Edward Latimer Beach, Jr. (20. huhtikuuta 1918 – 1. joulukuuta 2002) oli korkea-arvoinen yhdysvaltalainen meriupseeri ja bestseller-jännityskirjailija. Hänen isänsä Edward L. Beach, Sr. oli myös menestynyt meriupseeri.
Beach osallistui muun muassa Midwayn meritaisteluun toisessa maailmansodassa. Sodan jälkeen hän oli muun muassa joidenkin sukellusveneiden, kuten ydinkäyttöisen USS Tritonin komentaja, ja kulki sillä miehistöineen vuonna 1960 ensimmäisinä koko maapallon ympäri veden alla. 1950-luvulla hän julkaisi teoksen Run Silent, Run Deep, joka on suomennettu nimellä ”Aja ääneti, aja syvällä”. Hän on myös kirjoittanut toisen maailmansodan sukellusveneistä kertovan kirjan Dust on the Sea, joka on suomennettu nimellä ”Pinnalle jää vain pöly”, ja myös Cold Is the Sea, ”Kylmä meri”.
Hänen kirjastaan Aja ääneti, aja syvällä on tehty vuonna 1958 filmatisointi joka poikkeaa huomattavasti alkuperäisteoksesta; siihen on otettu aineksia myös saman kirjailijan toisesta teoksestaa Pinnalle jää vain pöly.
Elokuvan pääosissa nähdään Clark Gable ja Burt Lancaster.