Geuzenpenning-mitali

Hopeinen Geuzenpenning-mitali.

Geuzenpenning-mitali on alankomaalainen tunnustus, joka myönnetään vuosittain ihmisoikeuksien edistämisestä. Se on myönnetty vuosittain vuodesta 1987 lähtien Vlaardingenin kaupungissa.

Geuzenpenning on Geuzen Resistance 1940–1945 -säätiön aloite. Järjestö on saanut nimensä vastarintaryhmästä Geuzen, joka oli aktiivinen toisen maailmansodan aikana Vlaardingenin, Maassluisin ja Rotterdamin ympäristössä. Vastarintaryhmä puolestaan sai nimensä Geuzenista. Se oli aseellisten ryhmien yhteenliittymä, joka taisteli Espanjan miehitystä vastaan Alankomaissa 1500-luvulla Alankomaiden kapinan aikana.

Saksalaiset joukot teloittivat toisen maailmansodan viisitoista Geuzen-rymään kuulunutta Waaldorpin tasangolla 13. maaliskuuta 1941 yhdessä Amsterdamin helmikuun lakkojen kolmen johtajan kanssa. Kunnioittaakseen kaatuneitten tovereittensa ja Geuzen-ihanteitten muistoa sodan jälkeen eloonjääneet ryhmän jäsenet perustivat Geuzen Resistance 1940–1945 -säätiön demokratian edistämiseksi ja ylläpitämiseksi Alankomaissa sekä tietoisuuden lisäämiseksi kaikista diktatuurin, syrjinnän ja rasismin muodoista.lähde?

Vuosi Saaja[1] Maa
1987 Amnesty Internationalin Alankomaiden osasto  Alankomaat
1988 kuningatar Vilhelmiina
1989 Helmikuun 1941 säätiö
1990 Richard von Weizsäcker  Länsi-Saksa
1991 Bernardus IJzerdraat  Alankomaat
László Tőkés  Romania
1992 Anne Frankin säätiö  Alankomaat
1993 Max van der Stoel
1994 Lääkärit ilman rajoja Alankomaiden osasto
1995 Václav Havel  Tšekki
1996 Harry Wu  Kiina
1997 Toukokuun aukion äidit  Argentiina
1998 Vera Chirwa  Malawi
Noel Pearson  Australia
Muchtar Pakpahan  Indonesia
Rosalina Tuyuc  Guatemala
Sergei Kovaljov  Venäjä
1999 İnsan Hakları Derneği -järjestö  Turkki
2000 Nataša Kandić  Serbia
Veton Surroi  Albania
2001 Euroopan romanien oikeuksien keskus  Unkari
Landelijke Sinti Organisatie  Alankomaat
2002 Asma Jahangir  Pakistan
2003 Defence for Children International  Sveitsi
2004 Íngrid Betancourt  Kolumbia
2005 International Campaign for Tibet  Tiibet
2006 Haitham Maleh  Syyria
2007 Human Rights Watch  Yhdysvallat
2008 Martti Ahtisaari  Suomi
2009 Al Haq Palestiina PLO
B'Tselem  Israel
2010 Betty Bigombe  Uganda
2011 Sima Samar  Afganistan
Alankomaiden asevoimat  Alankomaat
2012 Grigori Švedov  Venäjä
2013 Radhia Nasraoui  Tunisia
2014 Thomas Hammarberg  Ruotsi
2015 Free Press Unlimited  Alankomaat
2016 Migrant Offshore Aid Station kansainvälinen järjestö
2017 Alice Nkom  Kamerun
Michel Togué
2018 Girls Not Brides: The Global Partnership to End Child Marriage kansainvälinen järjestö
2019 Padre Alejandro Solalinde Guerra  Meksiko
2021 Małgorzata Gersdorf  Puola
2022 Lawyers for Lawyers
2023 Assistance Association for Political Prisoners (AAPP)  Myanmar
  1. De Geuzenpenning en haar Laureaten Stichting Geuzenpenning. Viitattu 30.6.2023. (hollanniksi)