otava, 1986.
  • Neumann, Pertti: Tähti ja meripoika. Otava, 1992.
  • Nazarenko, Salla: Neumann: Dingo-kipparin lokikirja. Helsinki: Into, 2017. ISBN 978-952-264-806-8.


Nuottijulkaisuja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Nimeni on Dingo (Fazer 1984)
    • sisältää nuotit ja sanoitukset kaikkiin Nimeni on Dingo-albumin kappaleisiin.
  • Kerjäläisten valtakunta (Fazer 1985)
    • sisältää nuotit ja sanoitukset kaikkiin Kerjäläisten valtakunta-albumin kappaleisiin.
  • Complete (Gummerus 2001)
    • sisältää nuotit ja sanoitukset lähes kaikkiin vuosina 1984–1994 julkaistuihin suomenkielisiin kappaleisiin

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Dingo (yhtye).
Dingo
Studioalbumit
Livealbumit

Live

Kokoelmat
VHS/DVD

 

Kansainväliset
Taiteenala
Henkilöt