Epimenides

Epimenides

Epimenides (m.kreik. Ἐπιμενίδης, Epimenidēs; 500-luku eaa.) oli puoli-myyttinen antiikin kreikkalainen profeetta, šamaani, runoilija ja filosofi. Jotkut lukevat hänet Kreikan seitsemän viisaan joukkoon.

Elämä

Epimenides oli kotoisin Knossoksesta, Kreetasta. Hänen kerrotaan nukahtaneen erääseen Zeukselle pyhitettyyn luolaan (mahdollisesti Díktin luola)^[1] 57 vuodeksi. Kun hän palasi ihmisten ilmoille, hänellä oli kyky profetoida. Kreetalaiset arvelivat hänen olevan jumalien erityinen suosikki.^[2]

Epimenides tunnetaan myös kertomuksesta, joka selittää "tuntemattomille jumalille" omistetut alttarit Ateenassa. Ateena oli joutunut ruton kouriin. Ateenalaiset lähettivät sanansaattajan Kreetalle noutamaan Epimenidestä. Hän saapui Ateenaan ja puhdisti kaupungin. Se tapahtui niin, että hän vei Areiopagin kukkulalle joukon lampaita ja päästi ne irti. Hän käski miesten seurata lampaita ja odottaa, että ne käyvät makuulle. Sillä paikalla lammas tuli uhrata soveliaalle jumalalle. Myöhemmin paikoille pystytettiin alttareita. Jos soveliasta jumalaa ei ollut löytynyt, alttariin päätyi teksti "tuntemattomalle jumalalle" (agnōstō theō).^[3]

Palattuaan kotiin hän kuoli pian. Legendan mukaan hän olisi ollut kuollessaan 157-vuotias. Toinen kreetalainen legenda taas kertoo, että hän olisi elänyt 300 vuotta.^[4] Pausanias kertoo, että kuoleman jälkeen hänen ihonsa havaittiin olevan täynnä tatuoitua kirjoitusta. Sitä pidettiin outona, koska tatuointi oli varattu orjille. Tätä on pidetty todisteena siitä, että Epimenides kuului johonkin Keski-Aasialaiseen šamanistien ryhmään, koska tatuointi liittyy šamanistisiin initiaatiorituaaleihin. Epimenideen ihoa säilytettiin Spartassa, mahdollisesti hyvää onnea tuovana taikakaluna.

Epimenides Raamatussa

Epimenides on siitä harvinainen antiikin kreikkalainen kirjoittaja, että viittauksia hänen teksteihinsä löytyy myös Raamatusta, Uudesta testamentista. Toinen vastaavanlainen kirjailija on Aratos.

Viittauksia löytyy kahdestakin kohdasta. Kummatkin tulevat Epimenideen runosta Kretika. Runossa Minos sanoo Zeukselle:

»He tekivät sinulle haudan, oi pyhä ja korkea —
Petturi Kreetan mies, peto ilkeä, ahne ja laiska!
Mutta sinä et ole kuollut: Sinä elät ja pysyt ikuisesti,
Sillä sinussa me elämme, liikumme ja olemme.»

Ensimmäinen selvä viittaus on apostoli Paavalin kirjeessä Titukselle:

»12 Onhan eräs heidän maanmiehensä, heidän oma profeettansa, sanonut: 'Petturi Kreetan mies, peto ilkeä, ahne ja laiska.
13 Tämä todistus pitää paikkansa. [...]^[5]»

Toinen viittaus on Apostolien teoissa, jossa Paavali pitää puhetta Areiopagilla, Ateenassa:

»27 jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet. "Jumala ei kylläkään ole kaukana yhdestäkään meistä:
28 hänessä me elämme, liikumme ja olemme."^[6]»

Mielenkiintoista on myös se, että vain hieman aiemmin hän oli puheessaan viitannut edellä mainittuihin "tuntemattomille jumalille" pystytettyihin alttareihin:

»23 Kun kiertelin kaupungilla ja katselin teidän pyhiä paikkojanne, löysin sellaisenkin alttarin, jossa oli kirjoitus: "Tuntemattomalle jumalalle."^[7]»

Tämä osoittaa, että farisealaisen ja hellenistisen sivistyksen saanut Paavali tunsi paitsi Tooraa myös kreikkalaisten runoilijoiden ja filosofien kirjoituksia. Jotkut teologit ovat kuitenkin arvelleet, että näiden Raamatun tekstien myöhäisemmät kirjoittajat olivat vain lukeneet Epimenideestä ja Ateenasta kertovia tarinoita, ja mahdollisesti värittäneet Paavalin matkakertomusta niillä.^[8]

Epimenideen paradoksi

Edellä mainittu kohta Epimenideen runosta Kretika on antanut myös nimen paradoksille, joka tunnetaan nimellä Epimenideen paradoksi. Se on yksi versio ns. valehtelijan paradoksista.

Epimenideen ajatellaan siis sanoneen, että "kaikki kreetalaiset ovat valehtelijoita". Tämä muoto esiintyy myös Kallimakhoksen vastaavanlaisessa runossa Hymni Zeukselle, samassa tarkoituksessa kuin Epimenideellä. Epimenides oli kuitenkin myös itse kreetalainen. Eli jos hän puhui kreetalaisista totta, hän valehteli. Ja jos hän valehteli, hän puhuikin totta.

Ei tiedetä varmasti, milloin Epimenides tuli yhdistetyksi tähän paradoksiin. Hän ei varsinaisesti tarkoittanut esittää ironiaa tai paradoksia runossaan, ei myöskään Kallimakhos, eikä Paavali. Ensimmäinen varma viittaus Epimenideen paradoksiin sellaisena kun sen tunnemme tänään on Bertrand Russellilta vuodelta 1908.

Lähteet

• Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit, s. 49–51 (I.10), 449–450. (Suomennos ja selitykset Marke Ahonen) Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Summa, 2003. ISBN 952-5418-07-3
• Torkki, Juhana: The Dramatic Account of Paul's Encounter with Philosophy, An Analysis of Acts 17:16–34 with Regard to Contemporary Philosophical Debates (Academic Dissertation) December 2004. University of Helsinki, Faculty of Theology, Department of Biblical Studies. Arkistoitu 12.10.2006. Viitattu 11.11.2006.

Viitteet

1. Diktaian Cave (Dikteon Antron) InterKriti. Viitattu 6.10.2015.
2. Diogenes Laertios (DL) I.109.
3. DL I.110.
4. DL I.111.
5. Tit. 1:12–13
6. Apt. 17:27–28
7. Apt. 17:23
8. Torkki 2004, s. 156-157.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Epimenides Wikimedia Commonsissa

• Diogenes Laertios: Merkittävien filosofien elämät ja opit:
  • Epimenideen elämäkerta (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
  • Epimenideen elämäkerta (muinaiskreikaksi)