Emile Francis

Emile Francis
Francis with the New York Rangers, 1973
Francis with the New York Rangers, 1973
Henkilötiedot
Syntynyt13. syyskuuta 1926
North Battleford, Saskatchewan, Kanada
Kuollut19. helmikuuta 2022 (95 vuotta)
Jääkiekkoilija
Lempinimi Kissa, The Cat
Pelipaikka Maalivahti
Seurat Chicago Black Hawks
New York Rangers
Hockey Hall of Fame

1982

Emile Percival Francis [1] (13. syyskuuta 1926 – 19. helmikuuta 2022), lempinimeltään "Kissa", [2] oli kanadalainen jääkiekkoilija, valmentaja ja päävalmentaja National Hockey Leaguessa (NHL). Hän pelasi Chicago Black Hawksissa ja New York Rangersissa vuosina 1946–1952. Pelattuaan junioriliigan jääkiekkoa vuoteen 1960 asti, hänestä tuli Rangersin apulaisvalmentaja vuonna 1962 ja myöhemmin Rangersin, St. Louis Bluesin ja Hartford Whalersin päävalmentaja vuosina 1964–1989. [3]

Varhainen elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Francis syntyi North Battlefordissa, Saskatchewanissa, 13. syyskuuta 1926. [4] Hänet kasvatti hänen äitinsä Yvonne Francis, kun hänen isänsä kuoli hänen ollessaan kahdeksanvuotias. Yksi hänen sedistään opetti hänelle pelaamaan jääkiekkoa. [5] Francis värväytyi Kanadan armeijaan 16-vuotiaana ja ilmoittautui aliupseerikouluun, ja hänellä oli mahdollisuus hakea Kanadan kuninkaalliseen sotilasopistoon Kingstonissa, Ontariossa . Toisen maailmansodan päätyttyä hän kuitenkin päätti palata jääkiekon pariin ja meni sen sijaan Moose Jawiin, Saskatchewaniin . [6] Francis pelasi myös pesäpalloa nuorena ja johti joukkuetta North Battlefordissa. Myöhemmin hän muisteli hyväksyneensä aseman, koska hänen mielestään se "antaisi hänelle enemmän kokemusta ihmisten käsittelystä ja kaikesta muusta". [7]

Ura pelaajana

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Francis aloitti ammattilaisuransa vuosina 1943–1944 EHLn Philadelphia Falconsissa . [8] Myöhemmin hän sai lempinimensä "Kissa" pelatessaan Saskatchewan Junior Hockey Leaguen Moose Jaw Canucksissa kaudella 1945–1946, jolloin urheilukirjoittaja kuvaili häntä "nopeaksi kuin kissa". [5] Syksyllä 1946 hänelle annettiin kutsu osallistua Chicago Black Hawksin – Canucksin sponsoriseuran – harjoitusleirille Reginassa . [9] Kauden 1946–1947 puolivälissä hänet kutsuttiin pelaamaan National Hockey Leaguessa (NHL) Blackhawksissa. [5] Hän johti liigaa seuraavana vuonna tappioissa (30) ja maaleissa (183). [10] Lopulta hän pelasi 73 peliä sarjan kanssa näiden kahden kauden aikana. [5] Hänen ainutlaatuinen kiinnityskintansa, joka perustuu baseballin ensimmäisen baseball-miehen käsineen suunnitteluun, kiinnitti liigan toimihenkilöiden huomion. Francis väitti, että aikansa suositut hanskat rasittivat liikaa maalivahtien käsiä, ja saatuaan toimeenpanon hyväksynnän Francisin hansikkaisiin perustuvista laitteista tuli yleisiä. [5] [9]

Lokakuussa 1948 Francis vaihdettiin Alex Kaletan kanssa New York Rangersiin vastineeksi Jim Henrystä . [10] Seuraavien neljän vuoden aikana hän pelasi säännöllisesti avustusroolissa Rangersissa [10] pelatessaan enimmäkseen New Yorkin American Hockey Leaguen tytäryhtiössä. [8]"Emile Francis Hockey Stats and Profile". HockeyDB. The Internet Hockey Database. Retrieved February 20, 2022.</ref> Hän lopetti uransa Western Hockey Leaguessa, mukaan lukien työskentelyn Vancouver Canucksissa, Saskatoon Quakersissa ja Seattle Americansissa . [8] [11] Francis lopetti uransa kauden 1959–1960 lopussa. [5]

