François Ponchaud osallistui Algerian sotaan 20-vuotiaana laskuvarjojoukoissa. Myöhemmin Missions Etrangeres de Paris lähetti hänet Kaakkois-Aasiaan Kambodžaan käännytystyöhön. 17. huhtikuuta 1975 hän oli näkemässä kun vallankumoukselliset joukot ottivat Phnom Penhin haltuunsa ja aloittivat kaupungin tyhjentämisen asukkaista. Isä François evakuoitiin muiden ulkomaalaisten mukana Thaimaan rajalle. Hän palasi vähäksi aikaa Pariisiin, mutta kokemukset Kambodžan vallankumouksesta saivat hänet palaamaan. Hän toimi sittemmin useita vuosia Thaimaan pakolaisleireillä humanitaarisissa tehtävissä, mutta palasi asemamaahansa olojen vakiinnuttua.[4]
Hän oli aktiivinen ihmisoikeuksien puolustaja ja hengellinen vaikuttaja nyky-Kambodžassa, jossa sisällissodan arvet ja siirtomaa-ajan kuilu odottavat täyttymistään. Hän kritisoi Kambodžan Gandhia Samdech Préah Moha Gosanandaa (”Moha Yao”)[5].
↑The Khmer Rouge Canon 1975-1979: The Standard Total Academic View on Cambodia, haettu 20.4.2008 (Arkistoitu – Internet Archive) The Porter-Chomsky-Herman objections were numerous, but still Chomsky and Herman admitted that Ponchaud's book was "serious and worth reading" though full of discrepancies and unreliable refugee reports which were contradicted by other refugees (who, for instance, had said that they had walked across the country and seen no dead bodies). This was vindication of the Khmer Rouge-reports of having seen no evil nor heard any evil. The Porter-Chomsky-Herman logic in a nutshell: Refugees are run away because they are displeased, thus will exaggerate, especially over time, if not lie about "alleged atrocities" altogether.