Domenico Dall’Oglio (noin 1700 Padova, Italia – 1764 Narva, Viro) oli italialainen viulisti ja säveltäjä. Hän oli lähes 30 vuotta Venäjällä keisarinna Anna Ivanovnan aikana.[1]
Dall’Oglio oli luultavasti Giuseppe Tartinin oppilas, joko vuoden 1721 jälkeen, jolloin Tartini nimitettiin Maestro di Cappellaksi Padovan Basilica di Sant’Antonioon tai ehkä vuoden 1726 jälkeen, jolloin Tartini perusti viulukoulun.[a]
Dall’Oglio nimitettiin 1732 viulistiksi Basilica di Sant’Antonioon, mutta 1735 hän lähti Padovasta Venäjälle veljensä sellisti Giuseppe Dall’Oglion kanssa. Veljekset asuivat Pietarissa ja olivat keisarillisen hovin palveluksessa lähes 29 vuotta. Dall’Oglion kollegana Pietarissa oli Luigi Madonis[1].
Hovin arkistoissa on useita mainintoja Dall’Oglion toiminnasta viuluvirtuoosina ja säveltäjänä ja myös hänen osallisuudestaan hovin vehkeilyihin.[1] Hän rakenteli mielellään soittimia, viuluja ja luuttuja. Hän kuoli Narvassa Virossa paluumatkalla Italiaan.
Dall’Oglion kuolema tapahtui hämärissä olosuhteissa, ja on epäilty että hän olisi vakoillut Venäjällä Italian hyväksi.[1]
Dall’Oglion teoksista useimmat ovat soitinsävellyksiä, mutta Pietarin hovissa maestro di cappella Francesco Arajan ollessa poissa Dall’Oglio kutsuttiin useita kertoja säveltämään teatterimusiikkia. Hän oli 1700-luvun italialaisen virtuoosityylin mestari, ja hän käytti usein kaksoisotetta ja juoksutuksia yläasemissa. Rakenteellisesti hänen viulusonaattinsa noudattavat muotoa allegro-adagio-allegro, tavanomaisen rakenteen allegro-grave/largo-allegro sijasta. Merkillepantavaa on että ne ovat hänen sävellystensä hitaita osuuksia, joissa on Tartinin koulukunnalle tyypillisiä taidokkaita liioitteluja.
Dall’Oglio hyödynsi venäläisestä kansanmusiikista ja soittimista saamiaan vaikutteita.[2]
Dall’Oglion musiikkia tunnetaan hyvin vähän. Ensimmäisen levytyksen hänen viidestä viulusonaatistaan teki Maria Krestinskaja vuonna 2017. Krestinskaja esitti sonaatteja vuoden 2018 BRQ Vantaa -festivaalilla.[1]