Valmentajan ja johtajan ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Francis jäi eläkkeelle vuonna 1960, häntä pyydettiin alun perin valmentajaksi Moose Jawsiin, mutta ilman sopimusta hän kieltäytyi tarjouksesta. [6] Hän halusi käyttää taitavia johtamistaitojaan [9]ja liittyi sen sijaan Rangers-organisaatioon; tarjosi valinnan valmentaa heidän vanhempaa tytäryhtiöä Trois Rivieresiä Quebecissä tai juniorijoukkuetta Guelphissa Ontariossa, hän valitsi Guelphin ja hänestä tuli Ontario Hockey Associationin Guelph Royalsin valmentaja. [6] Kaksi vuotta myöhemmin hänet kutsuttiin Rangersiin ja hänestä tuli apulaisvalmentaja, ja vuonna 1964 hän siirtyi toimitusjohtajaksi ja sitten vuotta myöhemmin myös valmentajaksi. [6] Vaikka hän valmensi kamppailevaa joukkuetta ensimmäisellä kaudellaan, Francis pysyi johdossa kymmenen kauden ajan (lukuun ottamatta lyhyitä siirtymiä yksinomaan johtoon vuosina 1968 ja 1973), johti joukkueensa pudotuspeleihin ja siellä joukkueensa tappioon Stanley Cupin finaalissa 1972 . [5] [9] Kuitenkin hänen 31. lokakuuta 1975 tehty päätös olla jatkamatta Eddie Giacomin sopimusta. Giacom oli suosittu Rangers-fanien keskuudessa. Päätös sai Rangers-fanit vihaiseksi. Kun Giacomi palasi Madison Square Gardeniin kaksi päivää myöhemmin tällä kertaa Detroit Red Wings -pelaajana, fanit huusivat "Kill the Cat". [5]

Saatuaan potkut Rangersilta tammikuussa 1976, Francis liittyi St. Louis Bluesiin pääjohtajana ja varatoimitusjohtajana ja hyväksyi hänelle tarjotun 10 %:n omistusosuuden joukkueesta. [6] Kun NHL:n presidentti Clarence Campbell ilmoitti jäävänsä eläkkeelle 1970-luvun puolivälissä, Francisia mainostettiin mahdollisena seuraajana ( John Ziegler korvasi lopulta Campbellin vuonna 1977). [12] Hän auttoi löytämään paikallisen omistajan taloudellisesti vaikeuksissa olevalle franchising-sarjalle 1980-luvun alussa, ja hän palasi myös johtoon kahdelle erilliselle päävalmentajajaksolle. Vuonna 1983 Francis otti tehtävän Hartford Whalersissa, toimien toimitusjohtajana vuoteen 1988 ja joukkueen puheenjohtajana vuodesta 1988 vuoteen 1993. [5] [9]

Myöhempi elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eläkkeellä ollessaan, Francis tuki juniorijääkiekkoa New Yorkin ja St. Louisin markkinoilla. [13] Hänet valittiin Hockey Hall of Fameen vuonna 1982. Hänelle myönnettiin Lester Patrick Trophy samana vuonna tunnustuksena hänen panostuksestaan jääkiekkoon Yhdysvalloissa. [5] Myöhemmin hän sai Wayne Gretzky International -palkinnon vuonna 2015. [14] [15]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Francis tapasi vaimonsa Emman ollessaan Saskatchewanissa, missä Emma opiskeli sairaanhoitajaksi. He olivat naimisissa 68 vuotta Emman kuolemaansa asti vuonna 2020. [4] Parilla oli kaksi poikaa: Bobby ja Rick. [5] Bobby oli Phoenix Coyotesin päävalmentaja ja voitti Jack Adams -palkinnon vuonna 2002. [5] [11] Rick oli Whalersin markkinoinnin ja myynnin varatoimitusjohtaja. [5] Syyskuussa 2007 Emma ilmoitettiin kadonneeksi jättäessään Emilen Palm Beachin kansainväliselle lentokentälle lennolle New Jerseyyn . Naapurit kertoivat, etteivät he nähneet Emman palaavan kotiin ajettuaan lentokentälle. Hänet löydettiin myöhemmin turvassa paikallisesta hotellista useita päiviä myöhemmin. [16]

Francis kuoli 19. helmikuuta 2022 95-vuotiaana. [5] [13] [17]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ National Hockey League Guide and Record Book 1974-75 pg. 233
  2. ↑ Emile Francis New York Rangers - 2014-2015 Stats - New York Rangers - All Time Roster Rangers.nhl.com. Arkistoitu July 23, 2015. Viitattu July 22, 2015.
  3. ↑ Razak: Emile Francis Biography: Death, Net Worth, Wife Children, Son, Height Kingaziz.com. 20.2.2022. Viitattu 21.2.2022. (englanti)
  4. ↑ a b Stubbs 2022
  5. ↑ a b c d e f g h i j k l m n Goldstein 2022
  6. ↑ a b c d e Irvin 1993
  7. ↑ Irvinb 1993
  8. ↑ a b c Emile Francis Hockey Stats and Profile HockeyDB. The Internet Hockey Database. Viitattu February 20, 2022.
  9. ↑ a b c d e Spotlight – One on One with Emile Francis December 4, 2009. Hockey Hall of Fame. Arkistoitu April 12, 2021. Viitattu February 20, 2022.
  10. ↑ a b c Emile Francis Stats Hockey-Reference.com. Sports Reference LLC. Viitattu February 20, 2022.
  11. ↑ a b Francis, Emile - Biography - Honoured Builder June 30, 1993. Legends of Hockey. Viitattu July 22, 2015.
  12. ↑ Jenish 2013
  13. ↑ a b NHL 2022
  14. ↑ Saracini: Emile Francis receives prestigious award Battleford News-Optimist. January 4, 2016. Viitattu March 19, 2018.
  15. ↑ Morreale 2015
  16. ↑ Wife Of NHL Hall Of Famer Missing - West Palm Beach News Story - WPBF West Palm Beach wpbf.com. Arkistoitu July 9, 2011. Viitattu October 3, 2007.
  17. ↑ Hockey Hall of Famer Emile Francis dies at 95 Associated Press.