Ernst Barkmann (25. elokuuta 1919 – 27. kesäkuuta 2009) oli saksalainen entinen SS-Oberscharführer (ylikersantti) ja panssarivaunun johtaja. Hän saavutti mainetta toisessa maailmansodassa Panther-panssarivaunun johtajana.
Barkmann syntyi Kisdorfissa Segebergissä Holsteinissa. Hänen isänsä oli maanviljelijä ja hän seurasi aluksi isänsä jalanjälkiä. Barkmann liittyi 1. huhtikuuta 1939 vapaaehtoisena SS-Verfügungstruppen SS-Standarte Germaniaan. Barkmann osallistui SS-Standarte Germanian 9. komppanian mukana Puolan ja Ranskan valtauksiin, toimien kiväärimiehenä ja konekivääriampujana. Operaatio Barbarossan alkaessa 1941 SS-Standarte Germania oli jo liitetty SS-divisioona Wikingiin. Barkmann haavoittui Dnjepropetrovskin luona käteen 23. heinäkuuta 1941.
Haavoittumisensa jälkeen Barkmann oli puolisen vuotta alokaskouluttajana maaliskuuhun 1942 asti, jolloin hän liittyi SS-divisioona Das Reichin 2. SS-panssarirykmentin 1. panssarivaunupataljoonan 2. panssarivaunukomppaniaan. Barkmann palasi taistelutehtäviin itärintamalla talvella 1942-1943, jolloin hän toimi Panzer III Ausf. J/1-panssarivaunun ampujana ja vaununjohtajana. Barkmann osallistui heinäkuussa 1943 menestyksekkäästi muun muassa Kurskin taisteluun. Elokuussa 1943 Barkmann siirrettiin 2. SS-panssarirykmentin 1. panssarivaunupataljoonan 4. panssarivaunukomppaniaan, joka sai kalustokseen uudet Panther-panssarivaunut. Syyskuussa 1943 Barkmann ylennettiin SS-Unterscharführeriksi.
Keväällä 1944 Barkmannin divisioona Das Reich oli siirretty Ranskaan, sillä länsiliittoutuneiden maihinnousu vaikutti yhä todennäköisemmältä. Normandian maihinnousu alkoi 6. kesäkuuta 1944, ja Das Reich saavutti rintaman heinäkuun alussa St. Lô:n suunnalla. Barkmann sai Rautaristin ritariristin 27. elokuuta 1944. Barkmann osallistui myös Ardennien taisteluun talvella 1944. Viimeiset taistelunsa Barkmann kävi vuoden 1945 keväällä itärintamalla Unkarissa ja Itävallassa. Barkmann hakeutui takaisin Saksan maaperälle ja antautui länsiliittoutuneille. Hänen sotavankeutensa kesti kaksi ja puoli vuotta ja hän vapautui 18.12.1947.
Sodan jälkeen hän toimi kotikaupunkinsa, Kisdorfin, pormestarina.