George Wildman Ball (21. joulukuuta 1909 – 26. toukokuuta 1994) toimi Yhdysvaltain apulaisulkoministerinä (Undersecretary of State) John F. Kennedyn ja Lyndon B. Johnsonin hallituksissa. Hänet tunnetaan parhaiten Vietnamin sodan vastustajana laajentumisvaiheen aikana 1960-luvulla. Ball toimi myös jonkin aikaa Yhdysvaltain YK-suurlähettiläänä vuonna 1968.
Ball työskenteli Yhdysvaltain ulkoministeriössä toisesta maailmansodasta lähtien. Aluksi hän organisoi Yhdysvaltojen jälleenrakennusapua eurooppalaisille liittolaisille ja 1960-luvulle tultaessa alivaltiosihteerinä ja Euroopan-osaston päällikkönä. Hänellä oli tässä tehtävässä merkittävä osa Yhdysvaltojen Nato- ja EEC-suhteiden hoitamisessa.[1]
|